Suomen kalastuslain kokonaisuudistusta odotellessa on hyvä vilkaista kuinka asiat ovat muutamissa muissa maissa. Tällä kertaa piipahdamme vuonojen maahan.

Tromsön satama 1980

Norjan kalastuslainsäädännön painopiste on yleiskalastusoikeuksissa. Kalastus on jaettu selkeästi merikalastukseen, merestä jokiin nousevien lohikalojen kalastukseen ja varsinaiseen sisävesikalastukseen. Merikalastuksessa käsitellään erikseen vapaa-ajankalastusta ja ammattikalastusta. Merestä makeaan veteen nousevien eli anadromisten lohikalojen (merilohi, -taimen ja -nieriä) kalastusta säädellään voimakkaammin kuin sisävesikalastusta.

Merellä tapahtuvaa ammattikalastusta säädellään useilla lailla ja asetuksilla. Meriresurssilaki säätelee kaikkea luonnonvaraisten merellisten eliöstöjen pyyntiä ja muuta hyödyntämistä paitsi lohenkalastusta, jota säädellään erillisellä lohikalalailla. Osallistumislaki sovittaa kalastusalusten kapasiteettia meren tuotantokykyyn kestävän käytön periaatteella ja sisältää muun muassa säännöksiä alusten tyypistä ja elinkeinoluvista. Laki alusten rekisteröinnistä, merilaki ja ulkomaalaisten kalastuskieltolaki vaikuttavat Norjan aluevesillä kalastamiseen.

Lohikalalain tarkoitus on luonnollisten lohikalakantojen, niiden elinympäristöjen ja makean veden eliöstöjen turvaaminen. Melko yleisluontoista lakia täydentävät useat yksityiskohtiin menevät asetukset, joista tärkein määrittelee lohikalojen ja sisävesikalojen kalastusta. Periaatteessa kalastus on sallittua vain, jos kalastettavat kalakannat tuottavat pyydettävissä olevaa ylijäämää (høstingsverdig overskudd).

Leimallista Norjan kalastusasioiden hoidossa on viranomaisten mahdollisuus toimeenpanna tarvittaessa nopeita ja yksityiskohtaisia määräyksiä.

Kalastushallinto

Vaelluskalojen ja sisävesikalojen kalastusasioista valtakunnallisella tasolla vastaa Norjan ympäristöministeriö. Valtaosa käytännön tehtävistä on siirretty luonnonhallinnon keskusvirastolle (Direktoratet før naturforvaltning, DN) ja läänitasolle.

DN voi säädellä muun muassa saalismääriä, sallia kalastuksen luonnon monimuotoisuuslain mahdollistamissa rajoissa ja myöntää poikkeuslupia. Kiinteillä pyydyksillä voi yleensä kalastaa vain sellaisilla vesillä, jotka liittyvät välittömästi kalastajan omistamaan tai vuokraamaan maahan.

Lääninherra (Fylkesmann), joka on kuninkaan ja hallituksen edustaja läänitasolla, toimii Norjan eduskunnan (Stortinget) ja hallituksen päätösten toimeenpanijana. Hänelle kuuluvat myös uhanalaisten ja muuten erityisen suojelun tarpeessa olevien eliökantojen hyödyntämisen säätely.

Kalankuivatusta Lyngenvuonolla 1982

Läänitason hallintoa uudistettiin 1.1.2010 siirtämällä osa toimivallasta kuntayhtymille (fylkeskommun). Ne vastaavat muun muassa pyyntikelpoisten sisävesikalojen kalastuksen hallinnosta, kalankasvatusluvista ja tilastoinnista sekä kalojen elinympäristöjen huomioimisesta paikallisessa suunnittelussa.

Lääninhallitus voi laajentaa rauhoitusaikoja ja -alueita. Lääninherra voi tarvittaessa lykätä kalastussesongin alkua vaikka koko läänissä, ja yksittäistapauksissa myös sallia kalastuksen poikkeavana aikana.

Kunnat vastaavat monista paikallistason tehtävistä. Niiden tehtävä on järjestää parhaat kalastusmahdollisuudet yleisölle ja huolehtia kalakantojen hoitotoimenpiteistä. Kunnat vastaavat osaltaan myös esimerkiksi kalavesien käyttösuunnitelmien laatimisesta. Jos oikeudenhaltijat eivät myy kalastuskortteja yleisölle vapaaehtoisesti, voi kunta määrätä oikeudenhaltijaa niin tekemään.

Yksityisiä kalastusoikeudenhaltijoita voivat olla luonnollisten henkilöiden lisäksi myös oikeudelliset henkilöt kuten yritykset, järjestöt, Statskog ja kunnat. Niiden velvollisuus on järjestää kalavarojen käyttö ja laatia tarvittaessa käyttösuunnitelma yhdessä kalastushallinnon viranomaisten kanssa. Tehtävät ja tulot jaetaan kalastusoikeuksien perusteella. Omistajat voivat muun muassa perustaa kalastuskorttialueita (fiskekortområde).

