Kun patruuna ei toimi, sen sanotaan menneen suutariksi. Mutta meneekö kalareissu pieleen, jos sen ainoa saalis on suutari?
Sanonta ”mennä suutariksi” juontaa juurensa niiltä ajoilta, jolloin suutarit kiersivät talosta taloon ja olivat usein myöhässä tai eivät tulleet ensinkään. Ihmiset alkoivat siksi sanoa monia muitakin viivästyviä tai tapahtumattomia asioita suutareiksi. Sotilaskieleen termi tuli joskus 1800-luvulla.
Olen saanut eläessäni tasan yhden suutarin. Tarkkaan ottaen en edes sitä, sillä olin vain mukana sitä saamassa. Näin kaikki tapahtui lähes neljäkymmentä vuotta sitten:
Olimme nyt jo edesmenneen hyvän ystäväni kanssa kalassa eräällä järvellä läntisellä Uudellamaalla. Elettiin parasta juhannuskesää. Heittelimme vieheitä ja ongimme koko pitkän päivän siihen aikaan lähes asumattomalla järvellä. Muistan vieläkin kristallinkirkkaan veden, jonka läpi vihreä pohjakasvusto näkyi metrien päähän pintaan kuin akvaariossa.
Kalat olivat todella tiukassa, sillä saimme muistaakseni vain yhden alamittaisen hauen ja pari pikkuahventa. ”Nimismiehenhauen” mittaraja oli siihen aikaan 42 senttiä nythän tuo tärkein urheilukalamme on täysin lainsuojaton.
Olimme jäämässä nolosti ilman kala-ateriaa.
Kesken apaattisen iltapäivän alkoi läheisen saaren rannasta kuulua kovaa polsketta. Päätimme vilkaista vähän lähempää. Koska ääni tuntui tulevan syvältä ruovikosta, huopailin venettä perä edellä ja kaveri tarkkaili takatuhdolta mitä tuleman piti.
Vesikasvuston seassa, matalassa vedessä kävi hirmuinen kuhina. Kalat, joita luulimme kuteviksi lahnoiksi, olivat isoja ja niitä oli paljon. Niiden kalastamisesta vain ei tullut mitään, koska meillä ei ollut ruohikkouistimia.
Lopulta menimme kirjaimellisesti liian pitkälle ja kalat säikähtivät äkkiä pakosalle kohti syvempää vettä. Muutamia ”porsaita” tömähteli jopa päin veneen laitoja. Yllytin kaveria ja hän ehtikin sujauttaa haavin summamutikassa veteen ennen kuin kaikki eväkkäät ehtivät paeta paikalta.
Kun haavi nousi vedestä, sen pohjalla jytkähteli vankkarakenteinen vihreänruskea kala. Ystäväni tunnisti sen oitis suutariksi, koska hän tiesi sen kuuluvan järven lajistoon. Minä näin silloin tuon ”pikeä hikoilevan” kummajaisen ensimmäistä kertaa elämässäni. Käsiimme tarttunut kalan pintalima alkoi näet nopeasti tahmaantua ja tummua suutarinpikeä muistuttavaksi tökötiksi.
Olin muistavinani jostakin, että suutarin suomenennätys olisi jossain parin kilon paikkeilla. Meidän kalamme näytti suuremmalta, mutta Meillä ei ollut vaakaa, ei minkäänlaista.
Koska emme viitsineet lähteä mökiltä minnekään kalaa punnitsemaan, yritimme arvioida kalan painon vippaskonstein. Mittasimme pesuvadin tilavuuden täyttämällä sen vedellä käyttäen mittana tyhjää maitotölkkiä. Upotimme sitten kalan vatiin, jolloin osa vedestä vuosi yli laitojen. Lopuksi mittasimme vatiin jääneen veden määrän ja vähensimme sen vadin tilavuudesta.
Tuloksena saimme arvion kalan tilavuudelle: noin 2,2 litraa. Koska veden tiheys on yksi kilogramma litraa kohti, oli kalan paino siis noin 2,2 kiloa. Tietysti sillä edellytyksellä, että kalan tiheys on lähellä veden tiheyttä niin kuin se onkin.
Olimmeko saaneet ennätyskalan?
Palattuamme ystäväni asunnolle Helsinkiin, kaivoimme hyllystä tietosanakirjan, jossa toden totta kerrottiin suurimman Suomesta saadun suutarin painaneen 2,1 kg. Rintavarustuksemme pullistui ylpeästi kaarelle, vaikka kalamme olikin mitä suurimmassa määrin sattuman saalista.
Otin yhteyttä erääseen sen ajan kalastuslehteen (Erää ei vielä ollut olemassakaan) ja kerroin heille erikoisesta saaliistamme. Palaute pudotti meidät tukevasti maanpinnalle: suutarin suomenennätys huiteli jo yli neljän kilon lukemissa.
Kirjatieto oli päässyt pahan kerran vanhenemaan. Tietosanakirja oli painettu jo edellisellä vuosikymmenellä ja sen sisältämät tiedot olivat kenties sitäkin vanhempia.
Ennätyksemme jäi siis suutariksi!
——
Moralisteille tiedoksi, että myönnän häirinneemme tyhmyyttämme suutarien kutua ja että umpimähkään haavilla kalastaminen ei täytä reilun urheilukalastuksen määreitä. Syyllistyimme tähän jo toivottavasti vanhentuneeseen syntiimme parikymppisinä tolvanoina.
