Väänsin tälle jutulle yllä olevan otsikon, kun mieleen muistui takavuosina isosisarlehdessämme, Tekniikan Maailmassa, ollut hauska kuva Oulun kaupungista. Kuvassa oli vierekkäisille paikoille pysäköidyt henkilöautot, joiden rekkarit olivat OHI-81 ja ON-82. Numeroista en ole läheskään varma, mutta idea oli sama.

Näin vuodenvaihteessa on tapana arvioida mennyttä vuotta ja tirkistellä tulevaisuutta. Joten yritänpä täältä kalahatun altakin akkiloida, miten kalastusmaa nimeltä Suomi makaa ja mihin se on kenties menossa. Tosikoille varoitukseksi, että näkövinkkelini on kieliposkinen ja sataprosenttisen epäpoikkitieteellinen.

Tapahtui vuonna 2008

Vapakalastuksen eturintamalla pommitettiin kalavesiä entistä raskaammilla jerkeillä. Isonkaan hauen saaminen jollakin aataminaikuisella nilsulla ja krokolla ei ollut yhtikäs mitään, koska perinteisissä vieheissä on sisäänrakennettu uintiliike ja niillä saattaa kuka tahansa vasta-alkajakin saada kalan. Sen sijaan jerkkaajan saalis oli puhtaasti kalastajan kädentaitojen tulosta.

Painavien lankunpalasten lätkiminen Itämereen oli kovaa työtä, jossa menestyivät vain hyväkuntoiset urheilukalastajat. Ranteessa piti olla rutkasti ”ruista”, jota ei kuitenkaan saanut hankkia haukia syömällä, eihän toki. Parempi oli ostaa (norjalaista allaskasvatettua) lohta marketin matalikolta. Ympäristömyrkkyjä kerääviä terminaalivaiheessa olevia kookkaita kotimaisia petokaloja sen sijaan kuului genren mukaan sääliä ja säästää, että ne kuolisivat vasta joskus myöhemmin omia aikojaan. Näin parannettiin vesistön tilaa ja kohotettiin kalastuksen laatua.

Sisämaan kalankasvatusaltaiden (Saimaa, Päijänne ja pari muuta lätäkköä) keinokalavalikoimaa (taimen, järvilohi, nieriä) suojeltiin ammentamalla reissupakastimet täyteen Svea Mamman suurissa vesissä uivia keinokaloja (taimen, järvilohi, nieriä). Oikeat rasvaevälliset lohikalat Mamma on rauhoittanut.

Itärintamalla kalastajiemme lebensraumi vakiintui Laatokan (Ladoga) ja Äänisen (Onega) aalloille, joilla sankarikalastajan raja asettui jonnekin kymmenen kolkatun lohen kantturoille. Vähemmälle jääneet tyytyivät ilmoittamaan vain suurimpien yksittäisten kalojensa strategisia mittoja, joilla sai kyllä Saimaan rannalla ruikuttajat hiljaisiksi.

Julkisuudessa ei monikaan kalastaja uskaltanut enää tunnustaa saaneensa 59 cm mittaista järvilohi-istukasta, vaikka kyseisen lajin alamitta on kotivesillämme yleensä vain 4 tai 5 desimetriä. Sen sijaan vähänkin yli 0,6-metrisen lohen kolkkaajat paistattelivat kalamiehen maineessa. Herrasmiehet olivat eri miehiä!

Koskivesiä ruoskittiin vuonna 2008 lähes entiseen malliin. Jonkun verran lisääntyivät puuhavedet, joissa sai maksua vastaan kouluttaa kaloja olemaan toista kertaa ottamatta vieheisiin. Varsinaiset kalastuspaikat, joista sai ottaa kaloja jopa syötäväksi, taisivat sen sijaan hieman vähetä.

Mielikuvapuolella koskikalastus nytkähti jälleen pyrstönheilahduksen verran siihen suuntaan, että paikallissyntyisten jalokalojen koukuttaminen oli ookoo, jos pyyntitapahtuma peruttiin, mutta laitoslapset sai lahdata hyvällä omallatunnolla. Tämä kuitenkin vain sillä ehdolla, että vesi virtasi. Virtaamattomasta vedestä (kirrelampi, hyi) laitoskasvatettuja kaloja tavoitellut koneonkija (hyi) tai peräti ootto-onkinut (hyi, hyi) oli vihtahousuinen muinaisjäänne.

