Minulla ei ole mielikuvaa elämäni ensimmäisestä ahvenesta, joten sen saaminen lienee tapahtunut puoliksi huomaamatta toisten kanssa onkiessa. Sen sijaan ensimmäiset yksin tehdyt kalaretket ovat syöpyneet mieleni perukoille sitäkin kultaisimpina muistona, samoin retkillä saadut tummanpuhuvat körmyniska-ahvenet.

Metsäjärven ahven

Kiloluokan soutu-uistelemalla saatu ahven tutulta rauhalliselta metsäjärveltä. Vieheenä muistaakseni piskuinen Emma-vaappu.

Kovasta yrityksestä huolimatta näitä isomuksia tulee vain yksi tai kaksi kesässä – jos niitäkään. Talvisin sama järvi tuntuu lähes kuolleelta.

 

Nukuin seitsenvuotiaasta lähtien kesät aitassa, josta oli hyvä livahtaa aamuvarhaisella toisten häiriintymättä kalaan. Koska minulla ei ollut kelloa, saatoin kuhkaa Laavus-järvellä monta tuntia ja silti palata kotosalle ennen kukonlaulua!

Vähän yli kilometrin mittainen kalapolkuni kulki yli kuivien kankaiden ja poikki vettä hyllyvän suon. Metsätaipaleilla minut pelästytti vereslihalle aivan jaloista lentoon rymistelevä metso- tai teeriparvi. Suolla käkättivät metsäkanat eli riekot. Vaan eivät käkätä enää, siitä ovat ojitukset, suoviljelykset ja metsätiet pitäneet huolen.

Upottavan suon ylittämisen mahdollistivat suopuut eli pitkokset, jotka eivät olleet leveää ja helppokulkuista mallia metsähallitus. Huolimattoman kulkijan kompurajalka solahtikin lähes joka kerta muraiseen suonsilmään.

Laavuskankaan syrjässä oli osittain maan sisään kaivettuna järven ainoa ”kesämökki”, isosetäni Arvin rakentama kalamaja. Ylärinteen puolella maanpinta oli vintin luukun tasalla, sisään pääsi pohjoissivulta ja maan alla olevaan saunaan alarinteen puolelta. Nykyisin Arvin mökistä on jäljellä enää vähäinen kuoppa kankaan syrjässä.

Haparoin onkeni mökin räystään alta ja jatkoin sadan metrin päässä olevaan rantaan. Tämän päivän kesämökit ovat lähes vesirajassa niin kuin kaikkialla muuallakin Suomessa estämässä vapaata rannalla liikkumista.

Paras onkipaikkani oli Pyykkilahti, jossa oli siihen aikaan lähes metri vettä heti rannassa. Puiden juurakoiden välissä olevat synkät onkalot haukkasivat helposti pikkupojan jalan syvyyksiinsä. Lahti alkoi myöhemmin liettyä ja madaltua sinne johdettujen suo-ojien takia.

Kaivoin virkeänä kiemurtelevan madon vanhasta leivinjauhepurkista ja ujutin sen suureen ongenkoukkuun. Kevyt haapainen vapa heilahti ja toimitti pullonkorkista tekaistun kohon lumpeenlehtien väliin.

Kun palasin parin tunnin kuluttua kotiin, vein kalat kylmään veteen kaivolle ja kömmin pimeään aittaan jatkamaan uniani, nyki koho koko ajan silmieni edessä ja ahvenet sätkivät kireän siiman päässä joka viiksi hantissa.

Tyypillinen saaliini oli parikymmentä pulskaa raitatakkia. Sitä suuremmasta saaliista sain ahneen kunnianimen, pienempää erää täydensin iltapäivän onkireissulla. Tunsin itseni jo lähes aikamieheksi, joka hankkii särvintä kodin ruokapöytään.

Ahvenella on ikuinen paikkansa lähellä kalastajansydäntäni. Sen sympaattinen olemus saa minut lähes aina unohtamaan kaikki muut kalat, kun saan sen siimani päähän vaikka sattumaltakin.

Ahvenennätykseni sain Finnmarkin ylängöltä Karasjokkan latvavesiltä vuonna 1976. Heittelin keskellä päivää sinistä 18 g Tobyä noin 30 m leveään nivaan Vuoddasluobbalin alapuolella, kun aivan lähellä rantaa vieheeseen junttasi kiinni 1,2 kg ahven. Saatuani sen rannalle huomasin, että vedessä pyöri toinen ahven kuin ihmetellen, että minne se kaveri katosi.

Otin metrin verran siimaa kelalta ja päätin uittaa viehettä edestakaisin kalan edessä. Kun Tobyn koukut koskettivat vedenpintaa, nousi ahven määrätietoisesti ja imaisi vieheen syvälle suuhunsa. Kampesin hölmistyneenä 1,4 kg jötikän suoraan vavalla rannalle. Kala alkoi vimmatun sätkimisen vasta mättäiden välissä.

Jatkossakin olen yhyttänyt lukuisia kiloluokan ahvenia muun muassa entisillä mökkivesillämme Kessin kairassa. Kulkiessamme mökkimatkasta pienen siivun veneellä pitkin Kessijärveä, saimme usein mennen tullen 0,8-1,1 kg ahvenia samasta ottipaikasta.

Koti-Savossa suurimmat ahvenemme ovat tulleet eräästä syvästä metsäjärvestä, jolla ei juuri kukaan muu kalasta. Kilon kantturoissa olevia kaloja on tullut 0-2 kappaletta kesässä, joten mistään suoltojuhlasta ei ole ollut kysymys.

Saimaalta sain vuonna 1979 verkolla kolme ahventa, jotka painoivat yhteensä noin 3,5 kg. Oliko niiden joukossa ennätysahveneni, on ikuinen arvoitus, sillä yksittäispunnitusta ei tullut jostain syystä tehtyä?

Ahven on kala.