Vuodenvaihteessa on tapana tehdä katsaus menneeseen vuoteen ja tutkailla tulevaa. Suurten saavutusten ja suunnitelmien sijasta voisi ihminen joskus tyytyä vähempäänkin.

Pilkkijä tammikuussa 2010

Joskus nuorempana tuli ihmeteltyä, että miksi ihmeessä vuosi alkaa tammikuussa keskellä talvea? Mielestäni vuoden olisi pitänyt alkaa keväästä, koska siitä vuodenaikojen luettelo kansakoulussakin aloitettiin. Kevät, kesä, syksy, talvi, siinä on vuodenkierto loogisessa järjestyksessä syntymästä kukoistukseen, kuolemaan ja haudan lepoon, ajattelin karvaisessa pikkupojan päässäni.

Muinaiset roomalaiset sen osasivat: vuosi alkoi Mars-jumalan kuukaudesta eli maaliskuusta. Jäänteinä noista ajoista ovat vieläkin loppuvuoden kuukausien nimet monissa kielissä. September eli syyskuu viittaa seitsemänteen kuukauteen vaikka syyskuu on nykyään yhdeksäs kuukausi. Lukusanoja ovat muutkin loppuvuoden kuukaudet: oktober, november ja december.

Tästäpä köpötelläänkin huojuvaa aasinsiltaa pitkin siihen, että oma vuoteni 2010 ”alkoi” antiikkisesti vasta maaliskuussa. Ensimmäinen maaliskuuta 2010 alkoivat näet päiväni eläkeukkona säädetyn mittaisen työhuikosen jälkeen. Vaikka en usko aiheen kiinnostavan montaakaan mahdollisista lukijoistani, kerron seuraavassa joitakin päällimmäisiä tuntojani. Onhan tämä vaihe elämässä edessä jokaisella, jos päiviä riittää.

Ihan ensimmäisenä niille, jotka mahdollisesti kadehtivat eläkkeellä olevien vapautta: Ei kannata kadehtia! Nuorena ja terveenä töissä on parempi kuin vanhana ja vaivaisena eläkkeellä. Ikä tuo väistämättä ennemmin tai myöhemmin rajoituksia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään ja harrastuksiin.

Ensimmäisestä vapaaherravuodestani piti tulla kaikkien aikojen paras kalastusvuosi, mutta mitä vielä: kalastuspäivien määrä vain laski monella kymmenellä entisistä.

Pilkkimistä rajoittivat aina huhtikuulle asti hankalat kelit: salakavalasti pettävä kohva oli ankara nivelille, jäälle noussut vesi haittasi hiihtämistä, eivätkä kalatkaan olleet kovin yhteistyöhaluisia. Pilkkireissujen määrä jäikin puoleen tavallisesta noin 40:stä päivästäni jäälakeuksilla.

Saaristomeren särki

Vapun tienoon vietimme suurin odotuksin vuokramökillä Naantalin vesillä. Avovesikausi oli tarkoitus avata juhlavin menoin suurten haukien ja siikojen parissa, mutta saimme mökkilahdelta vain pikkuhaukia ja särkiä. Käytössä olisi pitänyt olla kunnon moottorivene, jolla olisi voinut ajella ulommas. Kalastuksen sijaan innostuimmekin tutustumaan alueen kulttuurikohteisiin, joista riitti ihailtavaa viikon jokaiselle päivälle.

Kotipuolessa odotti kolme venettä vesille pääsyään. Koska entinen soutuveneemme oli jätetty pysyvästi vähän kauempana olevan kalapaikan rannalle, ostin mielenjohteesta uuden halpisveneen, jota oli tarkoitus kuljetella lähiseudun pikkujärvillä heittouistelun ja onginnan merkeissä.

Stella 430S -soutuvene osoittautui kuitenkin lieväksi pettymykseksi. Sen sisäpohja ritisee arveluttavasti jalan alla ja perälaudan asento ei suosi sähköperämoottorimme (Patriot) käyttöä. Takatuhdon kotelon ulkoneva etureuna estää jalkojen pitämistä haluamallani tavalla koukussa. Hyvää on keveys ja näppärä koko suojaisille vesille. Veneen käyttö jäi paljon vähemmälle kuin etukäteen suunnittelin. Pari todella hienoa ahvenenkalastuspäivää veneessä kuitenkin koettiin.

