Yksinkertaisuus on pyhää kalastuksessakin. Perhosidosten pelkistäminen voi tuottaa helposti sidottavia perhoja, jotka ovat myös kalastavia vaikka ne eivät aina ihmissilmää hivelekään.
Perhokalastus nappasi minut elokuussa 1976, kun tunnettu pieksämäkeläinen kalamies ja kauppias Martti Savolainen kertoi minulle, että Pohjois-Norjan matkalla karkuuttamani Galbbajokkan suuret siiat olisivat olleet vailla mahdollisuuksia, jos olisin käyttänyt oikeaa notkeaa perhovapaa. Ostin lähes välittömästi ensimmäisen perhovapani ja aloin sitoa perhoja.
Perhonheiton alkeet opettelin omin päin pelkän kirjatiedon pohjalta. Tärkeimmät tietolähteeni olivat niihin aikoihin ilmestynyt Juhani Rossin kirja Perhokalastajan opas (Otava 1975) ja vähän aiemmin julkipantu Walter Aunesluoman Perhokalastus, perhot ja perhonsidonta (WSOY 1973), molemmat kirjastosta todella moneen kertaan lainattuna. Vuosia myöhemmin sain hankittua ohuen ja pehmytkantisen Rossin kirjan omakseni, mutta Aunesluoman tuhdimpi ja kovakantinen puuttuu yhä kokoelmistani.
Talven kaikki liikenevä vapaa-aika kului perhoja sitoen. Tuon tuostakin pistäydyin Savolaisen omistamassa Kenkä-Masa -liikkeessä tarvikeostoksilla hakemassa lisää lankoja, tinseleitä ja höyheniä. Koukut olivat siihen aikaan, päinvastoin kuin nyt, erittäin edullisia, joten niitä tuli hankittua niin paljon, että erikoisempia kokoja on jäljellä vieläkin. Pienimmät koukut ovat niin olemattomia, että nykyisten silmieni erotuskyvyllä niihin on turha yrittää mitään sitoa – saati sitten solmia mokomia perukkeen jatkoksi!
Parhaita materiaalilähteitäni olivat vanhat höyhentyynyt, joiden täyte oli aikanaan nypitti lihoiksi pannuista maatiaiskanoista ja kukoista sekä metsästäjien kotiin kantamista linnuista. Tyynyjä oli läjäpäin kotipuolen aitoissa ja vinteiltä, kiitos talonpoikaisen tavan olla heittämättä pois mitään ”käyttökelpoista”. Tyynyistä löytyi punaisia, ruskeita, valkeita ja kaikenkirjavia niskahöyheniä, joista syntyi paremmat häkilät kuin sen koommin mistään teollisesti kasvatetun siivekkään höyhenistä.
Perhokalastuksen makuun pääsin kunnolla vasta seuraavana kesänä. Muutaman suoraan kasvatuslammikosta ongitun kirjolohen jälkeen päätin yrittää ”oikeita” kaloja Pieksänjärven Petronsaaressa, joka on nykyisin ”mantereessa” kiinni oleva niemi. Oli kesäkuu ja kiihkeästi kutevat salakat nappasivat kaikkeen vedessä liikkuvaan sopivankokoiseen kohteeseen. Tein muutaman metrin mittaisia ”heittoja” kallion vieressä yhtenä puurona kiertävään kirkaskylkisten kalojen parveen ja kaloja tuli joka heitolla. Tai jos ei tullut, niin ainakin nappasi.
Aloin mielenkiinnosta vaihdella perhoja selvittääkseni, mikä sidoksistani toimii parhaiten. Tulos ei juurikaan hivellyt perhonsitojan itsetuntoani, sillä selvästi ottavimmaksi ”perhoksi” osoittautui lopulta tyhjä kiiltävä kullanvärinen koukku. Toiseksi paras oli kirkas hopeanvärinen tyhjä koukku. Omista sidoksistani parhaita olivat karvattomat nymfit ja uppoperhot, joiden höyhenet painuivat kastuessaan vasten perhon runkoa. Kyllä häkiläperhojakin tavoiteltiin, mutta niiden jäykät siikaset kai haittasivat koukun solahtamista salakan pieneen suuhun.
Monien perhokalastajan kehitysvaiheiden (mm. pintaperhopuritanismi ja vain vastavirtaan heittäminen) jälkeen minusta tuli valmiita perhonsidontareseptejä hyljeksivä satunnainen sitoja, joka sutaisee kalastusperhot pikemminkin olosuhteiden tuomien mielikuvien pohjalta kuin valmiiden ohjeiden perusteella.