Kalastusyhdistyksistä suurin osa kuuluu Norjan metsästys- ja kalastusliittoon (Norges Jeger- og Fiskerforbund). Yhdistykset hankkivat kalastusoikeuksia esimerkiksi maanomistajilta vuokraamalla.

Eräänlaisena neuvoa-antavana yhteistyöelimenä hallinnon ja yleisön välillä toimii paikallisesti valittava fagrådet. Se välittää tietoa kumpaankin suuntaan ja osallistuu kalastushallinnon toiminnan suunnitteluun. Elimellä ei ole lain määräämiä viranomaistehtäviä.

Norjalle keskeisen tärkeästä merikalastuksesta vastaa ja määrää valtio. Päävastuu on kalastus- ja merenkäyttöhallinnolla (Fiskeri- og havbruksforvaltning, FKD), jolla on huomattavan suuri harkintavalta päättää toimenpiteistä, joilla turvataan meren eliöstöjen kestävää käyttöä. Sen antamat asetukset voivat koskea niin yksittäisiä kalakantoja, väline- ja alustyyppejä kuin paikallisia sääntöjäkin.

Kalastusviraston (Fiskeridirektoratet, FD) toimiin kuuluu merellisten resurssien ja vesiviljelyn hallinnointi. FD:n tehtävä on analysoida, tilastoida, neuvoa ja kehittää sääntelyä, johtaa poliittisten päätösten toimeenpanoa, käsitellä valituksia, johtaa valvontaa ja toimia tiedonvälittäjänä.

Myyntiyhteisöt (salgslagen) ovat ammattimaisia kalastajien yhteisöjä, jotka hallinnoivat ja järjestävät saaliin myynnin. Niiden toimintaa koskee raakakalalaki (råfiskloven), jonka mukaan Kuningas voi kieltää raakakalan valmistuksen, myynnin ja viennin, jos se ei tapahdu myyntiyhteisön hyväksynnällä.

Kalastusoikeus

Suurin osa Norjan sisävesistä ja vuonojen rantavesistä on yksityisomistuksessa. Maanomistajalla on yksinoikeus merestä nousevien lohikalojen kalastukseen niin sisävesillä kuin rannikollakin. Maakaupoissa voidaan sopia, että kalastusoikeus ei siirry omaisuuden mukana. Maanomistaja voi vuokrata pelkän kalastusoikeutensa enintään 10 vuodeksi kerrallaan; koko kiinteistön vuokrauksen yhteydessä kalastusoikeudet voidaan vuokrata myös pidemmäksi ajaksi.

Kobbholmvattna 1994

Anadromisten lohikalojen kalastus on lähtökohtaisesti kiellettyä. Kalastus voidaan kuitenkin sallia tietyksi ajaksi koskien tiettyjä alueita, kalastusvälineitä, lajeja, määrämittoja ja saalismääriä.

Vaeltavien lohikalojen kalastaminen on sallittua vain vavalla, käsisiimalla, uistimella, viehesiimalla (oter, meillä ”harjuslauta”), kiilanuotalla, pitkäsiimalla ja lohiloukuilla DN:n määräämällä tavalla.

Jos kalastusoikeuden haltija ei hyödynnä kalatuottoa tai jos yleisöllä ei ole kunnon kalastusmahdollisuuksia, voi FKD määrätä kalastusoikeuden vuokrattavaksi.

Sisävesien ns. vapaata kalastusta (fritt fiske) on kalastus, jonka ei katsota paikallisen tavan mukaan kuuluvat maanomistajalle. Kyse ei ole varsinaisesta yleiskalastusoikeudesta, vaan totutusta tai ikimuistoisen nautintaoikeuden tapaisesta käytännöstä, jota laki ei tarkemmin määrittele.

Yksityisvesillä ei ole jokamieskalastusoikeuksia, mutta maanomistajat voivat myydä kalastuslupia ulkopuolisille.

Valtion mailla, jotka eivät sijaitse tunturilain soveltamisalueella, on anadromisten lohikalojen kalastaminen sallittua vavalla ja käsisiimalla kalastuskortin lunastamista vastaan, jos henkilö on asunut edellisen vuoden aikana ja asuu edelleen Norjassa. Sisämaankalojen kalastus on kyseiset ehdot täyttävälle henkilölle maksutonta.

Suurissa järvissä (noin 10 kpl) on niiden keskiosissa yksityisvesien takana ns. vapaita keskiosia, joissa on kalastusmahdollisuus myös niille, joilla ei kalastusoikeutta muualla järvessä.

Merialueilla urheilu- ja virkistyskalastuksena eli vapaa-ajankalastuksena pidetään kalastusta, jossa käytetään 1) vapaa, käsisiimaa tai vastaavaa välinettä, 2) konekäyttöistä juksaa , 3) yhteensä enintään 210 m pituudelta verkkoja, 4) enintään 300-koukkuista pitkäsiimaa ja 5) enintään 20 katiskaa tai rysää. Lisäksi voi poikkeusluvalla käyttää myös rantanuottaa (landnot). Rajoitukset ovat venekohtaisia riippumatta veneessä olijoiden määrästä. Rajoitukset koskevat Norjan kansalaisia ja heihin rinnastettavia henkilöitä.

