Lahna on yksi aliarvostetuimmista kaloistamme. Sitä pidetään yleisesti ruotoisena, hankalasti perattavana, löyhälihaisena ja mudanmakuisena. Kuinka kauas onkaan tultu ajoista, jolloin itse tutustuin tuohon särkikalojen aateliseen.

Riimuverkoilla saatua lahnasaalista

Viisikymmenluvun Suomessa lahna oli monin paikoin tavoitelluin saaliskala. Kun vietin lapsuuteni kesiä mummolassa Kyyveden rannalla, kuulin miesten tuon tuostakin suunnittelevan kalastustaan nimenomaan lahnojen päänmenoksi. Tasaisen loikkatuulen käydessä selän yli kohti kotilahtea viritti isosetäni Herkko usein riimuharvansa syönnökselle tulevien sammalpäälahnojen kulkureitille.

Parhaimmillaan verkot suorastaan repeilivät kookkaiden messingille hohtavien jytylahnojen painosta. Kalat olivat yleensä vähintään parikiloisia kunnon vonkaleita eikä mitään kämmenen kokoisia lappuja, joita nykyiset liian tiheillä verkoilla kalastavat kiroavat.

Lahna oli haluttu ja monipuolinen kalasärvin. Eniten sitä syötiin suolattuna ja savustettuna, mutta maistui se uunikalana, paistettuna ja keitettynäkin.

Savustettavaksi tarkoitettua lahnaa ei suomustettu. Kala vain verestettiin, avattiin, puhdistettiin ja pidettiin joitakin tunteja suolassa ennen kuin se sai leppäsavua suomuilleen. Kesäiltaan leijaileva savulahnan aromi on yksi hienoimmista lapsuudenmuistoistani, jota en saata kuolaamatta muistella.

Oikeaoppinen lahnan perkaaja avaa lahnan selkäpuolelta, minkä ansiosta kalan paksut selkälihat kypsyvät tasaisemmin. Vatsaontelon puhdistamisessa käytettiin ennen itse tehtyä varpuvispilää. Saimi-tätini oli siinä oikea mestari.

Oma lahnankalastukseni oli lapsuusvuosina kovin satunnaista. Muutama jytylahna eksyi suureen omatekoiseen katiskaani, jonka nielun olin säätänyt vanhojen tekijöiden ohjeiden mukaan riittävän avaraksi. Silloin tällöin lahna imaisi myös pienen pitkäsiimani matosyötin, mutta ongella en muista kunnon lahnaa saaneeni. Lahnatapahtumat olivat harvinaisia, sillä kotijärveni Laavuksen lahnakanta oli jostain syystä heikko.

Tarinoissa kerrottiin kyllä sen ja sen saaneen Pyykkilahdesta jopa 8,5-kiloisen, mutta se oli sattunut jo ennen sotia. Minun aikanani Laavus oli hauen, ahvenen, mateen ja kiisken valtakunta. Särjen sukua tuossa metsäjärvessä ei siihen aikaan juuri ollut. Voi olla, että suurlahnat olivat peräisin jonkun kaikessa hiljaisuudessa tekemistä siirtoistutuksista.

Muutettuani 70-luvun lopulla Saimaan rannalle, aloitin satunnaisen verkkokalastuksen kotitarpeiksi ja tutustuin Yöveden läntisten lahtien runsaaseen lahnakantaan. Syvänteen laitaan laskemiini kahteen 50-milliseen ui yhdessä yössä 101 pikkulahnaa, toiseen 51 ja toiseen tasan 50. Muita kaloja liinoissa ei sitten ollutkaan! Suolasimme, savustimme, hiillostimme, jauhoimme kalapulliksi ja – häpeäkseni myönnän – hautasimme myös kompostiin. Saimaa opettaa!

Hankin harvempia, solmuväliltään 100- ja 120-millisiä verkkoja. Niistä sain usein käsiini vain verkon läpi uineesta kalasta havakseen tarttunutta limaa, mutta joskus odottaminen palkittiin kunnon kalalla.

