Maailmalla on keksitty vertical jigging, uusi ja mullistava tapa kalastaa. Vaan täällä Saimaan läntisellä perälläpä tuo kalastustapa otettiin käyttöön jo 90-luvun puolivälissä.

Kun murrosikää tavoitteleva juniori pyyteli päästä ahvenkalaan, hamusin kalaromppeet matkaan alle aikayksikön ja olimme jo seuraavassa hetkessä vesillä. Siinä tohkeessa ei ehditty tonkia mukaan edes onkimatoja, vaan päätimme turvautua pelkkään kevyeen virvelivarustukseen. Moista erikoistarjousta viettää laatuaikaa enimmäkseen muissa touhuissa pyörivän pojan kanssa ei kannattanut jättää käyttämättä.

Yhteisillä kalaretkillämme kalastamista hankalampi ongelma on kalan ottaminen veneeseen, sillä koko kalastavan perheemme onnettomuudeksi Mikko todettiin jo polvenkorkuisena pahasti kala-allergiseksi. Hän ei pysty syömään eikä edes käsittelemään tavanomaisia kotimaisia kaloja. Haukia ja särkikaloja ei saa olla edes samassa veneessä. Kalastamme sen vuoksi mieluiten lähinnä ahvenia, jotka minä irrotan meidän molempien koukuista.

Sinä päivänä en ehtinyt itse tehdä juuri yhtään heittoa, sillä aikani tärväytyi kalojen irrotteluun jälkikasvun koukuista.

Tuskin ehdimme soudella illansuussa Yöveden lähimmän lahden perukkaan, kun kuulimme kalat. Ahvenparvet saartoivat muutaman sentin mittaan kasvaneita pikkukaloja ja kävivät yhtä aikaa silmittömällä kiihkolla niiden kimppuun. Kova polske ja lotina käynnistyi tasaisin välein kaikkialla ympärillämme.

Huopailin tervalle tuoksuvaa lautalaitaa varovasti kohti lupaavinta kuhinaa ja yllytin Mikkoa heittämään sinne jo matkan päästä. Ensimmäinen mukavan kokoinen raitapaita purikin kiinni jo parin kammenkierroksen jälkeen. Kun Mikko vipusi ahvenen veneeseen, hän ilmoitti ainakin kymmenen samanlaisen seuranneen perässä aivan veneen vierelle asti.

Heittämistä ei tarvittu. Mikko antoi jigin roikkua noin vavan mittaisen siiman päässä ja alkoi nyhtää pilkkitekniikalla ahvenia veneeseen. Itse ehdin vain irrotella kaloja ja käännellä tarvittaessa venettä parempaan asentoon.

Kun kalantulo alkoi ehtyä eivätkä ahvenet enää polskimisellaankaan paljastaneet olinpaikkaansa, etsimme uusia kalastettavia parvia sivulle näyttävän kaikuluotaimen avulla. Homma toimi kuin unelma hämärän tuloon asti.

Pystyjigausta Pystyjigausta kesällä -95. Parasta ottiaikaa oli ilta, jolloin aurinko alkoi hipoa puidenlatvoja. Ottipaikka löytyi usein pelkästään kuuntelemalla ja katselemalla kalojen pintakäyntejä, mutta joskus oli apua myös sivulle näyttävästä kaikuluotaimesta. Koska luotainta ei saatu kunnolla suoraan kiinni savolaismallisen puuveneen laitaan, käytimme kuvan mukaista lautaviritystä.

Parhaiten saimme saalista peurankarvoista itse tekemilläni pienillä karvajigeillä eli liitseillä. Sidontamateriaalina käytin pelkkää muddlertekniikalla koukkuun kiinnitettyä peurankarvaa. Trimmasin jigin rungon solakaksi patukaksi ja jätin pyrstöksi muutamia lyhyitä karvanlatvoja. Siinä kaikki!

Sen aikaiset pehmojigimme eivät olleet meidän käytössämme yhtä tehokkaista vieheitä. Kenties jigien pitkät sirppipyrstöt haittasivat tartutuksia tai emme vain hallinneet niillä kalastamista. Lyhyet karvajigit sen sijaan kelpasivat koko kuumimman kesän aina pitkälle syksyyn kuin löylyvesi kuumille kiville. Valitettavasti noista takavuosien ottikaluista ei ole jäljellä yhtään näytettä, mutta yritän sitaista niitä vanhalla muistilla muutaman ja lisätä kuvan näille sivuille joskus myöhemmin.

Olemme harrastaneet pystyjigausta kohta jo viisitoista vuotta joka kesä. Nykyisin se on hauskinta yhdessä lastenlasten, Melinan ja Lindan kanssa. Ärhäkimmin ottavat ahvenet ovat yhä tuossa samassa paikassa. Ja kaloja nousee hyvin myös kaupasta ostetuilla 2-3-tuumaisilla perusjigeillä ja tasapainopilkeillä.

Lastenlasten jigisaalista Pystyjigaus on lastenleikkiä. Pieni pyrähdys ottipaikalle keskellä kirkasta päivää tuotti makoisat savukalat koko perheelle. Eikä ukki saanut näistä ainoatakaan!

Millaiset välineet? Hauskanpitoon riittää lähes mikä tahansa kevyt, lyhyehkö ja mielellään napakkatoiminen virvelivapa. Matalilla kalapaikoilla homma hoituu mainiosti myös tavallisella onkivavalla, jota on jämäköitetty lyhentämällä sen turhan notkeaa kärkeä. Siimaksi käy ohut monikuitu lyhyellä joustoperukkeella tai 0,17-0,25 monofiili.

Tässä kuvatun matalassa tapahtuvan kalastuksen lisäksi pystyjigaus sopii jopa vielä paremmin kalastukseen syvästä vedestä. Silloin kalatkaan eivät säiky yhtä herkästi venettä ja niitä voi kiskoa jopa tuntikaupalla samalta ankkuripaikalta.

Pystyjigausta kannattaa kokeilla jo pelkästään sen vuoksi, että silloin säästyy muuten onginnassa tarvittavien syöttien hankkimiselta, säilyttämiseltä ja vähän sottaiselta käsittelemiseltä.

Pystyjigaus on hauskaa!