Ulkomaalaiset eivät saa harjoittaa kalastusta tai muuta vapaiden merieliöiden hyödyntämistä Norjan aluevesillä. Kalastuksessa ei saa käyttää alusta tai välineitä, jotka eivät ole norjalaisia. Käsikalastusvälinein tapahtuvan kalastus on kuitenkin sallittua ja maksutonta myös ulkomaalaisille.

Alle 16-vuotiaille lapsille on säädetty erillinen yleistyyppinen kalastusoikeus. He saavat kalastaa maksutta vavalla ja käsisiimalla 1.1. – 20.8. välisenä aikana kaikkia sisämaankaloja. Oikeus ei koske keinotekoisia kalalampia eikä vesistöjä, joissa on merestä vaeltavia lohikaloja. Lääninherra voi rajoittaa lasten kalastusoikeutta.

Kalastajamaksu

Kalastajamaksu (fiskeravgift) on Suomen kalastuksenhoitomaksua vastaava veroluontoinen vuosimaksu, joka on voimassa aikavälillä 1.4. – 31.3. Sen maksavat kaikki 16 vuotta täyttäneet, jotka kalastavat anadromisia lohikaloja vesistöissä tai meressä. Lohikalojen virkistyskalastus meressä on kuitenkin sallittua ilman kalastajamaksua, samoin kalastus sisävesillä, joissa ei ole merestä nousevia lohikaloja.

Kautokeinoelvan Pikefossen

Norjan ja Ruotsin (sic!) saamelaiset (flyttsamer) on vapautettu kalastajamaksun maksamisesta, jos he kalastavat poroelinkeinolainsäädännön nojalla. Myös koulut voivat saada vapautuksen. Vapautukset kalastajamaksusta eivät kuitenkaan vapauta hankkimasta tarvittavia muita kalastuslupia kalastusoikeuden omistajilta.

Kalastajamaksut ja luvattoman saaliin myynnistä saadut tulot talletetaan valtion kalastusrahastoon, jota hallinnoi ympäristöministeriö ja DN. Varojen käyttöä ohjaillaan valtion budjetissa.

Yksityispuolen rahoituksen perustan muodostavat oikeudenhaltijoiden keräämät kalastuskorttitulot. Yksityisalueet voivat saada yleistä rahoitusta, jos osa alueista on luovutettu yleiseen käyttöön.

Kalastus Finnmarkissa

Finnmark on erityisalutta, jonka kalastusoikeudesta on säädetty erikseen. Jokaisella Finnmarkin kuntalaisella on oikeus kalastaa omassa kunnassaan olevilla Finnmarkseiendommenin alueilla sisämaankaloja verkoilla ja anadromisia lohikaloja kiinteillä pyydyksillä meressä. Vavalla ja käsisiimalla paikalliset saavat kalastaa kaikkialla Finnmarkseiendommenin alueella, jota on noin 96 % koko läänin vesistöistä.

Harjuksia

Ulkomaalaiset voivat lunastaa Finnmarkin sisävesille kalastuskortin, jolla saa kalastaa käsikalastusvälinein sisämaankaloja koko Finnmarkseiendommenin alueella. Lupaa eivät tarvitse alle 16- ja yli 67-vuotiaat. Niin sanottu perhelupa koskee puolisoita ja perheen alle 18-vuotiaita lapsia. Lupaehtoihin kuuluu muun muassa kalastus- ja kahluuvälineiden desifiointi.

Ulkomaalaiset matkailijat saavat kalastaa vain vapakalastusvälineillä käyttäen matoa, perhoa, vaappua, lippaa tai uistinta. Elävän kalan käyttö syöttinä on kielletty. Sisämaankaloilla ei ole alamittoja eikä saaliskiintiöitä. Tarkempia tietoja löytyy Fiske i Finnmark -esitteestä.

Kalastuksen valvonta

Valvontaa harjoittavat viranomaiset, oikeudenhaltijat ja käyttäjät. Viranomaiset toimivat lähinnä merialueella ja muut sisävesillä.

Kalastukseen käytettävät välineet (muut kuin ns. käsikalastusvälineet) on rekisteröitävä. Kalastuskortin myyjän velvollisuus on tarkistaa, että kalastajamaksu on maksettu. Maksutosite on pidettävä kalastettaessa mukana.
Laissa on tarkat määräykset ammattimaisesti kalastetun saaliin tilastoinnista ja sen valvonnasta.

Kirjanpitovelvollisuus koskee niin kalastusta kuin saaliin luovuttamistakin. Yli 15 metriä pitkillä veneillä on velvollisuus elektroniseen sijaintiseurantaan.

Ministeriö asettaa vuosittain suurimmat sallitut saalismäärät siten, että aluskohtaiset, alueelliset ja ryhmäkiintiöt eivät yhdessä ylitä kansallista kiintiötä. Kun kiintiö on kalastettu täyteen, on kalastus lopetettava.

Lakien ja määräysten rikkojille määrätyt sanktiot ovat usein selvästi ankarampia kuin mihin Suomessa on totuttu.

Lähteet: Kalastuksen sääntely Norjassa (Minna Mättö 31.1.2010), www.fefo.no, www.inatur.no.