Huonolle kalansaaliille etsitään mielellään syytä aivan muualta kuin oman kalahatun alta. Yksi yleisimmistä ”syyllisistä” näin syksyllä on ruska. Veteen tippuvien lehtien uskotaan pelottavan kaloja, minä vuoksi ne sulkevat suunsa. Tutkimme väitteen todenperäisyyttä neljällä peräkkäisellä kalareissulla.

Kirkasvetinen järvi

Ruskakalastusta

Ensimmäinen kohteemme oli kirkasvetinen ja karunpuoleinen järvi, jolla olemme käyneet jo lähes 30 vuoden ajan heittelemässä kuivalta maalta noin kilometrin mittaisen asumattoman rantaosuuden. Tyypillinen saaliimme on ollut vain 1-5 haukea, mutta joskus olemme jääneet jopa täysin ilman kalatapahtumia. Valtaosa saaliista on ollut 0,5-1,5 kg haukea ja suurimmatkin ovat jääneet alle viiden kilon. Järven parasta antia ovat olleet yli puolikiloiset ahvenet.

Päivä oli ajankohtaan nähden melko lämmin, pilvinen ja lähes tuuleton. Rantapuuston ruska oli parhaimmillaan, vaikka sen värit eivät pilvisellä säällä päässeetkään oikeuksiinsa. Osa lehdistä oli jo pudonnut veteen. Kalastimme lusikoilla, vaapuilla, kalajigeillä ja vähän lipoillakin, mutta jäimme täysin ilman kalakontakteja. Ainoa merkki eväkkäistä oli kaukana rannasta tuikkiva pikkukala.

Emme nähneet ainoatakaan kalaa entisissä ”varmoissa” ottipaikoissakaan. Olivatko kalat säikkyneet rantaveteen pudonneita lehtiä ja paenneet kauas syvänteisiin? Siltä tuntui.

Kirjolohijoki

Kalattoman päivän pettymyksen kompensoimiseksi päätimme viettää iltapäivän Kuomionjoella, johon paikallinen kalastuskunta on jo vuosien ajan päästänyt ongintakokoisia kirjolohia vajaan puolen kilometrin mittaiselle suljetulle osuudelle kalastajien narrattavaksi. Olemme käyneet joella 2-3 kertaa vuodessa ja saaneet luvan salliman yhden kalan/kalastaja lähes joka kerralla. Mutta emme aina: sekaan mahtuu jopa reissu, jolloin emme nähneet kirjolohesta vilahdustakaan ja pari reissua, jolloin ainoa napannut kala pääsi karkuun.

Päivä oli sateeton, puolipilvinen ja tuulinen. Puuskat repivät jokeen runsaasti keltaisia ja ruskeita lehtiä, jotka tarttuivat tuon tuostakin myös vieheen koukkuihin.

Olosuhteet eivät kuitenkaan häirinneet tippaakaan kalojen ottihaluja, sillä ne syöksyivät hanakasti lähes kaikkien vieheittemme kimppuun. Suurin osa kaloista näytti viihtyvän parhaiten heikkovirtaisissa suvannoissa. Kalastaminen oli nyt liian helppoa ja saimme kalamme ilman kunnon ponnistelua heti kättelyssä.

Syksyinen Kuomionjoki Vedessä kelluvista lehdistä huolimatta kirjolohet olivat todella railakkaalla iskupäällä. Kalastaminen oli jopa liian helppoa.
Kirre ja Zonker Nro 6 koukkuun sidottu helmisilmäinen Zonker maistui nälkäisille kirjolohille.

Hankimme lisäluvat ja ”kalastimme” jonkin aikaa myös koukuttomilla vieheillä. Saimme tärppejä lähes joka heitolla, parhaimmillaan/pahimmillaan jopa neljä eri kalaa iski vuorollaan samaan kelaukseen. Koimme kautta aikojen parhaan syönnin Kuomionjoella, vaikka kalojen istutuksesta oli kulunut jo noin viikko.

Ruska ei tuntunut ainakaan heikentävän kirjolohen ottia, pikemminkin päinvastoin.

Tummavetinen metsäjärvi

Kolmas kohteemme oli vuosien mittaan todella tutuksi tullut tumma- mutta puhdasvetinen syvä metsäjärvi, jolla kalastamme yleensä veneestä käsin. Soutu-uisteluretkiemme määrä järvelle lähentelee jo sataa, mutta ensimmäinen kalaton reissu on yhä jossakin edessäpäin. Tyypillinen saalimme on ollut 5-10 kpl tavanomaisen pieniä järvihaukia, mutta sekaan on mahtunut muutamia jopa 5-kiloisia vesisusia ja järeitä kiloluokan ahvenia.

Taivas oli melko sees, tuuli puhalteli puuskittaisesti idän puolelta ja lämpötilassa oli jo enemmän kuin aavistus syksyn kirpeyttä. Puiden lehdistä oli jo ehkä neljännes maailmalla ja osa niistä tietysti vedessä.