Vetouistelu suurimmalla veneellämme (Drago 540) jäi todella vähäiseksi. Vene pääsi oikeaan elementtiinsä Saimaalle vain pari kertaa, kun hinasimme puolentusinaa raksia punalihaisten päänmenoksi. Saaliimme supistui kahteen syötävän komeaan taimeneen. Myin veneen trailereineen syksyllä parin tonnin alihintaan naapuripitäjästä tulleelle nuorelle ostajalle, ja tein samaan syssyyn kaupat uudesta avoveneestä, josta on tarkoitus rakentaa helpommin käsiteltävä monitoimivene vetouisteluun, heittokalastukseen, ongintaan ja retkeilyyn.

Lähes parikymmentä vuotta vanha alumiiniveneemme Tracker 14 palveli meitä viimeistä kesäänsä kuhanuistelussa, heittokalastuksessa ja onginnassa. Viikon ruokakuhat tulivat usein jo alkuillasta, vaikka käytimme vain neljää vapaa. Ahvenet intoutuivat loppukesästä haukkaamaan raivoisasti niille tarjottua salakkatäkyä. Heittouistelu jäi kipeiden olkapäiden vuoksi vähemmälle. Vene on tarkoitus myydä tulevana keväänä.

Raksilla saatu järvilohi

Viihdyimme ehdottomasti eniten vanhemmassa soutuveneessämme (Terhi Saiman), jolla kalastimme pääasiassa järvilohta ja -taimenta suojaisilla vesillä. Kaunis kesäpäivä, sähköperämoottori ja pari vapaa, siimoissa raksit itse ongituilla salakoilla syötettynä, siinäpä stressittömän lohenuistelun resepti eläkeläiselle! Kalastus oli helppoa kuin heinäteko ja joskus jopa luvattoman tehokasta, etenkin käytettyyn vapamäärään suhteutettuna. Parhaimmillaan tai ”pahimmillaan” tuli jopa lohien kolmoistärppi yhdellä vavalla, kun testasin lisävieheiden kiinnittämistä samaan siimaan irrotettavien sivutapsien avulla. Siitä mahdollisesti myöhemmin lisää paperilehdessä.

Perinteinen ja suurin odotuksin alkanut lapinreissumme keskeytyi jo menomatkalla Posiolle, kun jouduimme kääntymään takaisin terveydellisten syiden vuoksi. Kaksi uutta lohiperhovapaa odottavat putkissaan uutta suvea, toivottavasti silloin pääsemme pohjoisen virvoittavien lohivirtojen äärelle.

Kuten edellä kirjoitetusta voi päätellä, ensimmäinen vuoteni eläkkeellä on ollut jonkinlaista luopumisen ja muutoksen aikaa. Kalastus on yhä tärkein ja rakkain harrastukseni, mutta tyydyn entistä vähempään. En haikaile ennätyskalojen ja -saaliiden perään maailman parhaille kalapaikoille. En tarvitse entistä suurempaa venettä enkä tehokkaampaa perämoottoria, en hienoja hilavitkuttimia. Vapamääräkin vähenee vuosi vuodelta.

Vaikka kalastuspäiviä on vähemmän kuin ennen, syömme itse pyydystettyä kalaa entistä enemmän. Kalastuksemme on nyt lähes kokonaan oikeaa saaliskeskeistä kalastusta: laillinen ja moraalisesti kestävän kokoinen kala otetaan saaliiksi ja kun saalista on kylliksi, lähdemme kotosalle perkauspuuhiin. Joskus hohdokkaaltakin tuntunut pyydystä ja päästä -kalastus ei tunnu enää mielekkäältä.

Harrastuskalastuksen tarkoitus ei sittenkään ole kehittyä aina vain taitavammaksi kalastajaksi ja saada aina vain suurempia kaloja, vaan elämästä nauttiminen. Ja eläminen on hienoimmillaan silloin, kun voi keskittyä oleellisiin asioihin. Ravinnon hankkiminen suoraan luonnosta metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä on juuri sitä. Tällä linjalla aion jatkaa alkavana vuonnakin.

Onnellista uutta vuotta 2011!