Elämänkumppani ilmoitti, että kohta jo kaksi vuotta pakastimessa kylmennyt hauenpää saa mennä. Pitkään olin luvannut tehdä sille jotakin, mutta meinaamiseksi se oli aina jäänyt. Nyt oli tosi kysymyksessä: joko teen tai teetän päästä jonkinlaisen trofeen tai hautaan sen kompostiin.

Yöveden hauki

Haukivainaan päärustinki joutui haltuuni syyskuun 23. päivänä vuonna 2006. Irrotin sen kaikkiaan 13,76-kiloisesta ja 120 senttiä pitkästä muikkuimurista, jonka yhytin tahtomattani kesken lohenuistelun. Koska tapahtumasta oli lehdessämme seuraavana talvena tarkempi kuvaus (ERÄ 3-2007), jätän muistelot tähän ja jatkan nykyajassa.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli valmistuttaa hauenpäästä alan ammattilaisella komea trofee, mutta useamman satasen hinta yhdistettynä 40-vuotiseen valuuttavajeeseen pani lykkäämään hanketta aina vain tuonnemmaksi. Nyt umpijäinen hauenpää käsissäni pohdin vaihtoehtoja kuivattamisen, muurahaispesän ja keittämisen välillä.

Aikaisemmat kokemukseni kalanpään kuivattamisesta ovat tuottaneet vain haisevia ja toukkaisia kuvotuksia, joten ainakin se sai jäädä pelkäksi ajatukseksi. Pään puhdistuttamista muurahaisillakin kokeilin joskus poikasena huonolla menestyksellä, sillä kusiaisten kotiin hautaamani luupää katosi silloin kokonaan, todennäköisesti jonkin nelijalkaisen varastamana.

Jäljelle jäi pään keittäminen, jonka olen tehnyt kerran ennenkin noin 15 vuotta sitten. Silloin oli kyseessä 9,55 kg ja 110 cm haukimamma. Liimasin pään luut mustalle kartongille ja pidin komeutta muutamia vuosia huoneentaulunani. Ihan mukavaa katseltavaa varsinkin saamattomien kalareissujen jälkeen, mutta ikuinen kalastusmuisto se ei ollut, sillä luut kellastuivat ja hajosivat lopulta lähes pölyksi.

Molskautin kuitenkin haenpään suureen vesikattilaan, jonka nostin pihakeittiön päälle porisemaan. Tarkoitukseni oli keittää päätä vain puolisen tuntia, mutta aika venähti rankan ukkoskuuron takia lähes kolminkertaiseksi. Taivaalta tuiskutti tulta ja tulikiveä kera veden ja rakeiden sellaisella rapinalla, että en tohtinut mennä pihalle.

Ukkosen jälkeen lisäsin kattilaan pari ämpärillistä kylmää vettä ja aloin ronkkia sieltä hauenpäätä, joka hajosi välittömästi alkutekijöihinsä eli luiksi ja lihoiksi. Poimin kaikki suurimmat luut ja ruodot isolle lautaselle ja yritin sitten parhaani ja lupaukseni mukaan puhdistaa huolella kaikki astiat. Siitä huolimatta kalanhaju, joka pinttyi itsepintaisesti astioihin, iholleni, ja jopa kodin tekstiileihin, tuotti parin vuorokauden ajan melkoisia moitteita – ja ihan aiheesta!

En koskaan enää keitä ylikypsäksi ”liimaksi” mitään kalaa, olkoon päätetty.

Erottelin luissa vielä kiinni olevat rustot ja kuivattelin luita muutaman päivän ”asumattomassa” leikkimökissä (27 v juniori ei enää leiki siinä). Sitten lakkasin luut kahteen kertaan sisäkäyttöön tarkoitetulla lakalla. Ihan mukavan näköisiä luupään osia niistä tuli. Nyt ei tarvitse kuin keksiä mitä niillä tekisin.

Mieleeni muistui hyllyssä kahtenakin kappaleena oleva Samuli Paulaharjun mainio teos Sompio (WSOY 1939, jossa on kuvauksia menneiden aikojen kalastuksesta Sompiossa. Luvussa Sompio kalamiehenä on myös piirroksia hauen päänluista ja niiden kansanomaisia nimityksiä. Vanhat olivat pitäneet niistä lukua ja sanoivat: ”Sata luuta hauin päässä, nimi joka ainualla.”

