Kymmenen vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä. Tuntuu kuin vuosituhat olisi vaihtunut vasta eilen. Mutta mitä menneestä vuosikymmenestä jäi kalamiehen mieleen?

 Postin tuomaa mainossaastetta

Postilaatikosta löytyi tänäkin vuonna neliömetritolkulla rakettimainoksia. Kiiltävä paperi sopii valitettavan huonosti saunan uunin sytykkeeksi.

”Vaihtui vuosikymmen ja vuosi”, lauloi Hector klassisessa rokkisiivussaan Ake, Make, Pera ja mä. Laulajan kokema 50-luku muistutti monessa suhteessa nyt taakse jäävää vuosikymmentä. Nuorten ja vähän vanhempienkin elämää leimaavat yhä epävarmuus, levottomuus ja väkivalta.
   Useimmat muistanevat, kuinka meitä peloteltiin 1990-luvun lopulla (lähes turhaan) tietojärjestelmien kaatumisella ja muilla YK-ongelmilla. Ikimuistiin jäivät myös ”nolkytluvun” terroriteot ja niiden kostoksi aloitetut ja yhä jatkuvat sodat. Kauhua ja murhetta koettiin valitettavasti myös Suomi-kodossa.

Vuosituhannen alun kalastusharrastusta on leimannut jatkuva kaupallistuminen ja sen kanssa käsi kädessä käyvä julkisuus. Eräät julkkikset ovat tulleet ulos kaapista ja tunnustautuneet kalastajiksi. Samalla muutamista kalastajista on tullut julkkiksia. Kalaan mennään entistä enemmän myös kalastusoppaan johdolla.
   Kun ihminen kalasti ennen elääkseen ja myöhemmin eli kalastaakseen, niin nyt monen kalastusta motivoi saaliiden julkistaminen netissä. Sankari ei ole kalan saaja, vaan sen vapauttaja (armahtaja/päästäjä). Olet netissä, olet olemassa! (Myönnetään: netissä tässä henkäilen itsekin.)
   Viestimissä selkein muutos on ollut kalastusohjelmien runsas rynnäkkö eri kanaville. Kannattaako niiden vuoksi hankkia maksullisia TV-kanavia? Jos nykyisistä kanavistasi näkyy yksikin kalastusohjelma, olet nähnyt ne kutakuinkin kaikki.
   Hirveää huitomista, adrenaliinin suurentamia pupilleja, tekohauskaa vinoilua kaverille ja jatkuvaa jiihaata, unohtamatta iänikuisia yläviitosia, femmoja ja givemefiveja. Heiluva kamera ruikkii kuvallista viestiään sekunnin tai korkeintaan parin otoksina. Muutamia harvoja poikkeuksia, vanhan ajan kalastajan rauhan suvantoja, on toki olemassa.
   Saalista ei oteta, sitä kierrätetään. Fisu saa jalolta hyväksikäyttäjältään suukon limaiselle poskelleen. Pidemmälle menevää kalarakkautta en ole vielä ehtinyt kalastusohjelmista havaita, mutta varmaan sitä on tulossa.
   Kalastusohjelmissa tunnustetaan ujostelematta väriä: tärkeimmät välineiden ja pukeutumisen tuotemerkit viivähtävät kuvaruudussa ja palvelun tarjoaja muistetaan aina mainita. Kenen joukoissa seisot, sen lippua kannat.
   Sanan bongata kirjoittamisesta saa melkein näppylöitä nakkeihin. Nykyisin bongataan lintujen lisäksi kaikkea mahdollista: marja mättäältä, sieniä saloilta, kaveri kadulta – ja totta kai kalojakin. Kelpo harrastuksia kaikki, mutta eikö edes vaihteeksi voisi välillä myös etsiä, havaita, tunnistaa tai löytää.
   Luonnonsuojelu on yhä muodissa. Eniten halutaan suojellaan luontoa, jossa ei itse liikuta. Kaloja suojellaan ehdottamalla kieltoja alueille, kalastustapoihin, lajeihin ja aikoihin, jotka eivät ole oman kiinnostuksen kohteena. Oma ”vähäinen” kalastus ei vaaranna koskaan kalakantoja.
   Kalastustavalla on väliä. Meritaimenen saanut ns. verkkohomo vaarantaa kalakannan, mutta vapakalastajan jalo saalis kruunaa hienon kalastuspäivän. Koneongella saatu saalis ei kuitenkaan pärjää perholla petetylle, ainakaan perhokalastajien mielestä.
   Pieneen maahan (Suomiko pieni?) mahtuu kerrallaan vain yksi totuus. Rannikolla vapakalastuksen täytyy-juttu on jerkkaaminen. Onko vielä muutama vuosi sitten tilastojen kärjessä killunut Nilsu lakannut kalastamasta? Uistelijoiden hovikelpoisin viehe on raksi. Minne katosi herrasmieskalastajien ylistämä periaate keinotekoisen vieheen käytöstä?
   Yleisesti väitetty ”totuus” on sekin, että Suomen kalavedet ovat kuralla. Sen sijaan naapurimaista, kaikista ilmansuunnista ja niiden välistäkin, löytyy todellisia kalamiehen eldoradoja. Niille tehdään yhä enemmän toiviomatkoja, joiden muistot tuodaan kotiin pakastettuna. Onneksi luoja ei laske kalassa vietettyjä päiviä eikä kalastuksen vuoksi syntyneitä hiilipäästöjä!

