Jos et ole tyytyväinen kalaveteesi, tee jotakin sen hyväksi.
Julkisesta keskustelusta päätellen Suomessa on paljon kalavesiinsä tyytymättömiä vapaa-ajankalastajia. Kalataloushallinto, tutkijat, kalastusalueet, osakaskunnat, muut kalastajat ja koko kalastuskulttuurimme saavat huutia, kun kimiä-äänisimmät veisaavat valitusvirttään kotimaan kalastuskohteista ja ylistävät samaan hengenvetoon naapurimaiden kalastusoloja.
Maamiesseuran tupailloissa laulettiin ennen nälkämarssin sanoin: ”Meidän on uudesti luotava maa, raukat vain menkööt merten taa”. Vähän samassa hengessä jokainen kotimaan kalavesiin tyytymätön kalastaja, jolla on varaa matkustella ulkomailla kalassa, voisi tehdä jotakin kotoisten kalavesien hyväksi, eikä tyytyä vain moittimaan kalaveden omistajia ja syyllistämään muita kalastajia.
Vapaassa vedessä uivat kalat eivät ole kenenkään omistuksessa, mutta melkein kuka tahansa voi istuttaa vesistöön omia kalojaan.
Yksinkertaisinta on antaa lisärahoitusta alueella tehtäviin istutuksiin. Jos kalastusalue tai osakaskunta kylvää veteen vaikkapa taimenta tai järvilohta, niin lisärahoituksen turvin saadaan samaan istutuserään enemmän poikasia.
Palkintona voi olla muutaman vuoden kuluttua tavallista enemmän hienoja kalatapahtumia. Kun istutusrahojen lisäksi maksaa vielä kalastusluvat sekä noudattaa tinkimättä kaikkia sääntöjä ja hyvää kalamiestapaa, voi hyvällä omallatunnolla ottaa joskus kalan tai pari syötäväksikin. ”Oman kalan” saaminen takaisin kookkaana taistelijana on uskomattoman hieno kokemus.
Kalaistutuksiin lahjoitetaankin huomattavasti yksityistä ja järjestöjen rahaa. Esimerkiksi monet uisteluseurat lahjoittavat osan jäsenmaksuistaan tai alueella järjestettyjen uistelukilpailujen tuotosta. Yleensä lahjoituksen mukana tulee kaino toivomus, että rahat käytettäisiin ns. arvokalojen istutuksiin.
Lahjoitukset ovat yleensä tervetulleita ja lahjoittajan toiveita pyritään kaikin tavoin noudattamaan. Lahjoitukset ovat myös omiaan parantamaan vapakalastajien arvostusta kalavesien omistajien keskuudessa. Tästä minulla on omakohtaista kokemusta ajalta, jolloin toimin luottamustehtävissä osakaskunnassa ja kalastusalueella.
”Omien” kalojen istuttaminen ei ole edes kallista. Jo puolella yhden Ruotsin suurille järville suuntautuneen kalastusviikon kustannuksista voi hankkia komean määrän kaksivuotisia järvilohen tai -taimenen poikasia. Toisen puolen perutun ulkomaan reissun kuluista voi käyttää kohentuneen kotiveden kalastuksessa.
Vapaaseen veteen päästettyä kalaa ei omista kukaan ennen kuin joku saa sen laillisesti kalastamalla saaliikseen. Kaloja istuttavan on siksi kuoletettava itsestään turha omistushalu ja liiallinen kalakateus. On hyväksyttävä, että toiset korjaavat kaloista suurimman osan itselleen. Osa kaloista menee jopa kalastajille, jotka eivät ole maksaneet kalastuksestaan mitään.
Jos haluaa yksityisin varoin istuttaa kalaveteen lajeja, joita siihen ei ole toistaiseksi vielä istutettu, vaatii hanke tarkempaa harkintaa. Asia kannattaa esittää hyvissä ajoin kalaveden omistajille osakaskunnan kokouksessa päätettäväksi. Kalaveden omistajan velvollisuus on sitten selvittää hankkeen mielekkyys ja luvallisuus.
Suomessa on luultua enemmän hyviä kalavesiä, joissa esimerkiksi lohikalat viihtyisivät ja kasvaisivat mainiosti, jos niitä vain siellä olisi. Osakaskunnat ovat saattaneet istuttaa vuosikymmenien ajan siikaa ja kuhaa kirkasvetisiin ja karuihin järviin, joissa voisi olla runsaasti ravintoa myös järvilohille ja taimenille.
Eräät pyydyskalastajat moittivat istutuslohien syövän järvestä kaikki muikut. Näin ei käy, jos istutusmäärät pidetään kohtuullisina. Tosiasiassa muikkukannat ovat paikoitellen jopa vaarallisen tiheitä vähentyneen kalastuksen takia. Jos muikkuja on liikaa, ne nälkiintyvät ja kanta romahtaa. Liiallisissa istutuksissa ei ole mitään järkeä, jos kalastusta varten kasvamaan tarkoitetut kalat jäävät laihoiksi.
Jos vesistössä on runsas kuorekanta, se voi tarjota lähes ehtymättömän ruokapöydän istutetuille punalihaisille. Keväällä 20-senttisenä istutettu järvilohi voi kasvaa jo ensimmäiseen syksyyn mennessä yli 50-senttiseksi ja reilusti yli kilon painoiseksi pullukaksi. Seuraavana syksynä se on jo kalastettavan kokoinen 3-kiloinen kala, kolmannen kasvukauden jälkeen ehkä 6-kiloinen ja lopulta jopa SE-lukemia tavoitteleva toistaleiviskäinen isomus.
Itsellänikin on pieni karja ”omia lehmiä suuressa ojassa”. Rahoituksen hoitelin vähentämällä roimasti moottoriuistelua. Istutukset jatkuvat ensi keväänä.
”Omien” kalojen kasvun seuraaminen on erittäin palkitsevaa. Ehkä jossain vaiheessa raaskin niistä muutaman kalastaakin.
