Varhaisesta keväästä alkanut uistelutouhu alkaa pikku hiljaa tympäistä, vaikka kaloja silloin tällöin tuleekin. Talvella pitäisi päästä pilkille.

SM-Pilkki 1984 
Vuonna 1984 osallistui Pieksänjärvellä pidettyihin SM-kisoihin noin 6000 pilkkijää paksusta lumikerroksesta ja kipakasta pakkasesta huolimatta. Juhtuuko pilkkikalastuksen (ainakin kilpailumuotona) suosion väheneminen myös jäiden heikkenemisestä ja talvien lyhyenemisestä?

Vaikka tikulla silmään tökättäisiin, on pakko muistella sään ja ilmaston puolesta aikoja parempia. Vuosia, jolloin meillä oli vielä neljä selvää vuodenaikaa: kohtuullinen kevät, kelpoisa kesä, sopiva syksy ja pitkän pitkä talvi, jolloin luonto lepäsi. Nykyäänhän meillä on kiireinen kevät, hikinen kesä, pitkäveteinen syksy ja tunnistamaton talventynkä.

Oikeat syksyt ja kunnon pakkastalvet ovat vielä ainakin suuriin ikäluokkiin kuuluvien je heitä vanhempien muistoissa. Ei noista ajoista niin kovin pitkä aika ole, vain puoli ihmisikää, eikä ihan sitäkään.

Kun muutama viikko sitten oli hieman viime vuosina totuttua viileämpää säätä, ehdin jo elätellä toivoa, että voisin kokea jotakin takavuosien tapaista. Lammet ja matalat metsäjärvet vetäytyivät jäähän ja rohkeimmat ennättivät jo pilkillekin. Etenkin parin hyvän kaverin saamat komeat ahvenet saivat kalavereni liikkeelle. Ikävä kyllä en ehtinyt koluta kairaa vintiltä ja saada jalkojani liikkeelle ennen kuin syksyinen ”helleaalto” sulatti kantavat jäät.

Nämä jäätymiset, sulamiset ja uudelleen jäätymiset ovat olleet tavanomaisia viime aikoina. Luonto ei oikein tiedä, mitä se haluaa. Kun se ei osaa päättää kestääkö kesä vai tuleeko talvi, se jatkaa sitten synkkää syksyä.

Marraskuun pitäisi nimensä mukaan olla aikaa, jolloin kesäinen luonto kuolee ja vetäytyy jään ja lumen alle talven lepoon. Sen sijaan pihani tuossa ikkunan alla viheriöi, marjapensaat lykkäävät silmuja, sivutiet vellovat kelirikon vallassa ja Saimaa lainehtii. Paksun pilviverhon läpi valuva niukka valo imeytyy maisemaan ja synkkyys hallitsee mantuja ja mieliä.

 

Komeron uumenissa nyhjöttävää laatikkoa penkoessani löysin nipun vanhoja mustavalkeita negatiivejä, joissa oli otoksia noin kolmen vuosikymmenen takaa. Yhdessä kuvassa pikkuveljeni Jukka hakkaa veneen kokassa airolla rikki Kyyveden jäätä. Muistot tulvahtivat mieleen elävinä kuin kuin eilinen päivä.

Elettiin kutakuinkin lokakuun 20. päivää vuonna 1981. Olimme päättäneet, että lähdemme velipojan kanssa kauden viimeiselle heittokalastusretkelle Kyyvedelle. Ja kun päätetty oli, me myös lähdimme, vaikka sää ei järin suviselta vaikuttanutkaan. Rannassa odotti odottamaton yllätys, sillä hyinen itätuuli oli jäädyttänyt suojaisen poukaman ohueen riitteeseen. Pääsimme kuitenkin jään läpi avoveteen, ja kalastimme sitten muutaman tunnin vähän kauempana avovedessä. Saaliista minulle ei ole muistijälkeä, joten se lienee ollut vaatimaton tai kerrassaan olematon.

Paluu venevalkamaan olikin helpommin sanottu kuin tehty. Aamulla rikottu väylä oli jämähtänyt muutamassa tunnissa niin vahvaan jäähän, että meiltä meni tovi jos toinenkin ennen kuin paatti ja miehet olivat turvallisesti maan kamaralla. Rikottavaa ja melkein miestä kantavaa kiinteää vettä oli satojen metrien matkalla. Touhussa tuli sanalla sanottuna hiki.

Räväkästi jo lokakuussa alkanut talvi hellitti otteensa vasta yli puolen vuoden kuluttua.

 
Vielä -80 luvun lopulla päästiin Saimaalla talviverkoille jo marraskuussa. Nyt Etelä-Suomen suurten järvien heikot jäät estävät pahimmillaan koko talven kalastukset.

Kukaan ei liene välttynyt ilmastonmuutokseen liittyvältä keskustelulta. Maailman hallitukset ovat kokoontumassa Kööpenhaminaan päättämään kasvihuonekaasujen vähentämisestä. Ennakkotietojen mukaan kokoukselta voidaan odottaa hyviä uutisia, sillä myös pahimmat saastuttajat, Kiina ja Yhdysvallat, ovat ainakain jossain määrin kantamassa vastuutaan maailman tulevaisuudesta. Suurvalloillakaan ei ole varaa menettää kasvojaan.

Kovasti kiistellään siitä, onko havaittu lämpeneminen ihmisen syytä vai onko se luonnollista pitkäjaksoista vaihtelua. Ihmisen vaikutuksen kiistäjät haluavat kai jatkaa elämistä entiseen malliin, eli käyttää maailman fossiiliset energiavarat surutta loppuun. Oli niin tai näin, kasvihuonekaasujen vähentäminen on välttämätöntä, jos sillä voidaan estää tai ainakin hidastaa ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutoksen hidastaminen antaa luonnolle (ja ihmiselle) aikaa sopeutua. Oma sopeutumiseni jäättömiin järviin ja lumettomiin metsiin taitaa olla tässä elämässä mahdotonta. Sen vuoksi olen harkinnut jopa Lappiin muuttamista.