Vanhakansa ajoitti toimensa luonnonmerkkien mukaan. Itselleni yksi tärkeimmistä ajankohdista on tuomenkukan tummuminen.

Yöveden lohi

Vetehen venosen mieli – tai ainakin kalamiehen, joka venepelissä vesillä kuhkaa. Intohimoisimmat vetouistelijat, etenkin ne jotka eivät käy talvella edes pilkillä, laskevat veneensä vesille heti jäiden lähdettyä ja tekevät ensimmäiset uistelureissunsa vielä selkävesillä lilluvien jäälauttojen seassa.

Aivan ensimmäiset päivät jäiden lähdettyä voivat tarjota kalastuksellisestikin hienoja hetkiä, mutta sitten tulee monelle sisävesien kalastajalle melkoisen saamaton kausi, kun järvilohi ja taimen kiristävät siimoja kovin satunnaisesti. Kauden alkupäivien lyhyen aktiivisuuden selittää osaltaan kuoreen kutuaika, joka kestää vain muutaman päivän. Jäiden lähdöstä kuluukin tyypillisesti kaksi tai jopa kolme viikkoa ennen kuin uistelusaaliit alkavat vakiintua.

Syitä kevätkalastuksen vaikeuteen on varmasti monia, mutta yksi on varmaan veden lämpötila. Monetkaan uistelijat eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota veden lämpötilaan, joka ratkaisee kalan oleskelupaikat ja -syvyydet. Kun vesi on vielä hyvin kylmää, hakeutuvat kalat mielellään mahdollisimman lämpimään veteen. Jopa alle asteen lämpötilaero voi merkitä paljon.

Nuo muuta vettä lämpimämmät alueet löytyvät esimerkiksi luotaimen lämpömittaria tarkkailemalla ja vähän järkeilemällä. Lämmin tuuli työntää lämmintä vettä rannalle, jolle tuuli käy. Aurinko lämmittää parhaiten pohjois- ja itärantojen edustoja. Mahdolliset virtaukset vaikuttavat tietysti asiaan.

Tuomen kukkiessa ovat pintavedet yleensä lämmenneet jo yli 10-asteisiksi ja lohikalat syövät tositarkoituksella. Järvilohen optimilämpötila on monen kalastajan mielestä noin 12 astetta. Kun tuomen kukka pian tummuu, on pintavesi usein jopa 15-asteista, mutta jo parin metrin syvyydessä on vähän viileämpää.

Kun kala liikkuu ja syö pinnan tuntumassa, on lohikalojen uistelu parhaimmillaan. Suurinta osaa vieheistä voi uittaa aivan pintakalvossa tai vain kevyillä painoilla. Viuhkaa kannattaa kuitenkin levittää plaanereilla. Takiloista ainakin toisen voi jättää melko lähelle pintaa, esimerkiksi kuuteen metriin.

Monet järvialueella toukokuussa uistelevat valittavat, että luotaimessa ei näy kunnon syöttikalaparvia, puhumattakaan isommista kaloista. Allekirjoitan havainnon. Kun syöttikalat kesän mittaan kasvavat ja parveutuvat, näkyy niitä kaiussakin enemmän. Ja totta kai myös ruuan perässä liikkuvia petokaloja alkaa liikkua samoilla hehtaareilla.

Oma vetouistelukauteni käynnistyi vasta viime viikon perjantaina (21.5.) yhdessä hyvän kaverin kanssa. Kaveri sai viritettyä ensimmäiseen syöttiinsä niin herkullisen letkeän uinnin, että ennustimme siihen varmaa tärppiä. Ja niin kävi, sillä punainen siimaplaaneri peruutti jo ennen kuin kaveri ehti saada toista huppua veteen. Valitettavasti järviloheksi olettamamme kala vapautui koukuista meidän kannaltamme ennen aikojaan.

Ensimmäisen kalatapahtuman jälkeen olikin sitten hiljaisempaa. Lilluimme lähes peilityynellä järvellä tuntisotalla ilman tapahtumia. Luotaimessa näkyi vain satunnaisia pieniä kalaparvia vaihtelevilla syvyyksillä eikä lainkaan yksittäisiä isoja kaloja. Vedossa meillä oli kahdeksan syöttiä ja yksi vetopelti syvyyksillä 1 – 12 metriä.