Mitä on odotettavissa kymmenluvulla?

Jossain vaiheessa saamme hartaasti odotetun uuden kalastuslain. Tulee siitä minkälainen tahansa, se ei kelpaa. Vesien omistajien ja käyttäjien vesisukset ovat siis ristissä vastakin. Rantoja myydään yhä kovempaan hintaan kaikille tarpeeksi maksaville, jopa suomalaisille. Vapaata vesille pääsyä rajoitetaan entisestään.
   Elektroniset vieheet yleistyvät. Aurinkokennolla ladattavat vieheet alkavat valojen vilkuttelun ja ääntelyn lisäksi myös tuoksua ja liikehtiä itsenäisesti. Kalastajan ihana tehtävä on pidellä biokuituvapaa sähkökelan vintturoidessa kalaa rannemmaksi. Väkäsetön pyörökoukku irtoaa kalan suupielestä kaukosäätimen napin painalluksella.
   Kalastajan elämä siirtyy lopullisesti verkkoon. Aina päällä oleva LifeRecTM -järjestelmä suoltaa elämykset livenä nettiin. Virtuaaliset kalakaverit ovat jatkuvassa yhteydessä tosikalastajaan. Nörtit suunnittelevat kylläkin jo keinotekoisia hologrammijärviä, joilla kalastaminen on täysin aidon veroista; ja enemmänkin, sillä saaliit ovat kiinni vain tilatusta ohjelmistosta.
   Kirjastojen vanhat eräkirjat ja videot viedään varastoon, josta niitä lainataan vain tarkoin valituille historian tutkijoille. Nuorten raikkaita ajatuksia ei noilla saaliskeskeisillä hapatuksilla enää sumenneta.
   Kalassa olevia terveellisiä rasvahappoja opitaan valmistamaan synteettisesti, joten kalojen pyydystäminen ravinnoksi vähenee murto-osaan entisestä. Kalastuspaineen vähetessä kalakannat elpyvät ennennäkemättömän hyviksi. Vai romahtavatko ne, kuten joidenkin mielestä saattaa käydä?

Henkilökohtaisesti odotan alkavalta vuodelta ja vuosikymmeneltä sopivassa suhteessa suvaitsevaisuutta ja suvaitsemattomuutta. Suvaitsevaisuutta muiden harrastamaa kalastusta kohtaan ja suvaitsemattomuutta lakien ja hyvän kalamiestavan rikkojia kohtaan.

Kireitä siimoja ja liinoja sekä sopivasti satoisaa vuotta 2010 kaikille lukijoille!


PS. Vuodenvaihteen perinteisiin liittyvä sota alkoi uudesta laista huolimatta tänäkin vuonna jo reilusti ennen sallittua ilotulitusaikaa. Pommit ovat paukkuneet lähistöllä jo eilisestä (30.12) lähtien. Toivottavasti vammautuneita ”sotaveteraaneja” tulee vähemmän kuin viimeksi.


PPS. (31.12. klo 15:50) Järkyttävä uutinen kauppakeskus Sellon tapahtumista tavoitti minut vasta edellä olevan kirjoittamisen jälkeen. Todella surullinen päätös vuosikymmenelle kaiken sen aikana koetun väkivallan jälkeen. Syvin osanottoni uhrien omaisille.