Talven pakkasia on valiteltu ankaraksi, ja luntakin on monien mielestä liikaa. Monet kuitenkin iloitsevat vanhan ajan kunnon talvesta.

Suomessa harvinainen, reilun parin kuukauden mittainen pakkaspäivien putki on saanut hätäisimmät jo julistamaan, että puhe ilmastonmuutoksesta on pelkkää potaskaa. Potaska eli kaliumkarbonaantti on tosin muun muassa tärkeä lasin ja saippuan raaka-aine, joten vertaus vähän onnahtaa. Lisää vettä (vai jäätäkö näin pakkasella?) kriitikoiden myllyyn ovat tarjonneet eräät filungista polvihousut kintuissa kiinni jääneet ilmastotutkijat.
   Tavalliset kaduntallaajat ja kairankiertäjät sekoittavat helposti käsitteet sää ja ilmasto. Sää on jatkuvasti päivästä päivään muuttuva ominaisuuksien joukko, johon kuuluvat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine, tuulen nopeus ja sademäärä. Ilmasto tarkoittaa jonkin laajemman alueen keskimääräistä säätä pitkällä aikavälillä.
   Koettu pakkasjakso ei merkitse vielä oikeastaan mitään, ei ainakaan sitä, että ilmaston lämpeneminen olisi pysähtynyt. Vallitsevat ilmavirtaukset ovat vaan tuoneet viime viikkoina idästä ja pohjoisesta kylmähköä ilmaa Suomeen ja Keski-Eurooppaankin. Maapallon keskilämpötilassa ei ole tapahtunut parissa kuukaudessa mitään dramaattista.
   Rekoilla kisapaikoille lunta rahtaavat talviolympialaisten järjestäjät eivät ainakaan panisi pahakseen, vaikka vähän vielä pakastuisikin. Tiibetin ylängöltä kuuluvat jäätiköt vetäytyvän ja lopulta lienee tiedossa kuivuutta ja kurjuutta. Joten jäitä hattuun, ilmastokriitikot!

1.11.2006 tuiskutti kesken uistelukauden yhdessä yössä
valtavan määrän lunta pihaan ja vähän porstuaankin.

Tavanomainen talvilämpötila

Itse olen mitannut tänä talvena täällä Mikkelin korkeuksilla ulkoilman lämpötilaksi alimmillaan -30,4 °C, mitä ei voi pitää minään ennätyskylmänä. Töihin parin kilometrin päähän olen vippaissut jalkapatikassa mennen tullen, eikä ole nokka mennyt jäähän. Tuulen joskus tuivertaessa panen lisää hyntteitä niskaan.
   Elämäni kylmin keli taisi vallita joskus 70-luvun loppupuolella. Asuimme silloin Pieksämäen korkeimmalla paikalla elementtikennoston ylimmässä kerroksessa. Ikkunapielessä oleva lämpömittari osoitti lukemaa -25 °C, mutta sain kuin sainkin härnättyä pihalla värjöttelevän ranskalaisen peltikasan (Simca tonni, korjaamoiden onni) käyntiin ja aloin ajella alamaihin kohti työpaikkaani.
   Takatuupparin ohjaus jäykkeni oudosti matkan aikana ja työpaikan portista sisään kääntäessäni ratti oli jo niin jumissa, että sitä piti vääntää kaksin käsin samalta puolelta. Samalla hirtti kaasupoljin pohjaan ja löysin itseni parin sekunnin kuluttua syvältä lumihangesta. Pääsin onneksi reippaan nuorison avustuksella parkkipaikalle ja sieltä sisällä. Ovenpielessä viinamittarin sininen nestepatsas kurkisti vain vaivoin pesästään näyttäen lukemaa -44 °C! Viinamittari siksi, että elohopeahan jähmettyy jo -39 °C:ssa.
Silloin oli kaikkien mielestä kiistattomasti kylmä.
   Lämpötiloissa oli siis lähes 20 asteen ero vain viiden kilometrin matkalla. Ilmiötä ei selitä etäisyys maata pitkin vaan korkeusero. Lapissa tämän tietävät kaikki: tunturin laella voi olla paljon lauhempaa kuin sen juurella. Pohjoisen hiihtokeskukset tekevät siksi ylärinteille jopa ns. lämpölatuja, joilla tarkenee hiihdellä silloinkin kun alhaalla on liian holotna.
   Itselläni oli kovin vilu joulukuussa -76 Haminan haminoilla, kun kävin armeijassa legendaarista upseerikurssia nro 150 (Mursukurssi). Oltiin metsäkeikalla, kun pakkanen kiristyi -32 °C:een ja meri velloin sulana vieressä. Kosteus yhdessä kylmän kanssa hyysi luihin ja ytimiin. Kaiken huipuksi jouduimme koekaniineina testaamaan juuri sinä vuonna puolustusvoimien käyttöön otettuja maihinnousukenkiä. Valitettavasti jo silloin esiintyi nuorten miesten keskuudessa uusavuttomuutta (termi keksittiin kai vasta myöhemmin), mitä sairastavat eivät osanneet käyttää jalkarättejä ja syylinkejä. Seurauksena oli paleltuneita varpaita, amputaatioistakin kierteli huhuja.
   Kun joku uskalsi urveltaa, että teltassa on kylmä, päätti ylivääpeli että muutetaan etelän lämpöön. Ja toden totta, kun teltan keskisalko oli siirretty pari meriä etelään, siellä oli selvästi lämpimämpää!
   Kaikki eivät muista enää edes kaikkien aikojen ennätyspakkasta -51,5 °C, joka elettiin ja mitattiin Kittilän Pokassa tammikuussa 1999. Hyvä ystäväni toimi silloin noilla perillä opettajana ja kertoi, että oppilaat eivät jaksaneet viettää välituntejaan sisällä vaan halusivat päästä lumihankeen peuhaamaan!
   Lapissa osataan vielä elää luonnossa luonnon ehdoilla.

