Otsikko sopii kuvaamaan kirjoittajan tavanomaisia kalansaaliita, mutta tällä kertaa kyse on kuivan maan antimista. Helle ja kuivuus uhkaavat pilata koko metsämarjasadon.

Mustikkasato on huono

Helle on hellinyt eteläisen Suomen väestöä, maita ja mantuja jo viikkokaupalla. Uimarannoilla lojuva joutilas kansa paahtuu karrelle ja työn orjuuttamat pakahtuvat työpaikoilleen. Energian säästämiseksi asennetut ilmalämpöpumput höökivät täydellä teholla viilennystä asuntoihin – ja maailma pelastuu?

Kotiseutuni Etelä-Savo kärsii kuivuudesta, sillä kunnon sateita ei ole ollut miesmuistiin. Ainakaan oman hataran muistini sopukoista ei pinnisty esiin tarkkaa tietoa siitä milloin viimeksi satoi kunnolla. Vaikka vietän melkoisesti aikaa ulkoilmassa, en ole kastunut kunnolla kertaakaan sitten juhannuksen. Joskus olen tuntenut kosteutta ihollani ja nähnyt muutaman pisaran tipahtelevan veden pinnalle, mutta ei niistä ole ollut edes vaatteiden kastelijaksi. Sääprofeettojen lupaamat ukkoskuurotkin ovat viistäneet ohi milloin miltäkin suunnalta.

Muutama päivä sitten sataa ropisteli hiljalleen yhden yöseudun, mutta se riitti vain hädin tuskin korvaamaan yhden päivän keinokastelun puutarhassa. Maastossa olevat risut olivat rutikuivia jo saman päivän iltana. Toivottavasti nyt tulevalle viikonlopulle luvassa olevat sateet toteutuvat, sillä kuivuus on tuhoamassa metsämarjojen lisäksi myös monen maatalousyrittäjän sadon.

Normaali kesähelle on hyväksi esimerkiksi mansikanviljelijöille, mutta liiallinen kuumuus ja kuivuus aiheuttavat ongelmia. Pitkä lämpöaalto kypsyttää koko marjasadon kerralla, mikä aiheuttaa poimimis- ja markkinointiongelmia. Vaikutus näkyy myös hintakäyrässä, jonka alin ”kuoppa” kesti tänä vuonna vain muutaman päivän. Nyt hinnat ovat olleet jo viikon ajan nousussa, sillä marjat ovat jääneet pieniksi ja sato alkaa ehtyä.

Luonnon marjasadosta povattiin alkukesästä kohtuullista, vaikka sää oli kukinta-aikaan epävakaista ja hallojakin esiintyi. Nyt voi kuka tahansa metsässä pistäytyjä todeta omin silmin ja suin, että ainakin mustikkasato on lähes kokonaan menetetty. Perinteisillä mustikkakankailla marjoja on kyllä lukumäärän puolesta lähes keskinkertaisesti mutta astiantäytettä niiltä ei juuri saa kokoon raavittua. Marjat ovat kuivuneet pieniksi koviksi minirusinoiksi, jotka hädin tuskin jäävät edes marjanpoimurin piikkien väliin.

Suuhun kouraistussa näytteessä maistuvat mustikan lisäksi myös marjaan itsepintaisesti kiinni jäävät kuivat ja puisevat ”piikit”. Mieleen kihahti tarina vanhasta kunnon Neuvostoliitosta, jossa radio Jerevan kertoi uutisen, että maan tiedemiehet ovat viimeinkin onnistuneet risteyttämään mustikan ja kurpitsan, ja että tuloksena on mustikan kokoinen kurpitsa, joka maistuu kurpitsalle!

Koska kankailta ei poimintakelpoista mustikkaa löytynyt, etsimme sellaista vielä varjoisilta alavimmilta seuduilta läheltä rantoja. Saaliimme jäi pariin kahvikupilliseen huonokuntoisia mustikoita, joiden mukana tuli myös tusinoittain pieniä ruskeita kovakuoriaisia.

Vaikka nyt saataisiinkin kunnon sateita, ei se ehdi enää pelastaa kotipuolen mustikkasatoamme. Toivottavasti löydämme mielimarjojamme kohtapuoliin alkavan Lapin matkamme varrelta.

Onneksi vadelmat näyttävät kypsyvän jo heti perään – jos vain eivät kuivu karrelle auringon paahteessa. Ja puolukat kai punastevat syksyn mittaan tutuilla paikoillaan. Vaan miten käy sienisadon?