Sain parin päivän ajan tutustua kalastusoppaan ammattiin kaislanjuuritasolta. Rapisiko romantiikka?
Kun läntisellä Saimaalla kalastusoppaana toimiva ystäväni Mika Kärkkäinen pyysi minua avustajakseen parin päivän mittaiselle tärkeälle keikalle, vastasin nopeasti kyllä. Asiakkaat halusivat oman projektinsa merkeissä kuvata kalastusoppaan toimintaa myös veneen ulkopuolelta. Ajattelin edessä olevan pari päivää leppoisaa veneilyä hyvillä kalavesillä ja kenties ehtisin siinä sivussa heitellä vähän itsekin.
Ammattinsa osaava Mika suhtautuu työhönsä vakavasti. Tärkeä työkeikka ei ala sovittuun aikaan satamassa, vaan jo päiviä sitä ennen. Kun asiakkaiden toiveet on tiedossa, hyvä kalastusopas tekee kaikkensa päivän onnistumiseksi. Välineiden valinnan ja virittelyn jälkeen kaikki suunnitellut kalastuspaikat ja niiden varapaikat käydään koekalastamassa paikan päällä.
Olin itse viime viikolla mukana yhdellä heittopaikkojen kartoitusreissulla. Päivä oli viime päivien tapaan huolestuttavan vähäkalainen, kuten kerroin edellisessä blogissani. Vaikka yhdistimme tietämystämme alueen parhaista haukipaikoista, saimme päivän mittaan vain muutamia pikkukaloja. Tai oikeastaan Mika sai, oma saldoni ”pullisteli” vain tärpeistä. Hauet eivät kerta kaikkiaan olleet 1-4 metrin vedessä rantojen ja selkäpakkojen tuntumassa – tai eivät ainakaan kiinnostuneet vieheistämme.
Ennen tiistain ensimmäistä keikkapäivää Mika harjoitteli vielä hauen vetouistelua parin muun kaverinsa kanssa. Syönti oli ollut edelleen huolestuttavan heikkoa. Meidän kummankin vatsassa taisi tanssia melkoisesti perhosia, kun koitti tiistaiaamu. Mikaa jännitti kalan saaminen ja minua kuvaajien kuljettaminen omalla pienellä avoveneelläni tuulisella Saimaalla.
Vain muutama tunti ennen h-hetkeä edessä oli nopea sopeutuminen ohjelmanmuutokseen. Asiakkaat, neljä ulkomaalaista ja heidän suomalainen oppaansa/tulkkinsa halusivat aikaistaa vesille lähtöä tunnilla. Vain nippa ja nappa ehdimme ajella sovittuun rantaan, laskea veneet vesille ja lastata niihin välineet, kun Mikan oli jo ajettava vieraita vastaan sovittuun tienhaaraan. Samaan aikaan tuulet alkoivat läikytellä huolestuttavalla voimalla yleensä suojaisen salmen vettä.
Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan minuun 4,3-metriseen vanhaan paattiini tulisi vain yksi kuvaaja muiden kalastaessa ammattilaisen tilavassa Busterissa. Yllättäen veneeseeni nousikin kaksi raavasta miestä kalastusvapoineen. Parikymppinen Jammu jaksoi vain vaivoin nostaa plaaniin alumiinikipon, jossa oli nyt kolme miestä varusteineen, kaksi painavaa akkua, tankki täynnä menovettä ja perälaudassa apukoneena sähkötuuppari.
Säiden haltija kuitenkin kuuli rukoukseni ja tuuli tyyntyi heti kun pääsimme väljemmille vesille. Ensimmäisessä ottipaikassa putosi apina varmaan myös Mikan selästä, kun asiakkaat saivat ensimmäiset haukensa melkein välittömästi. Omassa veneessäni olleet kaksi miestä osoittautuivat kokeneiksi ja taitaviksi heittokalastajiksi. Jerkit, lusikat, vaaput ja jigit singahtivat tarkasti oikeisiin paikkoihin ja niitä uitettiin hyvällä rytmillä.
Itselläni oli veneen pitämisessä oikeassa paikassa ja asennossa niin täysi työ, että ehdin heittää siinä sivussa vain muutaman kerran. Yksi kilohauki sentään naksahti suspijigin koukkuihin. Mikan venettä piti paikoillaan automaattinen taivasankkuri, sähköperämoottorin ja GPS:n yhdistelmä, joten opas pystyi myös itse osallistumaan kalastukseen. Isommassa veneessä surisi lähes koko ajan TV-kamera, jonka tunsin liiankin usein porautuvan ruokkoamattomiin niskavilloihini.
