”Puolilta päivin kävi jokin kulkumies kysymässä kelloa, sen jälkeen on ollut vähän hiljaisempaa!”, vastasi entinen kyläkauppias, kun häneltä kysyttiin kuinka kauppa on käynyt. Vetouistelu sujuu joskus vähän samaan malliin.

Tärpin odottajan kuvakulma Miksi siimat eivät soi?

Kellon ympärys yhdellä valtakunnan parhaimmista vetouisteluvesistä ilman kunnon kalaa. Vetoapatiaa vai viihtyisiä hetkiä raittiissa ilmassa?

Kalamiesten tietotoimisto ei ole kesän mittaan kertonut kalavesiltäni saadun lähellekään samanlaisia saaliita kuin muutamana edellisenä vuonna. Toki eräät ahkerat ja armoitetut ovat kepittäneet muutamia komeita 4-7 kg järvilohia, mutta tavanomaiset noin 60 cm pitkät hyvät syömäkalat ovat olleet tavallista harvemmassa.

Syitä läntisen Saimaan lohisaaliiden notkahtamiseen voi olla useitakin. Paikallinen kalastusalue ei saanut toissakeväänä uusia istukkaita, ja istutukset ovat muutenkin vähentyneet poikaskasvatuksessa kohdattujen ongelmien vuoksi. Toinen syy lienee se, että Saimaalla vaeltavat järvilohien syönnösparvet eivät ole ehkä hakeutuneet alueellemme entiseen malliin.

Jotkut syyttävät kalattomuudesta myös korkealla olevaa vettä. Saimaan pinta on ollut koko kesän rutkasti normaalien arvojen yläpuolella. Monet muistavat, että kalastus on ennenkin ollut tulvakesinä (esim. 2004) tavallista nihkeämpää. Ilmiö on vaikuttanut myös kuha- ja haukisaaliisiin.

Niukkuutta lupaavien uutisten ja osaksi myös pilvissä olevan polttoaineen hinnan vuoksi olemmekin käyneet vetouisteluvesillä vain harvoin. Sen vuoksi lohen ja taimenen perässä pörrättyjä tunteja on kertynyt niin vähän, että ei kehtaa sanoa. Alle sata, reilusti!

Railakkaan tuulipäivän jälkeen eilen eletty keskiviikko (6.8.) tarjosi sään puolesta mukavat olosuhteet. Puolipilvistä, lämpötila 15 asteen hujakoilla, ilmanpaine suht koht normaali ja tasainen heikko tuuli. Koska vastaava keli on joskus tarjonnut mukavia kalatapahtumia, emme malttaneet olla lähtemättä vesille, vaikka kuivallakin maalla olisi ollut tarjolla vaikka minkälaisia keräilytalouden sovelluksia.

Kun takavuosina virittelin veneen vanaveteen yleensä toistakymmentä viehettä, tyydyn nykyään jo kolmatta vuotta enintään kuuteen. Enempää en tarvitse, sillä mittakaloja tuntuu tulevan pitkän päälle samaan tahtiin kuin ennenkin. Vain alamittaisten määrä on selvästi vähentynyt, mikä on pelkästään hyvä asia.

Takilavavat asennan lähes aina saman kaavan mukaan. Takilavaijereihin kiinnitettävät välilaukaisijat laitan 10 jalan eli 3 metrin välein, ja vasemman puolen kuulaa uitan 5 jalkaa eli 1,5 metriä syvemmällä kuin oikeanpuoleista. Näin vieheet asettuvat syvyyssuunnassa 1,5 metrin välein. Vapautuspituudet kasvavat alimmasta ylimpään vieheeseen kuta kuinkin seuraavan sarjan mukaan: 4 m, 6 m, 10 m, 15 m, 20 m ja 25 m.

Houkutuslevyä käytän yleensä vain toisella puolella kuulan perässä. Kylmän veden aikaan ja suhteellisen lähellä pintaa vedettäessä houkutin on alemmassa kuulassa, muulloin ylemmässä. Houkutin näkyy hyvin kaikuluotaimessa, josta on helppo seurata kalojen reaktiota. Jos kalat pelkästään pakenevat levyä, poistan sen tai vaihdan hillitympään.

