Vähemmän on enemmän

Lisää pyydyksiä, enemmän saalista, lienee yksi itsestään selvinä pidetyistä kalastukseen liittyvistä totuuksista. Kahdella verkolla saa suuremman saaliin kuin yhdellä ja viidellätoista vavalla uistelijan haavi heilahtaa useammin kuin kuuden kepin käyttäjällä. Kalastuksen tuloksellisuuteen vaikuttavat kuitenkin monet muutkin tekijät.

Vähemmän verkkoja

Kun harrastin aikoinani pyydyskalastusta, olivat pyydyskohtaiset saaliini useimmiten hyvin erilaisia. Keväisessä ahvenen ja särjen katiskakalastuksessa saattoi tiettyyn paikkaan laskettu rautalankahäkki olla nostettaessa kalojen painosta ratkeamaisillaan, mutta muutaman metrin päässä olevaan samanlaiseen ansaan oli uinut vain muutama eväkäs. Olisiko siihen parempaan paikkaan osuneeseen pyydykseen uinut jopa enemmän saalista, jos vieressä ollut ”väärä” katiska ei olisi ollut kaloja hämmentävänä vaihtoehtona?

Verkkojataan jääneet kalat ovat usein lyhyellä matkalla, vaikka jatassa on useita verkkoja peräkkäin. Esimerkiksi lahnat voivat uida syönnösalueellaan tiheinä parvina, jolloin ne sotkeutuvat lähes yhtä aikaa samaan vyyhteen. Jos kalastaja vain osaa laskea yhden verkon oikeaan paikkaan, hän voi jättää muut verkot vajaan.

Pienemmälläkin pyydysmäärällä voi siis saada kelpo saaliin, jos kalastaja osaa asiansa. Suurta pyydysmäärää tarvitsevat ne kalavettään huonommin tuntevat ja taitamattomammat kalastajat, joilla kunnon kalapaikat ovat vielä hakusessa.

Pyydyskalastus on taitolaji, jossa on kyse oikeasta kalapaikasta, ajankohdasta, pyydyksen asennosta ja mitoituksesta sekä sopivasta pyydysmäärästä. Mainituilla tekijöillä kalastaja voi säädellä ratkaisevasti myös sitä, millaisia kaloja ja minkä verran saaliiksi tulee.

Vähemmän vapoja

Kesän ensimmäinen järvilohi tuli kesän ainoalla isolla veneellä tehdyllä pitemmällä uistelureissulla. Ottivieheenä kunnostautui Tintti Pikku-Järväri -pelti, joka on yksi mielivieheistäni. ”Siilissä” oli peräti kuusi piikkiä.

Varastossani on enemmän vapoja kuin koskaan, mutta aktiivisessa käytössä niitä oli tällä vielä jatkuvalla avovesikaudella vähemmän kuin vuosiin. Olemme silti syöneet terveellistä kalaravintoa vähintään entiseen tahtiin, ellemme jopa entistä enemmän.

Synnyin onkijaksi, vartuin virveltäjäksi. Pari ensimmäistä kalastusvuosikymmentäni sujui siksi vain yhden vavan kahvassa kerrallaan. Kun järvellä vaihdettiin heittopaikkaa, vedettiin lautalaidan perässä aina vain yhtä viehettä per kalastaja.

Enemmän kuin yhdellä vavalla kerrallaan aloin uistella vasta kesällä –79, kun muutimme tänne Saimaan läntiseen kolkkaan. Ostin lohikalojen himossani luvat peräti neljälle vetovavalla melko suolaiseen 50 markan kappalehintaan. Koska moottoriuistelu oli siihen aikaan tiukasti kiellettyä, kiskoin Smedsejäni ja Rapaloitani airopelissä vaihtelevalla menestyksellä.

Berliinin muurin kaaduttua ja Itäblokin romahdettua muuttuivat ajat Yövedelläkin ja vapakalastajat saivat kohtuullista korvausta vastaan uittaa vieheitään myös moottoriveneen vanavedessä. Vapaus johti melkoiseen kilpavarusteluun, kun oli ”pakko” hankkia isompi(a) vene(itä), lisää vapoja, takiloita, plaanereita, luotaimia, navigaattoreita ja muita härpäkkeitä. Viehearsenaali kasvoi vielä voimakkaammin.

En yltänyt missään vaiheessa 21 vapaan, joka on Yövedellä näkemäni ennätys, en edes 15 keppiin, joka oli/on aika tavallinen käytössä oleva vapamäärä, mutta tusina pahlaa sojotti pahimmillaan minunkin paatista, kun juhlavasti paahdoin kohti ottipaikkoja. Kaloja en saanut juurikaan enemmän kuin aiemmin neljällä vavalla soutaessani, vaikka muikkukatokin lopulta hellitti ja lohikalat alkoivat viihtyä ja kasvaa paremmin.

Saimaan järvilohistrategian julkaisun jälkeen vuonna 2003 päätin, että en tarvitse omassa uistelussani suositeltua kuutta vapaa enempää. Parina vapatesti- ja viehekokeilukautena sorruin vielä kymmeneen keppiin, mutta ”rauhallisempina” viime vuosina päätökseni on pitänyt sataprosenttisesti.