Kolusimme päivän mittaan kymmenkunta heittopaikkaa vaihtelevassa säässä. Välillä tuuli, välillä oli lähes täysin tyyntä. Oli pilvipoutaa, tihkusadetta, sadekuuroja ja pilkistipä välillä aurinkokin jostain pilven raosta.
Paitsi taitavia kalastajia, vieraat olivat kielitaitoisia ja mukavia persoonallisuuksia. Tarinoimme yhteisellä lontoonmurteella melkein kaikesta taivaan ja maan välillä, jopa maailmanpolitiikasta. Eräänä keskustelunaiheenamme oli muuan herra Putin ja hänen edesottamuksensa.
Päivän puolivälissä ajoimme veneet vierekkäin suojaisen kallion edustalla ja söimme monipuoliset eväät, jotka nekin kuuluvat kalastusmatkojen järjestelyihin. Samalla Mika sopi asiakkaiden kanssa seuraavan päivän kuvioista, joihin tulikin melkoisia muutoksia. Edessä oli jopa järven vaihtuminen ja harjoitellun hauen uistelun vaihtuminen lohenuisteluksi.
Kun vieraat olivat lähteneet laiturista kohti majapaikkaansa, meillä oli vielä edessä veneiden nostaminen ja varusteiden huoltaminen ennen lyhyttä ja levotonta yöunta.
Tuulisilla vesillä
Keskiviikkona tehtäväni oli ohjata Mikan heittovenettä, josta oli tarkoitus kuvata isolla Beneteau Antares -aluksella tapahtuvaa vetouistelua. Siitä tiesin selviytyväni, mutta sydän nousi kurkkuun, kun kaksi asiakasta ilmoittikin uistelun olevan niin ”booring”, että he haluavat mieluummin kalastaa heittämällä. Ohjelma meni siis taas uusiksi ja minun tehtäväkseni jäi kahden heittokalastajan palveleminen.
Keli järvellä oli kuoppainen, tuulta keskimäärin kahdeksan metriä sekunnissa ja puuskissa selvästi enemmän. Kuinkahan pärjäisin kauko-ohjattavan keulakoneen kanssa, kun laitteen käyttöön perehtyminen jäin noin minuutin mittaiseksi kuivaharjoitteluksi?
Ohjaamaani Busteriin nousi toinen eilisistä kavereista, mutta toisen tilalle vaihtui nuorempi heittokalastaja. Kun nostin veneen liukuun, lensi aallonharjoista päällemme melkoisesti vettä, joten jouduin alentamaan nopeutta ja hakemaan suojaisempia ajolinjoja. Röykyttävä ajo kävi varmasti myös keulassa istuvien matkustajien selälle, joten pyysin heitä istumaan vähän taaempana.
Ensimmäisessä kohteessamme tuulenpuuskat olivat niin rajuja, että keulakoneen taivasakkuri ei jaksanut pitää venettä paikallaan. Annoin sen vuoksi veneen ajelehtia hitaasti myötätuuleen samalla kun kalastajat heittivät kohti ruovikon laitaa. Tuloksena oli ei-tuloksia.
Vaihdoimme selän poikki saaren tuulensuojaiselle laidalle. Nyt veneenhallinta onnistui ja kalastus oli miellyttävän helppoa, mutta edelleen tuloksetonta. Kaksi omaa ”varmaa” ottipaikkaani olivat pettäneet, hävetti.
Kurautin erään toisen saaren rantaan, ja rekasimme sen tuulenpuoleisen sivun. Nyt kumpikin heittäjä onnistui saamaan pienehkön hauen, jotka he päästivät hellävaraisesti takaisin Saimaaseen. Eläköön, edes jotakin on pelastettu!
Ajoimme pitkään salmeen, jota reunusti leveät ruovikot. Ajelehdimme vähemmän asutun reunan kahteen kertaan myötätuulen mukana. Veneen hallinta kauko-ohjattavan sähkömoottorin avulla alkoi sujua helpommin. Eniten ohjaamista haittasi moottorin asennon näkeminen, sillä nuorempi kalastaja seisoi lähes koko ajan keulakannella sähkömoottorin edessä. Ohjaamisesta ei tule mitään, jos ei tiedä mihin suuntaan keula liikkuu kauko-ohjaimen nappia painettaessa.
