Ensimmäinen ”työviikko”

Vaikka irrottauduinkin työelämän sykkeestä jo talvella, huomaan muutoksen kunnolla vasta nyt syksymmällä, kun minun ei tarvitsekaan lähteä töihin kesäloman jälkeen. Sen sijaan voin lähteä mielin määrin kalaan.

Ennen pyöräilin aamusumussa töihin. Nyt ”joudun” samaan aikaan jo kalaan.

Ensimmäinen ”työviikkoni” kului melkoisen tiiviisti kalastuksen merkeissä. Kerron nyt koko viikon päällimmäiset tapahtumat, mutta vaihteeksi ilman erisnimiä. Kaverit ja kalapaikat jäävät siten vain arvailujen varaan.

Tiistai

Entisten kollegoiden kokoontuessa työpaikalle suunnittelemaan edessä olevaa kouluvuotta kannoimme täkyverkon ja pari onkea lähirantaan, jossa meitä (R ja minä) odotti T-merkkinen alumiinipaattimme, jonka ahterissa nökötti pari vuosikymmentä uskollisesti palvellut parikymppinen Y.

Kurautimme läheiseen lahteen, jonka pohjukasta olemme usein pyydystäneet todella helposti päivän täkysalakat. Hämmästykseksemme paikka oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä salakoista lähes tyhjä. Verkkoon jäi vain 5 pientä pyristelijää.

Päätimme kalastaa lisää täkyjä matkan varrelta, sillä tarkoitus oli käväistä verottamassa H-vuoren edustan ahvenkantoja. Etappiajossa alkoi Y yllättäen yskähdellä jossakin L-saaren kohdalla niin pahoin, että emme uskaltaneet jatkaa enää pidemmälle. Paluumatka raskasta tasaperäistä T:a soutaen lähes 30 asteen helteessä ei houkutellut.

Palasimme Y:a kaasulla härnäten kotirantaan. Viiden salakan kohtalona oli uida nilkuttaa rantaruovikkoon, jossa ne herättivät oitis parin kookkaan ahvenen mielenkiinnon. Kiitokseksi saimme pari pärskähdystä ja mukavaa muljahdusta.

Pihassa pudotin pari kertaa käytetyn S-soutuveneemme trailerilta (käytettynä ostettu omavalmiste) ja ajelin traileri W:n peräkoukkuun kytkettynä läheiselle luonnonluiskalle. Peruutin traikun kahden veneen välistä veteen, käppäilin parin sadan metrin päähän venerantaamme ja sain kuin sainkin ajettua T:n auton luo. Sain vinssattua veneen kyytiin ja pääsin jopa liikkeelle, kiitos karrelle kuivuneen nurmikon. Märällä alustalla olen kohdannut usein ongelmia.

Betoniluiskan kautta en lähtenyt venettä nostamaan, koska sinne on matkaa kilometrikaupalla L-niemen ympäri ja Y olisi voinut tehdä lopullisen tenän koska tahansa.

Putsasin Y:n polttoaineensuodattimen muistaakseni ensimmäisen kerran 20 vuoteen. Siellä oli muun muassa pieniä mustia muurahaisia! Vielä kun käväisin ostamassa läheisestä R-kaupasta uudet tulpat entisten tosi karstaisten tilalle, Y heräsikin vielä reippaasti henkiin, kun koekäytin sitä pihalla ”korvaläppien” avulla.

T on kuitenkin yhä tuossa nurkalla odottamassa pääsyä takaisin tuttuun kotirantaansa, sillä ohjelmaani siunaantui kaikenlaista muuta menoa ja hässäkkää.

Keskiviikko

Aamutuimaan naputtelin koneelle samana päivänä ilmestyneen blogini, missä vierähtikin melkoisesti aikaa lähdeaineistoon tutustumisen ja kinkkisen kuvankäsittelyn takia. Iltapäivällä kävimme M:ssä, missä ostin kalastustarvikeliike K:sta rasiallisen perhokoukkuja (kaksihaaraisia, koko 10, merkkiä K).

Torstai

Ohjelmassa oli matka P:lle tervehtimään appiukko H:ä ja sieltä H:lla asuvan äitivanhani kautta illaksi kotiin. Menomatkalla soi puhelin, jossa kalakumppani K raportoi saaneensa P:sta komean järvilohen. Oli ollut mahtava kalastusaamu peilityynellä järvellä syöttikalan kihistessä pinnassa ja lohien iskiessä raivoisasti T-vetopellin koukkuihin. K:n mielestä mustakuu on parasta lohen ottiaikaa. Rintaa vihlaisi ajatellessani, että siellähän meidänkin pitäisi nyt olla.

Melkein heti perään soitti J suoraan Y:n M-selältä, että nyt se vasta kumma juttu sattui. Täkyyn oli purrut kala, joka oli antanut kelata itsensä lähes vastaan panematta aina veneen perään asti. J oli pitänyt sitä pikku haukena tai alamittaisena lohena. Äkkiarvaamatta veneeseen olikin hypännyt erittäin virkeä ja voimakas 2,7-kiloinen järvilohi! Koukut tukevasti suupielessä.

