Välineiden vaikutus urheilukalastajan saaliisiin lienee kiistaton ainakin siinä mielessä, että niitä tarvitaan. Kalan nappaaminen vedestä sulin käsin on toki mahdollista, mutta työkalujen avulla se on paljon helpompaa. Mutta kuinka paljon paremman saaliin saa, jos hankkii lisää ja aina vain parempia ja kalliimpia välineitä?
Välineiden vaikutus kalansaaliiseen
Olen kehitellyt jo pitkään pienessä päässäni filosofiaa, minkä mukaan kalastusväline on sitä tärkeämpi mitä lähempänä kalaa se on itse kalastustilanteessa. Järjestys määrää silloin myös sen, missä järjestyksessä kalastajan kannattaa välineisiinsä panostaa.
Mielestäni vapakalastajan tärkein väline on koukku ja toiseksi tärkein koukussa mahdollisesti oleva syötti tai viehe, johon koukku on kiinnitetty. Syötin tai vieheen jälkeen kolmanneksi tärkein väline on tietenkin siima.
Urheilukalastajan kolmesta tärkeimmästä välineestä pakollisia ovat koukku ja siima, sillä esimerkiksi silakan ongintaan ei välttämättä muuta tarvita. Jos siis haluaa niin sanotusti köyhäillä, alkuun pääsee hyvin pienellä rahalla. Koukun ja siimanpätkän hinta lienee yhteensä euron kantturoissa. Syötiksi maan matosia ja lysti alkaa.
Viehevarusteluun hurahtaneelta hupeneekin sitten euro poikineen. Ilman paria sataa luottopeliä ja kauden uutuutta viehehullu kokee menevänsä aseettomana ja alasti kalavesille. Pakin täytyttyä hän ostaa toisen pakin ja alkaa suunnitella kotiinsa vieheiden varastointijärjestelmää. Lopulta hänellä on valmiiksi ladattu pakki tai parikin jokaista kalastusmuotoa ja kalalajia kohti, ja jokaista pakkia varten joukko nopeasti vaihdettavia valmiita vaihtorasioita.
Kuinka paljon enemmän kalaa saa vaikkapa sadan vieheen kokoelmalla verrattuna kymmenen perusvieheen setillä saatavaan saaliiseen? Kasvaako saalis samassa suhteessa viehemäärän kanssa? Tuskin. Jos jotain sääntöä on pakko heittää kehiin, sanoisin saaliin kasvavan logaritmisesti siten, että viehearsenaalin kymmenkertaistuessa saalis korkeintaan kaksinkertaistuu. Satakertaisella viehemäärällä saisi silloin nelinkertaisen saaliin.
Logaritmisääntö saattaa päteä myös saman aikaan vedessä olevien vieheiden määrän suhteen. Kymmenellä vieheellä uisteltaessa saisi silloin kaksinkertaisen saaliin yhdellä vieheellä uisteluun nähden.
Kolmen kärjen takana kalastusvermeiden tärkeysjärjestyksessä tulevat ne välineet, jotka ovat kiinni siiman toisessa päässä. Perinteisellä syöttionkijalla siima on sidottu suoraan vavankärkeen, mutta heittokalastajan ja nykyaikaisen vetouistelijan vavassa on myös kela.
Kumpi sitten on tärkeämpi, kela vai vapa, riippuu tilanteesta. Isoisä uisteli menestyksellä pelkällä puukelalla ilman vapaa, ja onkija pärjää ilman kelaa. Useimmissa kalastustilanteissa tarvitaan molempia.
Välinefriikin vapoihin ja keloihin hupenee jopa vielä suurempi määrä vaihdon välineitä kuin vieheisiin. Kun eri kalastustilanteita varten on valittavana juuri siihen tarkoitukseen parhaiten sopivat välineet, kohoaa kalastusmukavuus huippuunsa, mutta saalis tuskin kasvaa samassa suhteessa.
Joissakin tilanteissa saaliin saaminen on kiinni heittopituuksista. Muutaman vapatestin Erä-lehdellekin tehneenä voin väittää, että heittopituus riippuu enemmän vavan pituudesta kuin vavan teknisestä toteutuksesta ja laadusta. Jäykkä ja painava komposiitista kyhätty halpisvapa voi lingota vieheen jopa metrejä pitemmälle kuin kevyt ja jäntevä hiilikuitu-unelma. Tavallinen perusheitto on toki jälkimmäisellä suunnattomasti miellyttävämpää, joten valintaa ei tarvitse kauaa miettiä, jos rahat suinkin riittävät jälkimmäiseen.
Vapojen ja kelojen jälkeen välineiden tärkeysjärjestyksen pohtiminen menee jo vaikeammaksi, ja välineet sen kuin kallistuvat. Kalastusveneiden hintahaitari alkaa noin tuhannesta eurosta ja päättyy no, ei kai missään. Tavallisen palkansaajan uusi uisteluvene maksaa ”vain” parikymmentä tuhatta euroa, mutta varustelukierteen riivaama uistelija saa maksaa unelmastaan koko elämänsä, rahansa ja rakkautensa.
Eikä hienokaan vene ole vielä mitään ilman kalliita lisäherkkuja. Sähkötakilat- ja plaanerit, kaikuluotain tai pari, navigaattori, autopilotti, lämmitin, tutka ja niin edelleen. Ja vielä kerran niin edelleen.
Kuinka paljon paremman saaliin saa viimeisen päälle varustetulla uisteluristeilijällä 20 vieheettä vetäen verrattuna parilla vavalla tapahtuvaan soutu-uisteluun? Ihanneolosuhteissa, joita nykyään tuntuu sattuvan aina vain harvemmin, taitava soutaja voi jopa korjata potin vetoharavan keulan edestä, mutta kelin kovetessa katettu kalastuskonttori vie voiton.
Rahan voimalla kalastavan saalis ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen käytettyyn rahamäärään, vaan tässäkin saattaa päteä sama logaritminen sääntö kuin edellä. Kymmenkertaisella satsauksessa voi odottaa korkeintaan kaksinkertaista saalista.
Huippuvarusteisiin sijoittamisen sijasta osa harrastukseen käytetyistä rahoista kannattaisikin ehkä käyttää hyville kalapaikoille pääsemiseen. Se vihdoin voi tuottaa saaliskuvissakin näkyvän eron jokamieskalastajaan verrattuna.
Meikäläisen täytyy kuitenkin tyytyä ruikuttamaan enimmäkseen vain täällä Saimaan rannalla.