Verkoilla ja muilla pyydyksillä kalakantoja hoitaneet ja ”hoitaneet” kalavesien omistajat ja heidän vähän maksavat asiakkaansa vähensivät jälleen kalastusponnistuksiaan. Lähinnä kotirantojensa tuntumassa soutuveneillään kuhkaneet ”verkkohomot” (keskustelupalstoilta bongattu ns. verkkohemmojen termi, gays in the internet) saivat kuitenkin joskus särvintä perheensä ruokapöytään. Tämä marginaalinen yhteisö ei kuitenkaan uhkaa kalakauppiaiden ja maahantuojien elantoa.

Pyydyskalastuksen vähenemisestä huolimatta pyydysten merkkikohot tai niiden puute aiheuttivat suurta närkästystä. Verkkokalastusta vaadittiin kimiä-äänisesti kuriin. Onneksi läntisen kansankodin vesillä vallitsi sentään kalastuskulttuuri ja siellä verkkokalastus oli paremmin järjestyksessä.

Lisäksi vuonna 2008 käynnistyi keskustelu kalastuslain uudistamiseksi ja loppuvuodesta perustettiin jopa työryhmiä sitä pähkäilemään. Kalahatunkin alta putkahti alkuvuodesta ilmoille muutama lausahdus ja lapsus, joita kommentoitiin Erän nettipalstoilla ajoittain vilkkaastikin.

Tapahtunee vuonna 2009

Lama tarttuu jerkkikalastukseen. Muutos tulee kuitenkin viiveellä, minkä vuoksi isojen jerkkien käyttö yleistyy vielä alkukaudesta. Juhannuskesän (joka tulee olemaan tuulinen) jälkeen jerkkien pituuskasvu taittuu ja niihin alkaa ilmestyä myös niveliä. Nivelten mahdollistama parempi uintiliike innostaa lajin kehittäjiä ja lopulta keksitään mullistava uutuus: jerkin etupäähän ilmestyy uintilevy, jonka ansiosta jerkki alkaa potkia kalastavasti myös tasaisesti kelattaessa. Jerkin koko pienenee syksyä kohti ja lopulta sitä voi heitellä pari vuotta sitten hylätyillä perinnevirveleillä, joissa on avokela. Ekologista, eikö totta!

Kesemmällä perustetaan myös AHS eli Anonyymit hauensyöjät ry. Yhdistyksen jäseniksi hyväksytään kuka tahansa, joka uskaltaa paljastaa syöneensä itse pyydystämäänsä haukea. Aluksi toiminta keskittyy vain vapakalastajien kuntouttamiseen, mutta jatkossa on tarkoitus perustaa jaoksia myös hauen pyydyskalastajille ja jopa ostettujen haukien haukkaajille.

Venekalastajille ilmastonmuutoksen torjunta tarjoaa moraalisesti hyväksyttävän (teko)syyn luopua kookkaasta ja kalliiksi tulleesta paatista. Krominkiiltoisen liikkuvan kalastuskonttorin voi nyt kasvojaan menettämättä vaihtaa pienempään, jos entiselle vain löytyy kunniallinen loppusijoituspaikka. Suurin osa kuitenkin jatkaa entisellä kalustollaan ja rauhoittaa omaatuntoaan vaihtamalla vetokaluston malliin, joka tuottaa 10 g vähemmän hiilidioksidia kilometrillä.

Ulkomaille matkustavat kalastajat hidastavat ilmastonmuutosta viettämällä kohteessa pidempiä aikoja kerrallaan. Mitä sitä suotta käymään välillä Suolandiassa! Jotkut alkavat jopa syödä saamiaan saaliskaloja ulkomailla.

Vetouistelurintamalta kuullaan vielä kummia, sillä joku saa – siitä olen lähes varma – jossain vaiheessa kalan tekovieheellä. Ihan totta! Raksikalastajat nollaavat kuitenkin tapauksen tilastolliseksi sattumaksi ja sanovat alkavansa käyttää vaappuja ja vetopeltejä vasta sitten, kun löytävät niitä kalojen mahoista.

Globaalisti ennakoin, että Rapala-konserni ostaa muutaman isohkon kilpailijansa pois kuleksimasta.

Tässäpä päällimmäiset. Jatkan mahdollisesti tästä aiheesta 1.4. tai viimeistään heinä-elokuussa. Välillä työstän toki muita juttuja. Kiitos ja anteeksi!

Hyvää jatkoa vuodelle 2009!