Yhdessä yössä satanut kinos oli 104 cm korkea
Yhdessä yössä tuiskunnut kinos oli korkeim-
malta kohdaltaan 104 cm paksu.

Normaali lumipeite

Etelän kaupungit ovat lumen runsauden takia kaaoksen vallassa. Lunta ajetaan kolmessa vuorossa kaduilta mereen, liikenne jumittaa ja ajoneuvot hautautuvat katujen varsille. Onko siis poikkeuksellisen runsasluminen talvi? Ei ole, ongelmat johtuvat vain siitä, että kaupunkeja ei ole suunniteltu kunnolla talvielämää varten.
Kivikeitaan asukkaiden autoille ei ole riittävästi talleja ja kunnon parkkipaikkoja. Kadun varteen pysäköinti aiheuttaa ongelmia teiden auraukselle ja teiden auraus ongelmia pysäköityjen ajoneuvojen liikkeellelähdölle. Tämäkö se on ollut syynä parjattujen citymaastureiden yleistymiseen!
   Maaseututaajamissa samaa vitsausta ei juuri havaitse, sillä autoista tyhjä tie aurataan jo aamuyöllä ja omasta pihasta pääsy on itsestä kiinni. Kolaa ja lumilapiota kun hetken heiluttaa, on tie auki tielle asti.
   Pihallani on lunta noin 60 cm. Ihan mukavasti muutamaan viime talveen verrattuna, mutta ei mitenkään epätavallisen paljon. Lapsuudessani 50-luvulla tuiskutti kotikylän harjulle niin paljon lunta, että aura-autokin (Jyry-Sisu) juuttui hankeen. Valtio palkkasi kyläläiset lapioimaan auton ja tieuran vapaaksi. Lumipenkat nousivat silloin niin korkeiksi, että maitoautostakaan ei näkynyt niiden takaa kuin savu.
   Ja siihen aikaan teiden varsilla käytettiin vielä lumiaitoja pahimpia tuiskuja pysäyttämään! Lienevätkö nykylapset lumiaitoja nähneetkään?
   Nyt kun on lunta, sitä kannattaa käyttää hyväkseen. Yksi perinteinen ja hyvä konsti on lapioida sitä paksuksi kerrokseksi talojen seinävierustoille. Kuohkea lumipeite, joka hidastaa järvien jäätymistä ja suojaa kiepissään nukkuvaa teertä, toimii myös loistavana rakennuksen lisälämmöneristeenä. Luovan työn tuloksista voi nauttia pienentyneinä lämmityskuluina!
   Hiihtäen pääsee nyt paikkaan kuin paikkaan, jos vain on kunnon sukset. Tampatulle uralle tehdyt kapeat sivakat eivät ole suksia. Onneksi omat vanhat leveät ja pitkät hiihtimeni ovat vielä tallessa. Kai sitä pääsisi johonkin peltipailakallakin, mutta niin raihnainen en vielä ole että sellaiseen sortuisin, kun en töissäni mokomaa tarvitse.
   Jos nyt jotain olisi pakko valittaa, niin jään päälle nousutta vettä vähän harmistelen. Raskasta on nyt vedenkannella käpsehtiä ja siihen läpiä kairailla, vaikka järvenkansi ei paksu olekaan. Mutta pysytään suosiolla rannan tuntumassa ja odotellaan. Kyllä ne lumet vielä saavat kyytiä ja päästään kuulakkaina aamuina rapsakoille kevätjäille.
   Yöpakkasella kovettuneen kohvan rasahtelu jalan alla on musiikkia pilkkimiehen korvalle!