Moni lohikalaksi luultu vonkale ”muuttuu” veneen vierellä haueksi ja voi tuottaa pettymyksen punalihaisen perässä olevalle pyytäjälle. Ruokapöydässä mieli voi vaihtua.

Loheksi luultu hauki

Olen onnekkaasti saanut asua jo yli puolet elämästäni Suomen kalaisimpien sisävesien äärellä. Läntisen Saimaan kruununjalokivet, Yövesi ja Louhivesi, ovat pitäneet ruokakuntani hyvin kalassa. Jopa niin, että on ollut varaa vähän nirsoillakin. Etenkin nuorempana lykkäsin lähes poikkeuksetta kaikki lohivieheitä haukanneet hauet takaisin vetiseen elementtiinsä. Punalihaista sen olla piti.

Viime lokakuussa olin hyvän ystäväni Ollin kanssa järvilohijahdissa leppoisan vetouistelun merkeissä. Koska pääsimme aamuisen vesisateen viivästyttäminä tosi toimiin vastaa päivän jo kirkastuttua, aloimme oikoa siimoja jo heti rannasta irtauduttuamme. Sähkötuupparin suhistessa soutuveneen ahterissa laskimme vanaveteen peräti kolme salakalla syötettyä raksia kieppumaan, kaksi pinnan tuntumaan sivuille siimaplaanereineen ja kolmannen keskelle pikapainon pudottamana noin kymmenen metrin syvyyteen.

Jo ensimmäisen kilometrin matkalla siimoissa nyhti puolenkymmentä lohta, jotka eivät olleet sitä kokoa jota olimme lähteneet hakemaan. Alle 60-sentiset hopeakyljet pääsivät käsin koskematta takaisin kasvamaan.

Puolilta päivin teimme niemen nokkaan tulet mukanamme tuomista puista ja kärvensimme hiilloksella tavanomaiset kalamiehen vihannekset eli makkarat. Muuan ohi soudellut uistelija paljasti saaneensa syksyn mittaan useita vähän yli 50-senttisiä lohia ja taimenia. Pieni harmitus tunki puseroon, kun yleinen ”herrasmiesten” alamitta on täällä päin 60 senttiä. Toisaalta metrin puolikas on alueen sääntöihin kirjattu minimi, joten pulinat pois.

Makkaran ja kahvin maku suussa jatkoimme harjoituksia. Pyörimme kastelemattomassa tihkusateessa hiljalleen ympäri syvää selkävettä, kunnes jyrkkää käännöstä tehdessämme ulommainen plaaneri äkkiä sukelsi kuin ongen koho. Kokassa istunut Olli tarttui vapaan ja ilmoitti pian, että siellä se nyt on, se mitä oltiin hakemassa.

Kelailin kaksi muuta siimaa ylös ja keskityin seuraamaan väsytyskamppailua. Kun kala teki kelan jarrun siristessä pari kunnon syöksyä syvemmälle, aloimme uumoilla jopa kesän komeimman lohen olevan kiinni. Ajatukseni pyörivät jo yli kuuden kilon lukemissa, jotka eräs toinen kaverini oli rikkonut aiemmin kesällä kutakuinkin samassa paikassa.

Kun kala antoi vähitellen periksi ja nousi pintaan noin kymmenen metrin päässä, tunnistin sen haueksi. Pakko tunnustaa, että päällimmäinen tunne oli pettymys. Hauen mahdollisuus ei ollut edes käväissyt mielessäni, sillä se oli ottipaikassamme ensimmäinen kahteen vuoteen uistelemalla saamamme.

Koukkasin hauen harjoituksen vuoksi nostokoukulla ja pistin lihoiksi. Painoa kesän suurimmalla muikkuimurilla oli 5,6 kg ja pituutta 93 cm. Sitä tavoiteltua yli 60-senttistä lohta emme sitten hämärtyvässä päivässä enää saaneetkaan, joten kala jäi ainoaksi kotiin tuomiseksi.

Tein hauesta ruodottomia fileitä ja panin pakastimeen. Muutama päivä sitten, noin kolme kuukautta hauen pyydystämisestä, vaimoni teki toisesta fileestä Homburgin haukea. Valmistusohjeen hän löysi muutama vuosi sitten Erä-lehden haukiruokakilpailuun lähetettyjen reseptien joukosta. Ohjeen oli lähettänyt Eino Manninen Juvalta.

Homburgin hauki

Noin 2 kg hauki
1 rkl suolaa
1 keltuainen
1 dl juustoraastetta (emmental)
0,5 dl korppujauhoa
3 dl kuohukermaa
1 rkl voita

Perkaa, huuhdo ja fileoi kala, poista nahka ja ruodot. Hiero fileisiin suolaa. Laita fileet voideltuun vuokaan, sekoita ruokalusikallinen pehmeää voita vatkattuun keltuaiseen ja sivele fileet tällä seoksella. Sirottele pinnalle juustoraastetta ja korppujauhoa. Valele fileet kermalla ja paista keskilämpöisessä uunissa (200 °C) noin 30 min vaaleanruskeaksi. Tarjoile keitettyjen perunoiden kera ja lisukkeeksi vihreää salaattia.

Voin vaikka vannoa, että tuloksena oli yksi kaikkien aikojen parhaista makuelämyksistäni. Se oli jopa selvästi parempaa kuin tavanomainen järvilohesta tehty uunikala, myös tuoksultaan. Olimme ehkä jo hieman kyllästyneetkin lähes jokaviikkoiseen lohen mutusteluumme. Itse asiassa ymmärrän oikein hyvin niitä entisiä Vuoksen talojen renkejä ja piikoja, jota halusivat kotrahtiinsa pykälän, että viikon jokaisena päivänä ei tarvitsisi syödä lohta.

Syyttä ei hauki ole ranskalaisen keittiön peruskala.