Ilta Saimaalla on suosittu kesäinen valssi, jota soitetaan häissä ja illanvietoissa. Itselläni ilta Saimaalla tarkoittaa vain ja ainoastaan hämyistä kalareissua hyvässä säässä, milloin onkien, milloin heitto- tai vetouistellen.

Ahven 530 g

Kiertelimme taas eilen illalla läntisen Saimaan perukoita sesonkikalan eli kuhan toivossa. Keli oli mitä mainioin ja kuin tehty kuhanuisteluun. Helteisen päivän jälkeinen lauhkean lämmin, lähes tuuleton sää ja pintaveden lämpötila jopa 22,5 astetta.

Olimme vesillä jo vähän iltaseitsemän jälkeen, ehkä tunti pari turhan aikaisinkin. Oikaisimme paatin vanaveteen puolenkymmentä siima, joissa muljusi kesän mittaan parhaaksi seuloutuneita kuhavieheitä. Korvaamattomat ottikalut olin varmistanut notkeilla punottavilla perukkeilla, etteivät ihan kättelyssä jäisi haukihurjan hampaisiin, mutta kaupasta saatavaa tavaraa uittelin rohkeammin suoraan lenkkisolmuun sidottuna.

Kuten etukäteen jo arvasinkin, alkuilta meni kirkkaassa auringonkilossa silmiä tihrustellessa. Aurinkolasit toki auttavat häikäisyyn ja liialta valolta suojautumiseen, mutta sitten katoavat ne tärkeät yksityiskohdat meikäläisen kaikuluotaimelta. Vedin siksi mieluummin lipan silmille ja tiirailin näkölaseilla pientä kuvaruutua, jossa oli koko ajan ihan mielenkiintoista ohjelmaa.

Kuudesta metristä alaspäin koko pohjavesi näytti olevan huttunaan kalaa, valtaisia pikkukalaparvia ja niiden liepeillä liikkuvia suurempia saalistajia. Värinäytöllä näkyvät suuret tummat kaariparvet tulkitsin pääasiassa lahnoiksi, mutta vahvojen punaisena näkyvien kaikujen arvelin kimpoavan kovapintaisista kuhista.

Puolitoista tuntia hurahti ennen kuin ehdimme edes ihmetellä kalatapahtumien puuttumista. Auringon painuttua lähelle metsänrajaa alkoi tapahtua. Molemmat pikkuplaanarit peruuttivat yhtä aikaa, ja kampesin niiden takaa parahultaiset kuhilaat kyytiin. Kilosta puoleentoista painava kuha on helppo perata ja siitä saa sopivan kokoiset fileet syötäväksi.

Kuhat olivat kapsahtaneet perinteisten kuvavaappujen perinteisiin kuhaväreihin. Vihreä/kelta/oranssiin suurella satulalevyllä varistettuun Merimetsoon, joka on ollut taikakaluni aina kesän 1997 viehetesteistä asti, jolloin havaitsin sen mahtavan potentiaalin kuhanpynnissä, ja 9-sentiseen Rapala Shad Rapin väriin HS (Hot Steel), jossa on siniharmaa selkä, keltainen kylki pienin mustin täplin ja valkein laikuin sekä oranssi vatsa. Muut tyrkyllä olleet värit, musta/kulta, sini/hopea ja ahven eivät tällä kertaa kelvanneet.

Vaihdoin ottivärit kolmeen muuhunkin vapaan, ja vavat alkoivat nyökähdellä kiihtyvällä tahdilla. Parhaimmillaan/pahimmillaan oli jokaisen viiden vavan vieheet veneeseen kiskottujen kalojen suissa, kun osuimme tuttuun ottipaikkaan, jossa on osattava pohjatärppien pelossa vetää tarkasti oikeita linjoja.

Isot veneet plottereineen ja leveine viuhkoineen vetävät paikan yleensä syvän puolelta, koska sähköisestä kartasta ei voi päätellä, että matalikon ja saaren välissä on väylä, jossa on mukavat 2,5 metriä vettä. Pohjan todelliset muodot tuntien paikan voi koluta kapealla vieheviuhkalla murhaavan tarkasti.

Ottivieheet 30.7.2009 YövedelläIllan ottivaaput: Ylärivissä kaksi parasta eli Rapala Shad Rap SR09 ja Merimetso, toisessa rivissä Frenzy FM10-M ja Vav, kolmannessa Rapala Minnow Rap MR11 ja iso Storm Hot’n’ Tot sekä alarivissä hyväuintinen Louhi ja Laiko Vuoksitorpeedo -painouistin.

Ensin pari vapaa alkoi takoa sellaisella tahdilla, että julistin kalat hauiksi ennen kuin niistä nähtiin vilaustakaan. Niin olivatkin: ensimmäinen parikiloinen ja toinen puolitoista. Kolmannessa ”kamppaili” kuha suuri suu auki. Kun vedessä oli enää kaksi viehettä, niitäkin vietiin terhakasti.

Vavan tärinöistä päätellen kala vaikutti pienehkölle hauelle, mutta potkujen voima suhteutettuna niiden tiheyteen ei aivan natsannut. Veneen vieressä epävarmuus hälveni: reilusti puolikiloinen ahvenhan se siellä kamppaili elämästään. Käytimme kultakimpaleen nostamiseen haavia ensimmäisen kerran koko iltana, hauet olin ottanut niskaotteella ja kuhat nostanut suoraan vavalla kyytiin. Viimeisessä vavassa oli siinäkin komea ahven.

Nyt oli kalaa laatikossa jo sen verran mukavasti, että katsoimme parhaaksi palata rantaan, josta työntelin romppeet uudella maitokärryllä kotipihaan. Lapin reissulta palatessa Nivalasta ostamani perinteinen maitokärry on osoittautunut mainioksi peliksi kuljettaa bensakanistereita, sähkömoottoria, akkua ja kalastusvälineitä pihasta alas veneelle, ja palatessa saaliin kera takaisin. Koottavaa maitokärryä myy Savenmaa Oy hintaan ysiysi. Nuljuavat ja tökkivät tukijalat ovat kärryjen huonoin puoli yhdessä ruostumisherkkyyden kanssa.

Perkuupuuhissa vierähti aikaa kuluvan vuorokauden puolelle asti. Tänään vietämmekin sitten välipäivän kalastuksesta ja huseeraamme vatukoissa. Saimaan rannat ovat myös keltaisenaan kantarelleista, joten ehkäpä niitäkin poimimme.

Kyllä kesäloma on kiva keksintö!