Sain hauenpäästä talteen reilut viisikymmentä luuta, mutta lähes toinen mokoma pieniä luita saattoi hyvinkin jäädä keitokseen. Ilokseni tunnistin (tai ainakin luulen tunnistaneeni) luiden joukosta useita kirjassa kuvattuja hauenluita. Teen niistä ehkä muutaman pienen taulun, joihin lisään luiden kansanomaiset ja mahdollisesti myös tieteelliset nimet, jahka saan ne selville.

Jos tiedät seuraavissa kuvissa esiintyvien hauenluiden nimiä, olen palautteestasi kovasti kiitollinen.

Leukaluut

Kuva 1: Kahden Väinämöisen kanteleen tarveskalut.

Vastaa nopeasti sen enempiä miettimättä: Onko hauella isoja hampaita alaleuassa, yläleuassa vai molemmissa?

 

 

 

 

Vastaus: Vain hauen alaleuassa on isoja hampaita.

Voilepakko ja mela

Kuva 2: Nämä rustolla toisiinsa kytkeytyvät luut tunnettiin Sompiossa nimillä voilepakko ja mela.

Ensin mainitulla levitettiin voita leivälle ja toisella saatettiin sekoitella vaikka kahvia.

Melalla oli myös melanpenikka, jota en tunnistanut oman haukeni päänluista.

Äitipuolen käsivarsi

Kuva 3: Ylempänä hauen kitalaesta löytyvä äitipuolen käsivarsi (toiselta puolelta sileä, toiselta karhea) ja alempana mahdollisesti kuntsankopara.

Noita käsivarsia on hauen päässä kaksi, mutta toinen katosi minulta salaperäisesti.

Peuranjalka

Kuva 4:Peuranjalka, jota käytettiin arpomiseen. Nuotiolla syötäessä heitettiin peuranjalka ilmaan ja jos se ”putosi kohdalleen”, se tiesi hyviä saaliita, mutta jos se keikahti kumoon, ei saaliista ollut toivoakaan.

Luun päästä katkesi keitettäessä noin 4 cm pala pois.

Sompio-teoksessa mainitaan myös hirvensääri. Onkohan se jokin alempana kuvatuista?

Lappalainen Kuva 5: ”Lappalainen oli kuin lapinäijä lakki päässä, suolasäkki selässä ja kattila kainalossa” (Lainaus Paulaharjun teoksesta Sompio).
Korvaruotoko?

Kuva 6: Korvaruotoakin käytettiin arpomiseen. Jos ruodon koukkupää heittämiseen jälkeen osoitti joelle, lähdettiin kalaan, jos metsään, mentiin metsälle.

(Tunnistus epävarma)

Koukkuluu?

Kuva 7: Ilmaan heitetty koukkuluu putosi maahan siten, että koukun kärki osoitti missä päin kaloja saataisiin. Tästä hartian lukkoluusta (cleithum) asiantuntijat määrittävät mm. hauen iän.

Kirjassa kerrotaan myös kahdesta niskaluusta, joita heittämällä ennustettiin saatavien kalojen määrä: jos luut putosivat lähekkäin, tuli vähän saalista, jos kauemmaksi, saatiin suurempi saalis.

Tunnistettavia

Kuva 8: Tunnistatko nämä luut? Vasemmalla olevat sijaitsevat hauen päälaella, seuraavat kaksi yläleuassa ja keskellä lienee kiduskannen luita.

Mitähän nimityksiä lienee käytetty oikealla ylhäällä olevista? Entä oikealla alhaalla olevista paksuista linnunsiipiä muistuttavista luista?

Lisää tunnistettavia

Kuva 9: Hieman pienempiä luita hauenpäästä. Mitä lienevät?

Harmi, että haarukka-niminen hauenpäänluu taisi tuhoutua hauen päätä liiaksi keitettäessä. Haarukkaa käytettiin Paulaharjun mukaan jopa ruokailussa.

Ruodot ja silmät

Kuva 10: Näitä kookkaita ruotomaisia luita päässä oli paljon enemmänkin.

Keskellä olevat ”herneet” jäivät jäljelle keitetyn hauen silmistä.