Paksu kerros lunta jään päällä ja tien varressa suojaa tehokkaasti Ahdin valtakunnan asukkaita kalastajien lähentelyiltä.

 Läpi lumen ja rantaruovikon

Järvien jäillä risteilee tänä talvena huomattavasti tavallista vähemmän moottorikelkkailijoiden, hiihtäjien ja kalastajien jotoksia. Syy ei ole pelkästään kansakunnan liikkumattomuudessa, vaan myös olosuhteissa. Lunta on tullut eri sopimuksella niin etelään, itään kuin pohjoiseenkin. Vain Länsi-Suomessa on vähälumisempia seutuja. Pohjois-Savossa hangen pinta on nyt ihan oikeasti niillä hujakoilla, missä oli (ja lienee vieläkin?) ennen sissisotilaan vaakasuora hihamerkki, jota lumirajaksi irvittiin. Metriä lähennellään.

Rantasohjoa talvella 2010
Kaksista ei ollut jäälle meno viime talvenakaan.
Nyt vain lunta on rutkasti enemmän.

Jäillä liikkumista ei haittaa vain lumi, vaan myös jään ja lumen rajapintaan kihonnut vesi, jota on pahimmillaan saapasvarren verran. Siihen hyytyy helposti niin hiihtäjä, kelkkailija kuin jalkamieskin. Pakkanenkaan ei jäädytä sohjoa, koska paksu lumivaippa on erinomainen lämmöneriste. Jäät ovat viime viikkoina jopa ohentuneet, kun lumi on painanut jään vedenpinnan alapuolelle! Jäälle virrannut vesi on syövyttänyt vaarallisia uveavantoja. Nyt kannattaa harkita huolella, mihin kulkunsa jäällä suuntaa.

Ongelmia tuottaa myös jäälle pääseminen, sillä etenkin pikkuteiden aurausvallit estävät tehokkaasti auton pysäköinnin tien oheen. Pilkkimistä ei nähtävästi vieläkään ymmärretä terveellisenä ja hyödyllisenä ulkoilmaharrastuksena, koska sitä ei tueta yhteiskunnan taholta juuri lainkaan. Yhtä ja samaa ympyrää hiihtäville ja hölkkääville kyllä rakennetaan valaistuja ja siloteltuja ratoja. Pilkkijöiden ja muiden vapaasti luonnossa liikkuvien terminaalit olisivat paljon, ja tarkoitan todella paljon, halvempia ylläpidettäviä. Onneksi muutamia valtateiden varressa järvien tuntumassa olevia levähdysalueita sentään vielä aurataan.

Sohjossa
Sohjo haittaa mutta ei estä pilkkimistä. Kaikki
kuvat vuodelta 2010.

Suurinta herkkua ei ole syvässä sohjopoterossa pilkkiminenkään. Hangen läpi pursuttaessa muuten niin kätevä reppujakkara kastuu pilkittäessä litimäräksi, ja kädessä kuljetettavaa pönttömallista pakkia on kannettava epämukavan korkealla. Lumi- ja sohjotyöt ennen kairaamista panevat toisenkin kerran epäilemään paikan vaihtamisen mielekkyyttä.

Koska syvä lumi rajoittaa liikkumista, kannattaa sydäntalven pilkkijän satsata lähellä lähtörantaa oleviin ottipaikkoihin, jos niitä on suinkin tiedossa. Jos pohja on sopivasti kallellaan, voi tuottoisa onkisyvyys löytyä muutaman rannasta selemmälle tehdyn reiän myötä. Jos avanto antaa kalan tai edes merkin siitä, kannattaa sillä viivähtää ehkä vähän pidempäänkin.

Jos varastojen kätköissä on isoisän aikaiset leveät ja pitkät metsäsukset, kannattaa ne ottaa nyt käyttöön. Pakkaslumessa hiihdettäessä niiden pohjat eivät kaipaa muuta voidetta kuin kunnon suksitervaa, jos sellaista vain jostain saa. Siteiksi riittävät alkuperäiset nahkamäystimet, mutta mainio vaihtoehto kuulemma myös uusi Kuusamon Finngrip easy -suksiside. Jäällä hiihdettäessä kannattaa kuitenkin varoa sohjoon uppoamista, ettei perinnesuksiin tartu hirmuisia lumipaakkuja.

Keskitalven kalat elävät säästöliekillä, joten pilkkiä ei kannata kalan huomiota herättävien reippaiden alkuvetojen jälkeen uittaa kovin rajusti. Kevyet nypytykset ja pitkähköt tauotkin voivat olla oikea tekniikka. Vieheistä parhaita ainakin omassa käytössämme ovat olleet morrit ja tavalliset pienehköt pystypilkit joko ketjukoukulla tai tapsimorrilla ehostettuna.

Huonon syönnin sattuessa, mikä on sydäntalvella hyvin tavallista, tapsi saa olla pitkäkin. Muuan kaverini käyttää jopa yli puolimetrisiä tapseja ja saa usein isompia ja enemmän kuin muut. Tapsin päässä on pieni kultamorri ja siinä kimppu punaisia kärpäsentoukkia. Hän pilkkii enimmäkseen suurilla ja syvillä kirkasvetisillä järvillä.

Silmäsyötillä saa usein isompia

Itse viihdymme parhaiten pienehköillä vesillä, joilla ongintasyvyydet jäävät alle viiteen metriin. Kun olemme saaneet pienellä tapsimorrilla ensimmäiset pikkuahvenet, vaihdamme siimoihin ketjupilkit ja kaivamme (tapetulta) ahvenelta silmän syötiksi. Silmällä saa pannukarkeita ahvenia usein selvästi enemmän kuin toukkasyötillä. Bonuksena silmäpilkkiin jysähtelee välillä haukiakin.

Paksun lumikerroksen alta sydäntalvella pilkittäessä kannattaa kuitenkin varautua myös heikkoihin ja jopa olemattomiin saaliisiin. Mutta mitä siitä, saaliiksi tulee ainakin raitista ilmaa ja terveellistä punaa naamavärkkiin.