Vaikka ulkona sataa jotakin lumentapaista ja maa on valkea, ei tunnu talvelta eikä oikein joulultakaan. Vanhalle jäärälle on vanhan ajan oikea joulun löytäminen vuosi vuodelta vaikeampaa.

PakkaspäiväPakkaspäivä tammikuussa yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Paukkupakkanen lauhtui iltapäivällä hieman -30 asteen lämpimämmälle puolelle hienoksi hiihtokeliksi. Kuurakiteet helisivät suksien alla, kun hiihdimme esikoisen kanssa latua mummolan pellon laitaan. (Vanha albumikuva)

Vaikka säästä puhuttiin ennen vähintään yhtä paljon kuin nykyään, ei siitä ollut tapana suuremmin valitella. Luojan ilmoille kun ei ihminen mitään mahtanut, niin ainakin ajateltiin. Vaan väärässä oltiin, ihminen mahtoi kuin mahtoikin ilmoille ja jopa pilasi ne. Näin olleen lienee lupa vähän säitä sättiäkin.

Vanhemman polven muistikuvat lapsuuden lumisista jouluista ja kylmistä pakkastalvista ovat tosia. Täällä eteläisessä Savossa matalimmat järvet alkoivat vetäytyä jäähän jo lokakuun lopulla ja isojenkin vesien kansiin kolkuteltiin verkkoavantoja viimeistään joulukuun alussa. Vähitellen kiristyvät pakkaset jäädyttivät myös maan kunnon routaan ennen lumien tuloa.

Jouluun mennessä pehmeää pakkaslunta oli maisemassa saappaan varren korkeudelta eli kolmannes talven lumista. Lumi lapioitiin vasten rakennusten kivijalkoja ilmaiseksi lämmöneristeeksi talven viimoja vastaan. Puupinon päältä saattoi pölläyttää lumet pois ja kantaa kuivat pilkkeet joulusaunan lämmitykseen.

Tapaninpäivän ajelulla helkkyi aisakello ja lumihiutaleet leijailivat hiljalleen reessä istuvien suojaksi vedetyn vällyn päälle. Kukonaskelta pidempi päivä kurkisti puolipäivässä metsän takaa.

Joulupukin tuomilla (ja enon visakoivusta veistämillä) suksilla hiihdin omat latuni umpihankeen. Voiteeksi riitti sivakoiden pohjiin sivelty terva. Puhtaan lumen peittämät ahot olivat joskus niin hengästyttävän kauniita, että en hennonut halkaista niitä ladullani vaan kiersin metsänrajassa.Pakkastalvea 1978Vuonna 1978 vietimme hiihtolomamme Ruokkeen lomakylässä Kesälahdella kovan pakkasen kourissa. Aurinko lämmitti kuitenkin iltapäivisin niin, että pääsimme Hummonselälle pilkille. Auringon laskiessa tuli kiire takaisin mökin lämpimään, sillä lämpötila laski muutamassa hetkessä alle -30 asteen.

Eräänä talvena tammikuun lopulla hiihdin tykkyisessä metsässä pahki suurta hirvisonnia. Pysähdyin vajaan kymmenen metrin päähän eläimestä, joka yritti korviaan höristellen ja ilmaa nuuhkien aistia olinpaikkani. Kun jähmetyin liikkumattomaksi, kruunupää ei näyttänyt näkevän minua. Luminen metsä oli vaimentanut äänet, minkä vuoksi pääsin vahingossa lähelle eläintä. Seisoimme siinä turvakkain pitkän tovin, kunnes sauva karkasi lapasestani ja kaatui rämähtäen suksenkärkeä vasten.

Hirvi säikähti hirveästi ja ryntäsi päätä pahkaa pakoon – suoraan alas lähes pystyjyrkkää kalliota noin viisitoista metriä alempana olevalle jäälle. Hetken jo pelkäsin sarvipään päässeen ainoastaan, mutta kohta se jo karkasi koivilleen ja jatkoi matkaansa salmen vastarannalle.

Päivä lumisessa metsässä jäi ikuisesti mieleeni myös siksi, että kotimatkalla putosi eteeni jostakin korkealta kuusen oksistosta kuollut punatulkku. Luonnonvalintaa toteutti pakkanen, jota oli rapeat kolmekymmentä astetta.

Nykyajan talvet ovat tietysti jokaisen aistit avoinna liikkuvan tiedossa, mutta sanottakoon nyt kenenkään joulua pilaamatta, että en ole erityisemmin tyytyväinen

– vapaana läikkyvään Saimaaseen, vaikka sen ansiosta avovesikausi jatkuukin. Haluan päästä jään päältä pilkkimään!

– räntäsateisiin. Haluan tehdä pihallani kevyttä luovaa työtä.

– lumeen, joka sulaa monta kertaa pois kesken ”talven”. Ehdin jo tänä vuonnakin lumeta talomme seinävieret, mutta lämpöaalto teki työn tekemättömäksi.

– routaan, jota ei taida tulla tänäkään ”talvena”. Maan pitää jäätyä kunnolla, että peltomaan rakenne elpyy kesäksi ja metsänpohjat kestävät koneillakin liikkumista.

– liian lyhyisiin pakkasjaksoihin, joiden aikana kasvitaudit ja tuholaiset eivät ehdi tuhoutua. Toukkien kuolleeksi syömät valtaisat Lapin tunturikoivikot ovat murheellista katseltavaa.

– kylmää vettä suosivien kalalajien häviämiseen Etelä-Suomesta. Eniten ja todella rankasti harmittaa Saimaan isonieriän puolesta.

Talvisienestystä

Sienestys on yksi rakkaimmista harrastuksistani lapsuudesta lähtien. Kävimme vuosi sitten tyttöjen kanssa poimimassa suppilovahveroita vielä joulukuun puolivälissä.

Eikö suomalaisen metsän pitäisi tässä vaiheessa jo uinua suojaavan hangen alla?

Iloitaan nyt kuitenkin siitä, että jäihän meille vielä kolme vuodenaikaa, jotka kestävät jopa pitempään kuin ennen. Mutta kateeksi käy teitä pohjoisessa asuvat, joilla jonkinlainen talvi vielä on.

Parasta mahdollista Joulua kuitenkin jokaiselle!