Kirja, jota ei ole vielä kirjoitettu. Toivottavasti ei koskaan kirjoitetakaan, ajattelee varmasti muutama hämärien kalapolkujen kulkija.

Kuuma hauki

Leo Lehtosen kirjoittama Suomalainen Metsästysgangsterismi (WSOY 1982) ei liene kovin korkealla metsästäjien mielilukemisten joukossa. Kirja kuitattiin muun muassa Erä-lehdessä 10-1882 nimimerkki V-M.H. toimesta kommentilla ”Varjele Luoja maailmaa kaikenlaisilta Leo Lehtosilta!”. Jossain toisessa arvostelussa Lehtosen aikaansaannosta pidettiin muistaakseni pahimman lajin pesänlikaamisena.

Lehtosen kirja

Metsästysrikkomuksia ja niiden historiaa asiallisesti käsittelevä kirja voisi olla hyvinkin kiintoisaa lukemista, mutta Suomalainen metsästysgangsterismi sortuu syyllistämään koko metsästyksen rikollisena toimintana. Kirjan tarkoitusperät käyvät hyvin ilmi otsikoista tyyliin ”Aikamme metsästäjä – raakalaisuuden ruumiillistuma” ja ” Tuskantuoton ja kidutuksen maailmanmestarit”. Ei ihme, että opusta ylistetään tänäkin päivänä ”erittäin kuvailevasti kerrottuna kirjana biologin näkemyksestä metsästysrikoksista ja metsästäjien kataluudesta” Oikeutta eläimille -järjestön kirjalistalla.

Hurmahenkisen mollaamisen sijasta olisi kiinnostavaa lukea silkoissa tosiasioissa pitäytyvää teosta metsästys- ja kalastusrikoksista. Aineistoa riistapolkujen ja kalavesien rikoshistorian kirjoittamiseen löytyisi liiankin kanssa jo kirjoitetusta historiasta ja vanhoista julkaisuista. Vielä kirjoittajaansa odottava teos voisi koostua kahdesta osasta: Metsästysrikosten historia ja Kalastusrikosten historia. Toki kirjoittaja voisi nimetä ne houkuttelevamminkin.

Mikä on kalastusrikos? Se on totta kai rikkomus voimassa olevaa kalastuslainsäädäntöä vastaan, mutta monien mielestä paljon muutakin. Moniarvoisesta yhteiskunnastamme löytyy tahoja, joiden mielestä rikollista tai sitä lähentelevää toimintaa ovat muun muassa ison hauen ottaminen saaliiksi, pyydystä ja päästä -kalastus, kuhan uistelu kesäkuussa, kaikki pyydyskalastus, lohen ammattikalastus, meritaimenen kalastus, ootto-onginta, kirjolohen istuttaminen vapaisiin vesiin, kilpakalastus, kaikkien muiden harrastama kalastus, kalastaminen naapurin rouvalle ja särkikalojen kalastamatta jättäminen.

Jos sinänsä laillinen kalastus voi johtaa jonkin kalakannan heikkenemiseen tai jopa katoamiseen, rikotaan kalastuslain ensimmäistä pykälää, jonka mukaan kalastusta harjoitettaessa on pyrittävä mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen. Mutta kuka on syyllinen, yksittäinen kalastaja, alueen kalastuksesta vastaavat vai lainsäätäjä? Kuka tai mikä on syyllinen koko maapallon merien kalakantojen hupenemiseen?

Verkkokalastusko rikollista?

Suomen ensimmäiset kalastusrikkomukset lienevät olleet riitelyä kalavesistä. Keskiajan lopulla sekä hämäläiset että Karjalan kannakselta lähteneet metsästäjät ja kalastajat tunkeutuivat pyyntimatkoillaan nykyisen Savon alueelle. Voi olla, että vieraita pyydyksiä rikottiin tai vohkittiin. Vihaa pidettiin myös alkuperäisen saamelaisväestön ja uusien erämaahan tunkeutujien välillä.

Kun hallitsija julisti lohenkalastuksen kruunulle kuuluvaksi tai kalastusoikeuden itselleen rohmunnut urheilukalastusseura kielsi alueellaan muiden kalastamisen, ei paikallinen väestö siihen tyytynyt vaan jatkoi pyyntiä yön kuhneessa, jopa entistä tehokkaimmin menetelmin. Eräänlaista ”urheilukalastusta” tämäkin.