Perjantai ja 13. päivä

Kuin tulisilla hiilillä jouduin odottamaan seuraavaan aamuun ennen kuin olimme mekin vihdoin lohivesillä. Kello pirisi viideltä ja tasan parin tunnin kuluttua olimme P:n rannassa lykkäämässä S:nia vesille. Perälautaan oli ruuvannut P-sähkötuupparin ja uistelu kahdella vavalla alkoi. Vapa nyökähti ensimmäisen kerran jo varttitunnin ajon jälkeen, mutta kala ei tarttunut. Jatkoimme kohti K:n ”paljastamaa” ottipaikka. Lainausmerkit siksi, että samasta paikastahan mekin olemme tänä kesänä tottuneet kalan saamaan.

Rannassa ei ehditty ottaa kiireen vuoksi kunnon saaliskuvia.

Vielä yhden hutitärpin jälkeen alkoi mukava puolituntinen. Ensiksi koukutimme kallion vieressä olevasta syvänteestä 2,7-kiloisen mukavan järvilohen. Varttitunti myöhemmin iskeytyi vieheeseen parisataa grammaa pienempi lohi. Puhelin höpötti hälytyksen lomassa, että M soittaa. Hän pyyteli mukaansa Y:lle kokeilemaan uudenlaisia raksivirityksiä. Lupasin tulla, jahka ehdin kotiin. Jouduin keskeyttämään puhelun, sillä veteen ”unohtuneeseen” pyytöön iski kala. Parin minuutin kuluttua haavissa potki pulska taimen.

Kalaa oli nyt enemmän kuin meillä on ollut tapana ottaakaan, mutta lieneekö väliaikainen ahneus iskenyt. Pitihän se saada saman verran kalaa kuin kaverikin, vaikka sitten pienemmissä erissä. Huonon onnen päivän ainoa pahaenteinen sattumus oli vaimon tarveslaukussa rikkoutunut peili. Mitähän se tiesi?

Kotiin päästyämme fileoin pikapiikaa kalat, haukkasin vähän leipää R:n laittaessa mukaani eväitä ja ajelin venelaiturille, jossa M jo minua odotteli. Ajelimme hänen hienolla uudella B-veneellään M-selälle ja aloimme pyöriä tutuilla ottipaikoilla kuutta takilavapaa vetäen kuulat noin 50 jalan syvyydessä. Saimme muutamassa tunnissa noin 20 kalatapahtumaa, mutta vain kolme tartutusta. Päästimme takaisin kaksi noin puolimetristä taimenta ja otimme yhden parikiloisen oikein virkeästi kiskoneen lohen. Syyn huonoon tartutusprosenttiin paljastan joskus myöhemmin – jos paljastan. Kyseessä oli siis koukutuskokeilu, joka ei vielä onnistunut.

Lauantai

Taisin poimia puutarhasta karviaisia, jotka pakastimme talven varoiksi. Yritin kehitellä myös uusia kalastustapoja, mutta lamppu ei oikein välkkynyt. Ruuaksi savustin yhden lohen.

Sunnuntai

Tongin aamulla lehtikompostista muutaman pienen madonluirun ja ajelin kylmälaatikon ja ongen kera laivalaiturille, jonne oli ehtinyt jo ennen minua tuttu kaveri. T siellä kiskoi laiturille oikein urakalla täkysalakkaa ja siinä sivussa vielä ootto-ongella muhkeita ahvenia. Paikalle tuli myös K (eri K kuin edellä), joka onki jonkin aikaa salakkaa T:n pakkiin.

T:n onkimia komeita ahvenia.

Itse sain hävettävän huonosti salakkaa, sillä salakkaongessani oli vielä kevään jäljeltä liian suuri koukku (nro 12) ja kompostimadot eivät kaloille kelvanneet. Onneksi syönti lopulta reipastui ja sain sentään viisitoista hopeakylkeä, jotka pakkasin kotona pahvilevyille muovin väliin ja panin pakastimeen. T:n kanssa sovimme, että lähdetään joskus eräälle lammelle onkimaan kiloisia ahvenia, joista siinä saattaa vielä olla. Lisäksi sovimme, että palaamme laiturille vielä illalla viiden tienoissa.

Puolilta päivin yritimme vaimon kanssa kartuttaa täkyvarastoamme vähän toisaalla. K-salmessa ei ollut kuin särkiä. P-salmella oli salakkaa, mutta kalat olivat syöneet itsensä liian lihaviksi röllykkämahoiksi, jotka uivat huonosti raksihupussa. Lisäksi saimme häiritsevän paljon erikokoista ahventa, särkeä, sorvaa ja lahnaa.

