Suomessa on tuhansia järviä, joiden vedenkorkeutta säädellään. Yleensä viranomaisten tarkassa valvonnassa, mutta joskus myös vähän villimmin jopa yhden ihmisen päähänpistojen mukaan. Koska säännöstelystä on usein sekä hyötyä että haittaa, ei ole ihme että törmätään ristiriitoihin.

LaavusVedenjakajalla sijaitsevan ennestäänkin matalan Laavuksen ranta pakenee. Lähiseudun asukkaan ottama kuva.

Kalahatustani on silloin tällöin suoltunut tarinaa lapsuuteni kalavedestä Laavuksesta, pienestä Mikkelin ja Pieksämäen rajaseudulla metsien ja soiden keskellä uinuvasta Kyyveteen laskevasta Kymijoen vesistön latvajärvestä. Tänä kesänä tuon ennestäänkin matalan järven vedestä on karannut ehkä jopa kolmasosa.

Ensiksi pieni muistelus nykyiseltä asuinseudultani Ristiinasta. Muutettuamme kuntaan 1979 aloimme samoilla ahkerasti pitäjän metsiä ja rantoja hyviä marja-, sieni- ja kalapaikkoja etsien. Eräällä lampialueella törmäsimme metsässä iäkkäänpuoleiseen mieheen, joka näytti ihan riihenseinästä repäistylle renkipojalle, positiivisessa mielessä sanottuna. Mies oli purkamassa purossa olevaa kivipatoa ja valitteli, että joku tolvana on käynyt taas tukkimassa lammesta lähtevän puron.

Annas olla, noin viikkoa myöhemmin satuimme sienireissulla samaan paikkaan ja tapasimme saman miehen. Nyt hän lappoi otsa hiessä kiviä takaisin patoon ja mutisi jotakin hullusta, joka on käynyt taas hajottamassa padon!

Huhtikuussa 1990 olin yleisön joukossa Haukivuoren lukion juhlasalissa Kyyvesikäräjillä. Kyseessä oli yleisötilaisuus, jossa puhuttiin Kyyveden ja sen lähialueiden ympäristöasioista. Esitelmöitsijöiden joukossa oli myös kalastaja Pentti Linkola, joka piti mieliä kuohuttavan puheen ihmiskunnan turmiollisuudesta koko luomakunnalle. ”Sukupuutto tulee 2-3 sukupolven jälkeen, vain kunnialliseen kuolemaan on ihmiskunnalla mahdollisuus”, tuo lopunajan saarnamies julisti tasaisella äänellään.

Esitelmää seurannut keskustelu sivusi muun muassa Kyyveden säännöstelyä: kuka kannatti pinnan korkeuden nostamista, kuka laskemista. Kun Linkolalta kysyttiin mikä olisi paras Kyyveden pinnankorkeus, hän vastasi: ”Antakaa järven päättää!” Se oli niin laittamattomasti sanottu, että keskustelu aiheesta hyytyi siihen.

”Antakaa järven päättää pinnankorkeudestaan” olisi hieno periaate, jos vain ympäristömme olisi vielä alkuperäisessä luonnontilassaan tai edes tietäisimme mikä sen luonnontila tarkkaan ottaen on ollut. Valitettavasti maassa harjoitettu voimaperäinen energia-, metsä- ja maatalous ovat johtaneet lähes korjaamattomiin muutoksiin.

Laavus

Laavus normaalissa tilassaan. Vuonna 1989 ottamassani kuvassa
on sama ranta kuin jutun otsikkokuvassa. Huomaa kaatunut puu.

Lapsuuteni Laavus-järvi oli 50-luvulla täysin eri järvi kuin nykyisin. Se oli puhdas, melko kirkasvetinen ja osin hiekkarantainen rannoiltaan asumaton metsäjärvi, jonka kalasto koostui lähinnä erittäin runsaasta ahvenkannasta sekä hauesta, kiiskestä ja mateesta. Vettä järvessä riitti koko kesän ns. rantaan asti ja esimerkiksi Pyykkilahdessa saattoi onkia suoraan rantapenkalta, sillä vettä oli lumpeikossa ainakin metri. Syvimmässä kohdassa pohja oli noin kolme metriä pinnasta.

Muutoksen virrat alkoivat soljua, kun ympäröivät suot ojitettiin ja ojat alkoivat kuljettaa humusta ja lietettä järveen. Vesi muuttui ruskeammaksi ja järvi alkoi liettymisen takia madaltua.

Ojia kaivettiin myös järven pohjoispuolella olevan Pieni-Laavuksen ja sen pohjoispuolella virtaavan Naarajoen väliselle vedenjakajalle sillä seurauksella, että särkikalat pääsivät leviämään Laavukseen. Hauet alkoivat kasvaa entistä komeampiin mittoihin, mutta järven paras anti, isot ahvenet alkoivat vähetä.

Järven eteläpäästä lähtevän laskupuron luusuan syventäminen ja sen lähialueen ojittaminen oli koitua järven tuhoksi, mutta joku taho ymmärsi latoa puroon kivipadon, joka esti veden liiallisen karkaamisen järvestä. Padon ansiosta järven pinnankorkeus pysyi mukavasti kurissa, ja kalastajat ja kesämökkiläiset olivat tyytyväisiä.