Vuosien mittaan lähes vuorenvarmaksi ottipaikaksi osoittautunut niemen edusta ei antanut ensimmäisellä kierroksella kalatapahtumaa, vaikka hinasimme veneen vanavedessä järven parhaita ottikalujamme. Paikka on tosin parin viime kauden aikana kärsinyt selvästi viereisen rannan hakkuista: valaistusolojen muuttuessa muuttuu myös veden ravinnontuotto ja kalat muuttavat muualle.

Kalat löytyivät tällä kertaa järven länsipäästä, johon tuuli oli käynyt jo muutaman päivän ajan. Sinne virtasi vieläkin lisää vettä, minkä saattoi havaita selvästä virtauksesta parissa kapeassa salmessa. Nähtävästi osa kaloista oli siirtynyt perukkaan virtauksen mukana.

Ruskahauki Räminällä Ruskan väreissä komeileva räminävaappu petti monta metsäjärven haukea.

Saimme kolmessa tunnissa kahdeksan pikkuhaukea painoltaan 0,5-1,8 kg isompien loistaessa poissaolollaan. Yhtä lukuun ottamatta kalat tulivat tällä kertaa vetouistelemalla 2-4 m syvyydestä melko läheltä rantoja. Selvästi eniten tapahtumia kirjannut vieheemme oli VK-raksi oranssin värisellä Stormin kalajigillä syötettynä.

Ruskahaukea raksilla Ärsyttävän hitaasti pyörähtelevä mutta vilkkaasti pyrstöään vipattava VK-raksin ja ”ruskavärisen” kalajigin yhdistelmä oli hauille vastustamaton yhdistelmä.

Järvemme antoi ruskasta huolimatta kalaa täysin normaalisti.

Rehevöitynyt järvi

Neljäs kohteemme oli ympäröivän maanviljelyksen rehevöittämä matala muutaman kymmenen hehtaarin kokoinen järvi, jolla käymme melko säännöllisesti niin kesällä kuin talvella. Saaliit ovat olleet kaikkea mahdollista vesiperän ja useiden kymmenien haukien väliltä. Joskus olemme saaneet myös säynettä ja kookasta ahventa. Happikadot vaivaavat järveä joskus talvisin ja aiheuttivat joitakin vuosia sitten myös kalakuolemia.

Ruskaa järvessä Rehevöityneen järven ”kasvustoa” lisäsivät veden pinnalla kelluvat lehtilautat. Kalojen syöntihaluja ne eivät heikentäneet.

Keli oli pilvinen, puuskittainen tuuli puhalteli lounaasta, ja kylmä hytisytti luita ja ytimiä.

Ensimmäinen hauki tuli ensimmäisellä heitolla heti venerannasta, joka oli kasvanut kesän mittaan lähes umpeen ja oli nyt yhtä kellanruskeaa levä- ja lehtisoppaa. Punainen Minnow Spoon oli sen seassa kuitenkin täysin vastustamaton näky kiloiselle hauelle.

Kaloja tuli iltapäivän mittaan lähes kaikkialta hyvistä paikoista läheltä rantoja, mutta ei vesikasvittomista puhtaista ”selkävesistä”. Koska hauet kyttäilivät saalistaan mätänevien kasvustojen keskellä, pinnalla kelluvien lehtilauttojen alla ja vielä pystyssä olevien ruokojen ja kaislikoiden sisässä, oli ruohosuojattu Minnari jälleen kerran suvereeni saalistaja. Onneksi tarkoilla kapeisiin aukkoihin suunnatuilla heitoilla saattoi kartuttaa myös muiden vieheiden saalistilastoja.

Huipennus oli kuitenkin vielä edessä. Kun aurinko painui metsän taakse ja aioimme lähteä kodin lämpöön syksyiseltä järveltä hytisemästä, intoutuivat pahasti umpeen kasvaneen lahdelman hauet kerrassaan sekopäiselle syönnille.  Kun ne eivät voineet iskeä tiheän kasvuston läpi suoraan vieheen kimppuun, ne hyökkäsivät pitkillä ilmaloikilla jopa pöheikköjen yli.

Haukea ja ruskan vihanneksia Nälkäiset hauet kyttäsivät syötävää tiheiden levä- ja lehtilauttojen alla.

Tärppejä ei juuri tullut, vaan hauet purivat rautaa tositarkoituksella. Monet niistä sotkivat itsensä kasvustoihin niin pahasti, että eivät lopulta pystyneet edes liikkumaan vaan ne piti nostella ylös ”kukkapaketin” mukana.

———–

Ruska ei siis välttämättä pelota kaloja pois rannan tuntumasta eikä ole este kalaretken onnistumiselle. Vaihtelevat saaliit johtuvat lukuisista tekijöistä, joista veteen putoavat lehdet ovat vain yksi eikä läheskään aina se kaikkien merkityksellisin seikka.