Vapamäärän vähentäminen on tehnyt kalastuksestani paljon leppoisampaa. Lähtö- ja paluuhässäkkä sujuu nopeammin, samoin vieheiden ja täkyjen veteen saaminen. Siimasotkut ja pohjatärpit ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Saalista tulee silti ihan sopivasti.

Uisteluveneeni katolla on vielä kymmenen putken targa, mutta siinä sojottaa vain kaksi orpoa vapaa, joissa uitan yhtä siimaplaaneria puolellaan. Loput kaksi tai neljä vapaa kumartavat veneen takakulmissa oleville takiloille. Yhdistelmällä voi tehdä siimojen sotkeutumatta tiukkoja mutkia tarkasti koko ajan pienelläkin ottipaikalla pysytellen, mikä parantaa usein ratkaisevasti saalismahdollisuuksia.

Kuhaa uistelen pienellä pulpettiveneellä neljää vapaa käyttäen. Harvan haravan laidoilla on kaksi siimaplaaneria, keskellä takila ja painouistinvapa. Pronssikylkistä kalaherkkua saatiin muutaman kesäisen viikon aikana paremmin kuin useana edellisenä kesänä, jolloin yritimme hieman suuremmalla vapamäärällä. Onnistuminen saattoi johtua pienemmän vapamäärän mahdollistamista tarkemmista vetolinjoista ja keskittymisestä parhaiden vieheiden käyttämiseen.

Illan kuhneessa voi saada kunnon kuhia pienelläkin vapamäärällä vetäen. Kun vapoja on vähemmän, vieheitä voi uittaa tarkemmin oikealla syvyydellä ja oikeilla ajolinjoilla. Eikä siimatkaan mene yhtä usein sekaisin kuin suurella vapamäärällä häärätessä!

Kauden ehdottomasti mieluisinta vetokalastustamme on kuitenkin ollut järvilohen ja –taimenen uistelu tavallisella soutuveneellä, jota liikuttaa sähköperämoottori tai airopari. Käytimme aluksi kolmea vapaa, mutta havaitsimme syksymmällä, että kahdella vavalla homma on vielä mukavampaa. Kolmen kepin taktiikalla kun sattui joskus tuplatärppejä, joissa siimat saattoivat sotkeentua toisiinsa.

Kahdella vavalla vedettäessä on osattava tehdä oikeita valintoja etenkin uistelusyvyyden suhteen. Ratkaisuissa auttaa usko itseensä ja kaikuluotaimeen, tässä järjestyksessä. Luotaimessahan näkyy enemmän syvemmällä uivia kaloja kuin lähempänä pintaa saalistavia kaloja. Tämä johtuu siitä, että kalat väistävät venettä ja kaikukeila levenee alaspäin.

Kahden kepin konstilla uistellessa toinen viehe kannattaa laskea syvyyteen, jossa luotain näyttää muikku- tai kuoreparvia, ja toinen reilusti pinnemmaksi. Tai alempikin hieman syöttikalaparvien yläpuolelle, jos saaliskaloista on selviä pintahavaintoja.

Metsäisen rannan kätköissä piileksii mieluisin kalastusveneemme. Kolmelle vavalle tarkoitetussa pukissa on tavallisesti vain kaksi vapaa, mutta saalistapahtumia tulee tarkan ja äänettömän kalastamisen ansiosta jopa tiheämpään kuin ennen. Ainoa miinus entiseen ”tehouisteluun” verrattuna on sää. Tuulisella kelillä tämä kalastusalus pysyy rannassa pressun alla ja kalastajat tupasalla.

Tapahtumavälit vapaa kohti ovat olleet tällä kaudella lyhyempiä kuin koskaan. Keskiarvomme koko kaudelta on lähes yksi tapahtuma/vapa/tunti. Aiemmin suurella vapamäärällä uistellessani en yltänyt juuri koskaan samaan, poikkeuksena vain ahvenen uistelu.

Sähköperämoottorilla uistelun tehokkuus saattaa piillä osittain veneen äänettömyydessä. Vaikka siimat uivat suoraan veneen takana ilman levittimiä, lohikalatkin ottavat jopa kymmenen metrin ”vapautuspituudella” uitettaviin vieheisiin. Lisäksi raksiuistelussa pystyy vetämään halutessaan todella hitailla vauhdeilla.

Uistelu on laji, jossa on kyse oikeasta kalapaikasta, ajankohdasta, uistelusyvyydestä, vieheistä ja vetonopeudesta sekä sopivasta vapamäärästä. Mainituilla tekijöillä kalastaja voi säädellä ratkaisevasti myös sitä, millaisia kaloja ja minkä verran saaliiksi tulee.

Nyt näyttää siltä, että saatamme tyytyä lopulta pelkillä läänikohtaisilla vieheluvilla tapahtuvaan kalastukseen. Silloin voimme heitellä ja uistella kaikessa rauhassa lähes kaikkialla yhteislupa-alueen rajoista välittämättä.

Kyllä vähemmän on enemmän!