Kalatienä Laavuksen laskupurolla on käytännössä olematon merkitys, koska järvessä ei ole vaelluskaloja.

Pato
Laskupuron kivipato 26.7.2005. Kuva on paikka-
kuntalaisen ottama. Nykytilanteesta minulla ei
valitettavasti ole vielä julkaisukelpoista kuvaa.

Keväällä 2010 paljastui, että laskupuron kivipato oli jostakin syystä purettu. Kivet oli kannettu lasku-uoman molemmin puolin suolle ja pudotettu valtaosin uoman syvemmälle puolelle. Mökkiläisillä ja läheisen Pölkin kylän asukkailla oli syytä pelätä, että järven vesi tulee laskemaan kesän mittaan hyvin vähiin.

Eräs mökinomistaja teki padon hävittämisestä ilmoituksen Etelä-Savon ELY-keskukselle (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus). ELY-keskuksen edustajat tekivät paikalla maastokäynnin 2.6.2010, mutta eivät kaiketi havainneet tilanteessa kerrassaan mitään hälyttävää.

Lausunnossa Dnro ESAELY/118/07.02/1010 todetaan muun muassa seuraavaa:

”Käynnillä todettiin, että Laavuksen lasku-uomaa on perattu ilmeisesti vuosikymmeniä sitten. Lasku-uomassa on noin 100 m järven luusuasta alaspäin kivinen kynnys, joka säätelee ainakin osittain järven vedenkorkeuksia. Käynnillä ei havaittu merkkejä puretusta padosta tai muitakaan viimeaikaisia toimenpiteitä, jotka olisivat voineet vaikuttaa järven vedenkorkeuteen.
   Laavuksen vedenkorkeudeksi mitattiin N60 + 110,02 m. Peruskarttaan järven vedenkorkeudeksi on merkitty 109,9 m.
   ELY-keskuksen käsityksen mukaan nykyinen tilanne järvellä on vallinnut pitkään ja vedenkorkeus vakiintunut suurin piirtein nykyiselle tasolleen. Mikäli järven vedenkorkeutta halutaan nykyisestään nostaa, on sille saatava vesioikeudellinen lupa Itä-Suomen aluehallintovirastosta.”

Mökinomistaja ja monet kyläläiset tyrmistyivät. Kuinka tarkastajat eivät olleet huomanneet täysin purettua kivikynnystä? Vedenpinta ei ollut tietenkään vielä kesäkuun alussa ehtinyt laskea kovinkaan paljon kevään jäljeltä, joten kaikki näytti silloin vielä hyvältä. Nyt kun pinta on laskenut keväästä monella kymmenellä sentillä, on tilanne hyvin huolestuttava.

Ranta
Vesi pakenee rannasta ja vesijättö kasvaa
heinää. Matala järvi on vaarassa kasvaa umpeen.
Kuva: Lähiseudun asukas.

Kun normaalisti saattoi lykätä veneen rantapenkalta suoraan veteen, on sitä nyt raahattava pitkä matka rantahiekkaa ja matalikkoa pitkin ennen kuin pääsee soutamaan. Paljastuneet rannat puskevat heinää ja järvi rehevöityy hyvää vauhtia. Vähäsateinen ja kuiva kesä pahentaa tilannetta entisestään, sillä vettä haihtuu järvestä myös suoraan taivaalle.

Järven kuihtumisella voi olla merkitystä myös alueen lintukannalle. Järven tuntumassa pesii ainakin kaksi kalasääksiparia. Joutsen on pesinyt Laavuksella aina 70-luvulta saakka, jolloin sen kanta oli vain 400 paria koko maassa. Tämä kesä on vuosikymmeniin ensimmäinen, jolloin järvellä pesineet kuikat eivät enää huutele nimeään.

Laavus on vedenjakajalla oleva latvajärvi, johon tulee korvaavaa vettä vain hyvin pieneltä valuma-alueelta. Varsinaisia järveen laskevia luonnonuomia ei ole lainkaan. Jos sen pinta jää nykyiselleen tai vielä jopa laskee, jäätyy järvi ensi talvena monin paikoin pohjaa myöten. Pelättävissä on happikato ja kalakuolemia.

Nyt olisi vielä mahdollisuus yrittää tilanteen korjaamista ennen kuin on liian myöhäistä. Syksyn sateet (toivottavasti niitä tulee) on saatava jäämään järveen, että järvi yltäisi talveen mennessä rantaan asti. Mökinomistaja on jättänyt ELY-keskuksen lausunnosta perustellun muistutuksen 29.7.2010. Toivottavasti viranomaiset reagoivat nopeasti tilanteeseen.

Jos viranomainen vetoaa siihen, että järven luusuassa oleva pato ei ole laillinen ja edellyttää sen korjaamiseksi luvan hakua vesioikeudelta, saattaa veden nostaminen ennen talvea myöhästyä. Tehtiinköhän laskupuron ruoppaaminen ja muut ojitukset vuosikymmeniä sitten kaikkien sääntöjen mukaan?

Eläköön lapsuuteni Laavus-järvi.