Vaikka urheilukalastuksemme on kehittynyt hyvää vauhtia ja harrastajamäärät ovat pysyneet väkilukuun suhteutettuna maailman huipulla, leijuu kalastusurheilumme yllä muutamia kysymysmerkin muotoisia pilviä.

Olemme kovin kilpailuhenkistä kansaa. Kun meitä on koolla kaksikin minkä tahansa aktiviteetin merkeissä, ajaudumme helposti keskinäiseen kilvoitteluun. Etenkin kalastajien on lähes mahdotonta olla vertailematta saaliitaan. Ei siis ihme, että kilpaverisimmät haluavat mitellä taitojaan virallisemminkin.

Pilkkikisoissa paremmuus ratkaistaan useimmiten SM-pilkin tapaan ahvensaaliin kokonaispainolla, jolloin palkinnot tahtovat mennä kerta toisensa jälkeen samoille nopeille ja taitaville kalastajille. Ja urheilullisuutta arvostavien mielestä hyvä niin!

Kesäkauden kilpailukalentereita hallitsevat vetouistelukisat, joissa palkinnot pokataan yleensä kalakassin kokonaispainon perusteella. Joissakin haukikisoissa parhaat venekunnat raahaavat puntarille jopa toistasataa kiloa kalaa. Siinä on huippuunsa trimmattu kisakone käynyt kirjaimellisesti tappavaa tahtia!

Vaikka matalat ja karikkoiset vetemme sopivat vetouistelua paremmin heittokalastukseen, ei jälkimmäisestä taidosta kilpailla yhtä paljon. Syy voi olla siinä, että heittouistelukisojen pokaalit menevät lähes aina samoille melko harvoille taitajille, jotka kiskovat konemaiseen tahtiinsa vedestä suurimman kantamuksen kalaa. Jos Jouko Jokamies ei usko voitonmahdollisuuksiinsa edes unissaan, hän ei halua jatkuvasti ”lahjoittaa” osallistumismaksuaan muille.

Heittokalastuskilpailujen heikohko suosio uistelukisoihin verrattuna ihmetyttää myös siksi, että heittämiseen ei tarvita läheskään yhtä kallista kalustoa kuin uisteluun. Lisäksi heittouistelua voi harrastaa kaikenlaisilla vesillä sekä (pien)veneestä että rannalta.

Onkikilpailutkin ovat lähes poikkeuksetta kilokisoja, joissa nopeus nousee usein ratkaisevaan rooliin. Tällainen urheilullisuus ei ole välttämättä omiaan houkuttelemaan satunnaista kalastajaa maksumieheksi.

Vaikka useimmissa kalastuskilpailuissa tavoitellaankin kaloja, jotka eivät ole kyseisessä vesistössä uhanalaisia, ja vaikka saaliit käytetään hyödyksi, eivät kaikki tahot katso hyvällä ”tarpeettomia” jättisaaliita. Syystäkin kysytään, tarvitaanko kalastajien paremmuuden ratkaisemiseksi todella näin suuria kalakasoja?

Kilpailusaalis

Onko voittajien selville saamiseksi todella raahattava rantaan kassikaupalla kaloja?

Kuvassa on erään vetouistelukilpailun voittosaalis muutaman vuoden takaa. Nykyään kyseisen kisan pääsarjassa huomioidaan vain lohikalat, joilla on tavallista korkeammat alamitat, ja kukin venekunta saa ottaa korkeintaan kolme kalaa.Erinomaista kehitystä!

Kilpakalastuksen suosion säilyttämiseksi ja jopa lisäämiseksi tapahtumien järjestäjien ja taustaorganisaatioiden kannattaisi harkita uusia kilpailumuotoja ja sääntöjä. Lisäämällä sopivasti hyvän onnen vaikutusta voisi kisaan saada enemmän maksavia osanottajia ja sitä kautta paremmat palkinnot kaikkien tavoiteltavaksi. Mikä olisi taas omiaan lisäämään kilpailun suosiota!

Saalismäärän pienentäminen vähentäisi syytöksiä veriurheilusta, rauhoittaisi kalakantojen kestävyydestä huolestuneita ja keventäisi saaliin jatkokäsittelyä. Kilpailu voidaan haluttaessa järjestää jopa ilman ainoankaan kalan kuolemaa.

Sen sijaan, että kaikki kilpailijat kantaisivat kaikki saamansa kalat puntarille, kisan paremmuuden voisi ratkaista vaikka vain yhdellä kalalla. Esimerkiksi Ristiinassa järjestettävässä Ford-Pilkissä palkinnot jaetaan yksittäisten ahventen painojen perusteella. Vastaavaa konseptia voisi käyttää monissa muissakin kalastuskilpailuissa.

Jos kilpailun nimi on Suurhaukiuistelu tai jotain vastaavaa, miksi ihmeessä pääpalkinto annetaan venekunnalle, joka nyhtää veneeseen sata pikkuhaukea, eikä kisan suurimman hauen saaneelle? Aina ei suurimman kalan saajalle ole tarjolla edes ison kalan palkintoa, tai jos on, se voi olla pelkkä kullattu muovinen pienoispatsas.

Toisaalta kaikki eivät enää hyväksy sen suurimmankaan hauen ”tarpeetonta” lahtaamista.

Kovat kilpakalastajat saattaisivat tietysti karsastaa kisoja, joissa onnella on liian suuri merkitys. Heille voisi tarjota kahden kalan kilpailuja, joissa kilpailijoiden välinen paremmuus ratkaistaisiin kunkin kalastajan toiseksi suurimman kalan perusteella. Tai kolmen suurimman kalan yhteispainolla.

Uistelukisoissa käytetyt pistekertoimet ovat joskus melko epätoivoisia yrityksiä suosia jotakin kalastustapaa ja kalalajia. Hauenkalastajat jätetään mopen osille vapapituuksia säätämällä ja kertomalla lohien paino jopa kymmenellä. Miksi ei yhtä hyvin sovita kilpailu pelkäksi lohikalakisaksi?

Kaiken kalan kisat voisi toteuttaa vaikka lajikilpailuna niin, että kutakin lajia huolitaan kilpailuun vain yksi kappale. Kun pisteet lasketaan jokaisen kalalajin sijoituspisteiden summana, ei yksittäinen suurkala pääse ratkaisemaan liiaksi kisaa.

Sijoituspisteitä voisi soveltaa myös yhden lajin kisoihin antamalla yhdet pisteet kunkin kalastajan suurimman kalan perusteella, toiset pisteet toiseksi suurimpien perusteella ja niin edelleen.

Punnitsemisen sijasta kalat voisi arvottaa myös pituuden mukaan. Esimerkiksi Ruotsissa järjestetään hauenkalastuskilpailuja, joissa kalat kuvataan digikameralla kisajärjestäjän antaman mitta-asteikon vieressä ja päästetään takaisin veteen.