Otsikkokuvassa olevan perhon, Tuplahärvelin, syntyyn liittyy kuitenkin myös tietoista harkintaa. Kahdeksankymmenluvulla kuulin Kuhmon koskilla käytettävästä yksinkertaisesta siikaperhosta, Eläkeläisestä, joka koostuu kolmihaarakoukkuun sidotusta mustasta rungosta ja hopeakierteestä. Perhon nimi johtunee siitä, että Eläkeläistä käyttivät etenkin vähän varttuneemmat kuhmolaiset, jotka sitoivat perhon tavalliseen mato-onkeen koukun paikalle ja uittivat perhoa virran mukana.
 |
| Tuplahärvelillä olen pettänyt enemmän taimenia kuin millään muulla uppoperhollani. Erikoisen tehokas perho on kalaravintoa syömään oppineille istukkaille. |
Mieleeni juolahti sitoa yhtä yksinkertainen ”oikea” perho, jossa olisi myös karvoja tai häkilä. Mikä olisi pienin mahdollinen määrä sidontamateriaalia sellaisen tekemiseksi? Vastaus: koukku, lanka ja yksi höyhen (ja lakkaa).
Kun avasin sidontalaatikkoni, oli sotkuisen kasan päällimmäisenä grizzle-niskan puolikas (ostimme kalliin niskan puoliksi velimiehen kanssa). Nyhtäisin siitä mahdollisimman pitkän höyhenen ja sidoin sen latvan kiinni kolmihaaran perään niin, että pyrstöstä tuli noin 1&12;-kertaa rungon mittainen. Sitten kiersin loput pitkästä höyhenestä koukulle runkohäkiläksi ja kaulushäkiläksi. Kaikki samasta yhtenäisestä höyhenestä. Lopuksi kiinnitin häkilän sidontalangalla vastakkaiseen suuntaan kiertämällä ja päätin sidoksen. Pisara lakkaa ja perho oli valmis.
Nimesin perhoni hieman epäammattimaisesti jo ennen ensimmäisiä sillä saatuja kaloja Varhaiseläkeläiseksi kunnioittaakseni innoittajana toiminutta oikeaa Eläkeläistä. Perholla alkoi kuitenkin tulla hyvin kalaa: harjusta, kirjolohta ja jopa yllättävän hyvin taimenta. Kun vaihdoin koukun myöhemmin kaksihaaraiseksi ja muutin hieman sidontatapaa, nimesin perhon uudelleen Tuplähärveliksi. Nimi kertoo perhon kaksihaarakoukusta ja tuplähärveli-volteista, joita siihen iskevät taimenet tekevät.
Tuplahärveli
Koukku: kaksihaarainen nro 12-8, suora silmukka.
Lanka: musta vahva nailon, suuriin sidoksiin käy jopa karhunlanka.
Pyrstö: Grizzle-höyhenen latva, 1&12;-2 kertaa rungon pituus.
Runkohäkilä: Pitkä Grizzle-satulahöyhen.
Sidonta: Kiinnitä lanka koukulle ja vie lanka taakse koukun mutkaan. Kiinnitä pyrstö suoraan rungon jatkeeksi. Tee perholle lyhyt perä sidontalangasta. Kiinnitä loput pitkästä Grizzle-höyhenestä latvastaan perän eteen useilla sidontalangan kierroksilla. Kierrä höyhen ja sidontalanka yhdeksi kimpuksi ja sui häkilä pörheäksi ennen sen kiertämistä rungolle. Kierrä samasta höyhenestä harvahko runkohäkilä ja tiheämpi kaulushäkilä. Tee sidontalangasta pää ja lakkaa se mustaksi.
Muunnoksia: Voit sitoa perhoon myös hopeisen tai kultaisen kierteen. Käytä pyöreää tai ovaalia paksuhkoa kierremateriaalia. Kierrä häkilä myös silloin ensin kierteen ympärille. Tuloksena on todella vahva ja usein myös kalastava perho.
Huomioitavaa: Käytä grizzleä, jossa on mahdollisimman voimakkaat mustat raidat. Parhaiten erottuvat värit löytyvät usein satulahöyhenistä. Voit myös vahvistaa raitoja mustalla tussilla ennen sitomista.
Kalastus: Erikoistarjous pieniä kalanpoikasia jahtaavalle taimenelle. Heitä kelluvalla siimalla virran poikki hieman ylävirtaan ja anna heittosiiman muodostaa pussi, joka kiihdyttää perhoa. Taimen iskee usein perhon kääntyessä alavirran puolella.
