Vihdoinkin! huudahti Sami Kainulainen noustuaan SM-Pilkin miesten yleisen sarjan voittajana korkeimmalle korokkeelle. Kilpailujen ylivoimaisesti suurimmalla ahvensaaliillaan (5035 g) nastolalainen saavutti nyt unelmansa, jota hän on tavoitellut vuodesta 1984 lähtien, jolloin hän osallistui 14-vuotiaana ensimmäisen kerran SM-Pilkkeihin. Kisat pidettiin silloinkin Pieksämäellä!

Sami Kainulainen

Suomen arvostetuimman kalastuskilpailun voittaja Sami Kainulainen on ollut monta kertaa aikaisemminkin lähellä täysosumaa, sillä hänellä on useita palkintopallisijoja edellisiltä vuosilta. Se henkilökohtainen voitto vain on odotuttanut tähän saakka, mutta nyt tuli makeaa korkojen kera.

Sami pilkki voittokalansa vain parin kilometrin päästä lähtörannasta. Lähes koko saalis koostui noin 40 komeasta 50-350 g ahvenesta, jotka nousivat tompakki/hopeisella pilkillä, jossa oli 25 cm tapsin päässä wolframimorri. Kalat hän aktivoi reiluilla houkutusvedoilla ja nosti sitten morrin tarjolle kalojen kidan eteen.

Kisapaikkana toiminut Pieksänjärvi on Samille tuttu vesi, sillä hän on asunut aikanaan yhden vuoden Pieksämäellä. Lisäksi hänellä on runsaasti paikallisia ystäviä, joilta hän on saanut hyviä vinkkejä. Suuri merkitys oli myös toissa viikolla paikan päällä tapahtuneella harjoittelulla.

Samin kilpakalastus SM-tasolla alkoi tosiaan 25 vuotta sitten samaisella Pieksänjärvellä. ”Silloin saalis oli 4 ahventa, yhteensä 130 g”, muistelee tuore mestari.

Kisatunnelmia

SM-pilkkiä ryyditti tyypillinen suomalainen kevätsää lumi- ja räntäsateineen. Onneksi tuuli ei pahemmin hyytänyt kilpailijoita eikä kisakeskuksessa viihtyvää yleisöäkään. Osallistujamäärä oli noin 2480, joten järjestäjät jäivät hieman tavoitteestaan. Vuonna 1984 Pieksämäen SM-kisat pilkittiin lähes 6000 pilkkijän voimin kovassa pakkasessa ja paksussa puuterilumessa kahlaten.

Kilpailujen järjestelyt onnistuivat erinomaisesti. Kun viimeinenkin kilpailija oli saapunut maalialueelle klo 15.00, olivat jonot jo lipuneet hyvää vauhtia läpi seula- ja punnituspaikkojen. Ongelmitta sujunut palkintojen jako pääsi alkamaan kohtuullisen virkistäytymisajan jälkeen. Monet hyödynsivät odotusajan tekemällä heräteostoksia alueelle pystetyissä myyntikojuissa.

Tuloksia Etelä-Savon vapaa-ajankalastajapiirin nettisivuilla.

Marssi maalialueelleKeväinen lumi- ja räntäsade ei iloista pilkkikansaa pysäyttänyt.

 

PunnitusjonotKisajärjestelyt toimivat erinomaisesti. Punnitusjonoissa ei tarvinnut kauaa haukotella.

 

Risto TarikkaRisto Tarikan jämäkät ja selkeät kuulutukset ohjasivat maalialueelle saapuvia pilkkijöitä.

 

Nuoret pilkkijätRuokolahdelta tulleet Salla Hovatov (8) ja Leevi Hovatov (11) kuuluivat kisan nuorimpiin menestyneisiin pilkkijöihin. Saaliit 143 g ja 147 g oikeuttivat komeasti palkinnoille.

VeteraaniSM-Pilkkien Grand Old Mania, veteraanien M85-sarjassa pilkkinyttä Otavan Kalamiesten Veikko Mesiäistä ei mikään mahti pidä poissa pilkkivesiltä. Voitto tuli tälläkin kertaa!

Olli TuovinenOlli Tuovinen oli yksi niistä pilkkijöistä, jotka eivät vuoden 1984 kilpajuoksussa ehtineet aivan ajoissa maalialueelle. Olli oli ajan umpeuduttua vain 5 metrin päässä. Samaan ehti myös eräs toinen kilpailija, jonka mahtisaalis olisi silloin riittänyt koko kisan voittoon! Tänä vuonna kaikki ehtivät ajoissa. Tauno MuinonenEdellisenä päivänä henkilöauton Ristiinan Ford-Pilkissä voittanut Tauno Muinonen jäi nyt vähemmälle saaliille. Yhtään ei tuntunut miestä harmittavan.

Markus KarvonenMarkus Karvonen voitti N18-sarjan ja sai lisäksi kilpailun suurimman ahvenen (634 g).

Kari LehtoVimpeliläinen Kari Lehto kamppaili pitkän tovin yli kiloisen ahvenen kanssa, mutta kala ei millään mahtunut nousemaan 4-tuumaisesta kairanreiästä! Nostokoukku ei valitettavasti ollut mukana.

Ahven 400 gKappalemääräisesti suurin osa saaliskaloista oli todella pientä ahventa, mutta monet saivat oikein mukavan kokoisia raitapaitoja. Tässä noin 400-grammainen Pieksänjärven valioyksilö. Monivuotinen hoitokalastus on tuottanut tulosta.

KisakeskusPieksämäen urheilutalo kisa-alueen äärellä toimi mainiona kilpailukeskuksena. Pilkkikansa viihtyi hyvin palkintojenjakoa odeotellessaan.

 Aki HirvonenAki Hirvonen teki tunnetuksi Oma Kalaämpäri -hanketta jakelemalla (vapaaehtoista maksua vastaan) ämpäreitä ja esitteitä. Lisätietoja: http://www.omakalaampari.fi/