Kookas ruskeavetisen järven lahna

 Noin 3&12;-kiloinen ruskeavetisestä metsäjärvestä saatu lahna.

Parikymmentä vuotta sitten tekemissäni talvi- ja riimuverkkotesteissä lahna oli testiryhmämme ylivoimaisesti yleisin saaliskala. Taisimmepa silloin saada yhden vuoden suurimmista lahnoista koko valtakunnassa, kun kaverin antamassa saalisraportissa oli maininta 5,5-kiloisesta kalasta. Harmi, että en saanut kalasta valokuvaa. Olin kyllä pyytänyt kavereitani soittamaan, jos he sattuvat saamaan jonkin huomattavan vonkaleen, mutta kaverin mielestä tuollainen lahna ei ollut vielä mikään ihmekala, joten hän ei halunnut vaivata sillä minua…

Lahnan suu on tehty pohjasta ruokailuun

Lahnan suu on kuin tehty pohjasta ruokailua varten.

Lahnaparven käynnin syönnöksellä voi usein havaita veden pinnalla kelluvista lahnaruohotuppaista, jotka ovat irronneet pohjasta, kun lahnat ovat etsineet sieltä ravintoa.

Paikka kannattaa panna mieleen, jos suunnittelee menevansä joskus lahnaongelle tai laskevansa harvat verkot pyyntiin.

Risteytyvätkö lahna ja alumiinivene?

Monissa vanhoissa artikkeleissa lahna mainitaan niin arvokkaaksi kalaksi, että sen kutuaikana ei ennen soitettu kirkonkellojakaan. Lahnaa pidettiin helposti säikkyvänä kalana, joka ei ehkä palaa kutupaikalleen, jos tulee siellä kerran häirityksi. Itselläni on lahnan arkuudesta toisenlaisiakin kokemuksia.

Vuonna 2002 kesäkuun 2. päivänä risteilimme vaimoni kanssa Yöveden rantamia hauen heittokalastuksen merkeissä. Muutaman paikan lähes tuloksettoman koluamisen jälkeen päätimme tarkistaa Uittamonsalmen etelärannalla olevan reheväkasvustoiden Anteruksen luhdan. Päästyämme niemen taakse emme voineet olla huomaamatta kalojen polskahduksia syvemmällä lahdukassa.

Kippasimme veneen moottorin ja lähestyimme kaloja varovasti soutaen. Lähes vuorenvarmana saaliista lähetin ruohosuojatun Minnow Spoonin matkaan, mutta ihmeekseni kalat eivät reagoineet tarjoukseeni mitenkään. Sousimme varovasti lähemmäksi, ja silloin näin ne: kalat olivatkin lahnoja ja niitä oli varmasti satoja yksilöitä muutaman aarin alueella. Eikä mitä tahansa lahnoja, vaan todella suuria lahnoja, tiheänä parvena lähes kylki kyljessä kiinni. 

Sitten tapahtui jotakin kerrassaan merkillistä. Yksi suurimmista lahnoista lähestyi määrätietoisesti venettämme ja alkoi painaa itseään päin sen alumiinista kylkeä. Pitikö se venettä lajikumppaninaan ja halusiko se kutea sen kanssa!?

Minuus iski hirmuinen uteliasuus kalan todellisesta koosta, mutta varmasti myös vastustamaton saaliinhimo. Otin varovasti haavin veneen pohjalta ja ujutin sen hitaasti venettä yhä kosiskelevan lahnan alle. Kala oli niin valtava, että se oli reilusti pitempi kuin 63 cm leveä haavini vanne. Yritin kuitenkin koukata kalan, mutta huonolla menestyksessä. Kuin hidastetussa filmissä jättiläislahna keikkui hetken haavin vanteella, mutta muljahti sitten väljemmälle puolelle. Lahnan täytyi olla vähintään 5-kiloinen, kenties reilusti suurempikin.

Tajusimme olevamme kuokkavieraina lahnojen häissä ja peräännyimme mahdollisimman vähin äänin takavasemmalle.

Lahna on kala.