Ei saalista näkyvissä Ei kalatapahtumia. Hohhoijjaa…

Olen hylännyt raskaat isot plaanerit ja käytän vain suoraan siimoihin kiinnitettäviä pikkuplaanereita 1-2 kpl puolellaan. Loma-aikana huviveneilijöiden risteillessä vetovesilläni vedän pelkillä takiloilla, muulloin käytän yleensä yhtä plaaneria puolellaan. Kalan pintautuessa otan käyttöön toisetkin plaanerit ja jätän takiloihin vain yhdet siimat.

Siimalaskurikelan avulla lasken ensin vieheen 15 m päähän ja kiinnitän etäpainon (20-100 g), jonka jälkeen lasken siimaa toiset 15 m ja kiinnitän plaanerin niin, että se ei laukea kalan iskiessä. Plaanerin päästän tilanteen mukaan 15-30 m päähän veneen sivulle. Kalan iskettyä irrotan plaanerin siimasta kesken väsytyksen. Käyttämieni Walley Board –levittimien ja Jonttu Syväri –etäpainojen irrottaminen onnistuu helposti yhdellä kädellä.

Nyt kun pariin vuoteen en ole harrastanut vieheiden koekalastusta, voin liottaa siimoissani juuri niitä vermeitä joita haluan. Niitä on vain kahta merkkiä, ja molemmat ovat syntyneet täällä Etelä-Savossa. Järvilohen vetopelleissä ei ole juuri Tintti Järvärin (ja Pikku-Järvärin) voittanutta, ja VK-Raksit pomppasivat tänä kesänä kertaheitolla lohivieheiden ehdottomaan aateliin. Siinäpä kaksikko, jota voin vetää veneelläni nopeudella 3,0-3,8 kilometriä tunnissa ilman mitään jarrupusseilla kikkailua. Myötätuulessa hillitsen tarvittaessa vauhtia laskemalla veneen trimmilevyt alimpaan asentoonsa.

VK-Raksi on kaikista kokeilemistani ja käyttämistäni syötinpitimistä selvästi monipuolisin. Siiman voi pujottaa jopa kymmenillä eri tavoilla sen symmetrisessä hupussa olevien reikien kautta. Ja ihme kyllä kaikki pujotukset ovat kalastavia! Lisäksi raksi kalastaa myös ”raksinopeuksia” kovemmassa kyydissä, joten se soveltuu hyvin harrastamaani sekavetoon yhdessä Tintti-peltien kanssa.

Tyyppitaimen Melko tarkkaan vuosi sitten tehty lyhyt pyrähdys lähivesille antoi nätin tyyppitaimenen. Lisäksi saimme kuhaa, ahventa ja mukavasti haukeakin.

Mitä sitten tapahtui eilisellä uisteluretkellämme? Puolilta päivin ravisteli jokin terhakka eläjä alimmassa takilavieheessä. Kun tartuin vapaan, siellä ei enää tuntunutkaan mitään. Hupussa oli jäljellä pelkkä salakan pää. Näin käy aika usein, sillä käytän rakseissa vain yhtä kolmihaarakoukkua, jolloin kala ei aina jää kiinni, vaan onnistuu sieppaamaan pyydyksestä suupalan henkeään menettämättä. Yhden koukun käyttäminen on tietoinen valintani, jonka ansiosta säästyn irrottelemasta monia alamittaisia syötin pyrstön purijoita. Samalla säästän pikkutaimenia ja -lohia turhilta kasvukivuilta.

Kun nostin raksit vaihtoon, havaitsin myös kahden muun salakan ”räjähtäneen” jossain vaiheessa. Sen jälkeen uusiin syötteihin tuli iltaan mennessä vain yksi tärppi. Nollareissulta meidät armahti terhakka parikiloinen hauki, jopa tarrasi plaanerissa vedettyyn Tintti Pikku-Järväriin. Onneksi ei purrut siima poikki eikä vienyt monivuotista luottoviehettä.

Itätuuli ei ollutkaan kalatuuli. Viihdyimme silti mainiosti tuttuja maisemia ihaillen ja eväitä napostellen.