Oman kalaonnen petettyä on tilaisuus tehnyt tuhansista kalavarkaita. – Onko tämä katiska meidän vain naapurin? – Onko siinä kaloja? – On. – No, sitten se on meidän! Siinäpä ikivanha kalakasku, jossa piilee pieni totuuden siemen.

Inhottavimpia kalastusrikoksia on uhanalaisen kalan lisääntymisalueilla tapahtuva salakalastus. Kuurnan voimalaitoksen alapuolelta on kalastettu joskus valitettavasti muuhunkin tarkoitukseen kuin kalanviljelyyn emokaloiksi. Kaikki eivät ikävä kyllä noudata myöskään rauhoitusaikoja.

Ammatti- ja sala-ammattikalastajia syytetään paikoitellen alamittaisen arvokalan pyynnistä. Väitteiden mukaan pätkätaimenta ja -kuhaa silputaan isomman kalan fileiden joukkoon. Joku on nähnyt kaupan tiskilläkin alamittaista kalaa.

Kalastusrikkomuksia tarkasteltaessa on erotettava toisistaan laiton ja luvaton kalastus. Jälkimmäinen voi olla lakien ja yleisen mielipiteenkin mukaan hyväksyttävää lukuun ottamatta sitä, että kalastaja ei ole hankkinut siihen tarvittavaa kalastuslupaa. Ja luvallinenkin kalastus voi olla laitonta, jos luvan antaja ei ohjeissaan itse noudata kalastuslain kirjainta.

Filunkia tapahtuu myös kalastuskilpailuissa. Jotkut syyllistyvät vilppiin arvokkaita palkintoja himoitessaan, joillekin riittää pelkkä kalamiehen maineen tavoittelu. Tähän luokkaan voi laskea kuuluvaksi vielä suorastaan kansanperinteeseen kuuluvan saaliiden liioittelun eli ”rehelliset” kalavalheet.

Pilkkikisa
Pilkkikisoissa esiintyy joskus vilppiä. Kuvassa
kuitenkin vain rehellisiä kilpailijoita autopilkin
läntölaukauksen pamahdettua vuonna 2004.

Pilkkikisoihin on kautta aikojen tuotu etukäteen pyydystettyjä kaloja, milloin repun uumenissa, milloin kätköpaikalle vietynä, milloin jopa vaimon rintavastuksessa kuten takavuosina paljastui. Muuan kalastusseurakin syyllistyi tuomaan punnitukseen suoraan kalakauppiaalta ostettuja ahvenia. Samaan pussiin kalastamalla voi nostaa kimpan ”voittovuorossa” olevan jäsenen osakkeita.

Eräässä Saimaalla pidetyssä uistelukisassa toi viinalle tuoksahtava kaveri punnitukseen kerrassaan komean ”järvilohen”, joka osoittautui tieteellisessä tutkimuksessa Tornionjoen kantaa olevaksi Itämeren loheksi. Oikeudessa mies myönsikin ”kalastaneensa” vonkaleen kisa-alueen ulkopuolelta, nimittäin marketin matalikolta.

Lehtien kalakilpailuihin ja tilastoihin tarjotaan joka vuosi epäilyttäviä kaloja, joita tutkiva nettijournalismi ei jätä vatvomatta. Kalan mittasuhteita selvitellään saaliskuvassa näkyviin esineisiin vertaamalla tyyliin ”ei voi olla mahdollista”. Joskus virhe on jopa tahaton; paino luetaan pauna-asteikolta tai puntarin luistin väärältä puolelta. Pahimmillaan yli-innokas julkinen vilpinpaljastelu voi johtaa myös kunnianloukkauksiin.

Arvostan suuresti vanhan kansan pyyntimiesten tapaa olla leventelemättä hyvilläkään saaliillaan. Kun naapurin ei tarvitse kadehtia, ei hänellä ole suurta syytä syyllistyä laittomuuksiin. Etenkin pohjoisimmassa Lapissa tämä hieno periaate on paikoitellen vielä voimissaan.

Itselleni otin vuosia sitten tavoitteekseni, että voisin joskus päästää ennätyskalani takaisin veteen sitä kuvaamatta, mittailematta tai siitä kenellekään koskaan kertomatta. Myhäilisin vain salaperäisenä sisäänpäin. Olenko näin jo tehnyt? Se jääköön kertomatta.