Kun valmistauduin lähtemään T:n luo laiturille, soitti kaukana pohjoisessa asuva vanha väärti M, että hän on nyt käymässä R:n mökillään ja olisi mukava jutella nokittain pitkästä aikaa. Iltapuhde vierähtikin todella rattoisasti M:n hienoja lohijuttuja kuunnellen. Hän oli kiskonut T:sta 14 lohta 13 päivässä. Suurimmat noin 16 ja 13 kiloa, sitten useita 9-kiloisia, muutama jalka ja vain pari tittiä. Kaikki perholla, vai oliko yksi sittenkin kaverin kanssa saatu kapulakala?

Maanantai

Olimme jälleen aamuvarhaisella P:lla. Vajaan tunnin uistelun jälkeen tartutimme lohen, joka käyttäytyi lähes samalla tavalla kuin J:n lohi torstaina. Meidän kalamme ei vain osunut äkillisessä hypyssään veneeseen vaan moottorin päälle, jonka jälkeen saimme vilkuttaa sille hyvästi. Tuuri muuttuikin sen jälkeen U-tuuriksi, sillä karkuutimme vielä kolme muutakin kalaa jo kauan ennen kuin saimme niitä edes näköhollille. Oliko syönti heikkenemässä?

Ajellessamme jo rantaa kohti soitteli T, että lähtisinkö hänen seurakseen V-lahdelle täkyjä onkimaan. Mikäs siinä! T tulikin pihaamme samaan aikaan kun mekin. Nappasin mukaan vaimon hopussa laittamat eväät, salakkaongen ja ootto-ongeksi viritetyn virvelin.

V-lahdella oli hirmuisesti salakkaa, pientä ja isoa. Salakan pyyntiä häiritsivät kuitenkin jossain määrin laiturin alla vaanivat vaihtelevan kokoiset ahvenet ja hauet. T ehti taas kiskoa laiturille monta komeaa ahventa salakanonginnan lomassa pienillä syöttikaloilla ja madolla. Oma ahvenjahtini päättyi heti alkuunsa haukeen, joka onnistui ravistelemaan siimassani olleen C-painon irti. Paino putosi laiturin raosta pohjaan. Varapainoja ei ollut mukana.

Keskityin onkimaan salakoita, joita aloinkin saada kohtalaisesti T:lta saamieni kärpästoukkien ansiosta. Punaiset toukat kelpasivat salakoille todella paljon paremmin kuin madot. Kookkaimmat salakat piti onkia yllättävän syvältä pinnan tuntumassa pyörivien pienempien alapuolelta. T ehti kiskoa vedestä vähintään kaksi salakkaa siinä missä minä yhden. Ammattimies on ammattimies.

Palattuamme kotipihaamme T antoi kaikki ahvenet minulle ja ammensi vielä kylmälaukustaan ison kasan syöttejä. Pääsin jälleen fileoimaan ja pakkaamaan.

Myöhemmin illalla sovimme M:n kanssa, että jatkamme huomenna koukkukokeilujamme.

Tiistai

Olin venerannassa kello 6.20 vain hieman ennen M:aa. Tankkasimme huoltiksen rannassa 185 litraa menovettä B:n sisuksiin ja huokasimme suoraan M-selälle. Vetoon laskettiin jälleen kuusi takilavapaa. Täyt kieppuivat vain hieman eri tavalla koukutettuna kuin perjantaina.

Pahan karman vaivaamina emme saaneet ainoatakaan kalaa tarttumaan. Rikottuja syöttejä tuli kyllä aamupäivän mittaan noin viisitoista. Vapaa värisyttäneitä tärppejä havaitsimme vain puolenkymmentä, vaikka kuinka yritimme tähystää.

Samalla selällä kellui voimistuvassa tuulessa myös J, jolle soitin ollessamme piilossa saaren takana. Luurista kuului hetken vain räikän rääkymistä. Muutaman minuutin kuluttua J soitti takaisin, että 3-kiloinen oli juuri tullut veneeseen – tällä kertaa ihan tavanomaisesti haavin avustuksella. Kala oli ottanut sillä välin, kun J oli vapauttanut hieman alle herrasmiesmitan olevaa taimenta. Tuntia myöhemmin J ilmoitti saaneensa vielä 2,45- ja noin 2-kiloiset lohet, jonka jälkeen hän nosti releet ylös ja käänsi kokan koti kotirantaa.

Me palasimme M:n kanssa tällä kertaa saaliitta, mutta lohduttauduimme sillä että tavanomaisin koukuin varustautuneena meilläkin olisi ollut kaiken todennäköisyyden mukaan myös kotiin kannettavaa. Ehkä jopa full pot, kuten J:lla.

Iltapäivä kului toimivampia koukutuksia kehitellessä. Ehkä vielä joskus onnistumme tässä vähän erikoisessa ja haasteellisessa yrityksessämme. Siitä kerron tarkemmin ehkä vasta kauden päätyttyä.