Vasta iltapäivällä auringon kiertyessä lounaaseen osuimme muutamaan pieneen tuulenpuuskaan ja havaitsimme kalojen valtakunnassa hienoista aktiivisuuden nousua. Kun katselimme jonnekin muualle, oli kaikuluotaimen näytölle piirtynyt päivän ainoa kunnon pakojuova merkiksi siitä, että jokin vähän kookkaampi eväkäs oli käynyt tarkistamassa lyhyellä vapautuspituudella vedetyn houkutuslevyn (15 cm VK-Salmon). Teimme vielä muutaman kierroksen alueella, mutta päätimme sitten kerätä kamppeet ylös ja lopettaa, koska vavat eivät alkaneet heilua.

Syvemmällä eli 12 ja 9,5 metrissä uitetut täyt heitettiin lokeille täysin koskemattomina, mutta ylempänä 7,5 ja 6 metrissä uineet oli raadeltu suolille. Luotaimella näkynyt pakojuova olikin todiste oikeasta tärpistä! Ajohytissä istuessamme ja tarinoidessamme emme vain olleet huomanneet tärppejä. Jatkuvaa kunnon tähystystä ei pitäisi tällä tavoin lyödä laimin, etenkään jos on syytä pelätä alamittaisten kalojen tarttumista vieheisiin.

Yöveden taimen

Muutaman vuoden Saimaassa uituaan istutustaimenetkin
 muuttuvat hienoiksi ehjäeväiksiksi ”luonnonkaloiksi”.

Jäljellä oli vielä kaksi oikean laidan pikkuplaaneria. Kun kelailin sisempää ylös, huomasin ulomman peruuttavan. En kuitenkaan maininnut asiasta mitään hytissä venettä ohjaavalle kaverille, vaan irrottelin plaanerin, etäpainon ja raksitapsin kaikessa rauhassa. Vasta laitakeppiin tarttuessani ilmoitin lakonisesti, että täällähän taitaa olla kala.

Kauden avausreissun pelastanut kala, tasan 60-senttinen taimen, köllähti minuutin kuluttua helposti haaviin.

Olisimme voineet toki laskea pyydöt takaisin veteen ja yrittää toistakin kalaa, koska sääkin oli selvästi muuttumassa kalaisampaan suuntaan, mutta emme halunneet ahnehtia. Kala pantiin kotipihassa pituussuunnassa halki ja siitä pääsi kaksi ruokakuntaa maistelemaan parasta Saimaan herkkua. Hyvää oli!

Tuomenkukan tummumisen jälkeen tapahtuu yleensä aika pian myös pihjalankukan tummuminen, joka enteilee varsinaisen kesäkalastuskauden alkua. Vaikka monissa asiantuntijoidenkin kirjoittamissa jutuissa kerrotaan lohen ja taimenen kalastuksen olevan parhaimmillaan viileän veden aikaan, olen itse saanut parhaat saaliini lähes joka vuosi lämpimän veden aikaan heinä-elokuussa. Silloin vieheet ja syötit on laskettava kyllin syvälle, muikulle ja lohikalalle mieluisiin vesikerroksiin.

Alkusyksyyn ajoittuu usein noin viikon mittainen lyhyt jakso, jolloin lohta voi saada aivan pintavesistä. Ilmiö voi johtua veden pinnalle kuolevista lentomuurahaisista tai jostakin muusta syystä, mutta jakso kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos kohdalle sattuu. Joskus parikymmentä vuotta sitten tuohon pintautumisvaiheeseen sattui tyyni sää ja sain ihailla satoja korkealle ilmaan hyppiviä lohia. Eräs kaveri uhkasi silloin ampua hyppääviä kaloja haulikolla, jos ne eivät ala ottaa vieheisiin.

Toinen syyskalastuksen huippuhetki on usein juuri ennen jäätymistä, jolloin piikkikalat parveilevat aivan pintakalvossa. Silloin peliin pannaan pieniä lusikoita (esim. Tintti Pikku-Järväri tai Aave), 5 – 7 cm pituisia kapeita vaappuja (Rapala Original ja monet muut) ja kaikkein pienimpiä täkykaloja (Esim. pienellä VK-hupulla).

Näissä merkeissä, tiukkoja kesäsiimoja kaikille!