Viisastuimme parin hauen verran, mutta mistään oikeasta syönnistä ei voinut puhua. Jossain kauempana kelluvassa uisteluveneessä oli käynyt vasta yksi pienehkö taimen; tarttumattomia tärppejä oli kyllä saatu useita.
Ulkomailta oli tullut uisteluveneeseen puhelu, että nyt pitää heti saada kalaa tai TV-ohjelmasta ei tule mitään. Mikan ei auttanut muu kuin nostaa releet ja vaihtaa kanavan kautta hauenuisteluun kokonaan toiselle järvellä, samaa Saimaata toki sekin.
Asiakkaan toivomus on kalastusoppaan laki, vaikka Mika olisi varmaan muutaman tunnin sisällä onnistunut lohenuistelussa, johon oli siksi päiväksi varautunut. Uudessa paikassa he toki saivat pari kalaa, mutta isommat hauet purivat rikki monofiilitapsit, joita opas ei kerta kaikkiaan ehtinyt vaihtaa hauen hampaita kestäviin vermeisiin.
Ohjaamani ryhmä vaati lisää kaloja. Ei auttanut muu kuin suunnata kohti tuulisempia vesiä. Suurehkon selän tuulenpuoleiselta rannalta löytyi ruovikko, jonka edustalla oli syvää vettä ja sinne pakkautunutta kalaa. Luotaimen näytön täyttyessä muikusta pitelin venettä epätoivoisesti oikeassa asennossa pääkoneella peruuttaen. Kalastajat saivat tarkoilla heitoillaan pikatahtiin muutaman hauen aivan ruovikon reunasta.
Sydämeni hypähti vielä ylemmäs kurkkuun, kun vieras osoitti selän yli kohti kapeana vyönä häämöttävää ruovikkoa ja pyysi ajamaan sinne. Tiesin paikan matalaksi ja kiviseksi talvisten pilkkireissujen perusteella. Veneellä en ollut siellä oikeastaan koskaan kalastanut. Pelkäsin kuollakseni kivikosketuksia.
Onnekseni kohde osoittautui nopeasti kalattomaksi ja palasimme rekaamaan edellisen paikan uudelleen. Nyt jäimme ihme kyllä täysin saaliitta. Minne ne ottihaluiset hauet olivat sillä välin kadonneet?
Seurasi luova tauko, jonka jälkeen toinen vieraista ilmoitti haluavansa kokeilla ahvenen kalastusta. Ajoin paikkaan, josta olimme viikko sitten saaneet kahtena peräkkäisenä päivän kelpo saaliin täkyongella.
Hotspotti oli nyt pahasti tuulen alla, mutta sain veneen pysymään juuri oikeassa paikassa sen ajan, että asiakas sai kopaistua sitä painavalla jigillä. Vapa taipui välittömästi luokille, mutta kala irtosi ennen pintaa. Kun sain veneen uudelleen oikeaan paikkaan, tärppäsi taas ja asiakas nosti veneeseen mukavannäköisen 300-grammaisen.
Paikka oli kuitenkin tuulen takia niin hankala, että kalastus ei onnistunut. Ankkurikaan ei pitänyt kovalla pohjalla. Lähellä olevat muut kohteet eivät olleet sen autuaampia, minkä vuoksi saamattomuus alkoi kai lopulta kyllästyttää vieraita. Pidimme tarinataukoa ja olimme jo aikeissa mennä saareen tulille, kun toiselle asiakkaalle tuli puhelu. Pienen selvittelyn jälkeen ajoin parivaljakon satamaan, josta he jatkoivat taksilla majapaikkaansa.
Hyvästely rannassa oli sydämellistä ja kiittelimme puolin ja toisin toisiamme seurasta. Kun pahoittelin haukien pienuutta ja saaliin vähyyttä, kuittasi vieraamme asian toteamalla ”It is fishing!”. Säätä ei voi valita etukäteen ja kalat ovat oikukkaita.
Päivä päättyi vasta iltahämärässä, kun tulin vielä satamaan Mikaan vastaan ja järjestelimme kalustoa seuraavaa päivää varten. Ammattioppaalla oli edessä eväiden hankkiminen ennen kauppojen sulkeutumista, sillä yön jälkeen Mikalla oli edessä koko päivän keikka uuden ryhmän kanssa jossakin kaukana Saimaalla.
Täyttä työtä on kalastusoppaan ammatti!
