Kirkkaalla kevättaivaalla kilottava aurinko valaisee ja virkistää paitsi ihmisriepua myös jäänalaisen maailman asukkeja. Jokamiespilkkijä huomaa muutoksen muun muassa särkisaaliin lisääntymisenä.
Suhtautuminen särkeen jakaa pilkkikansan melkoisen jyrkästi kahteen kasaan vähän samaan tapaan kuin hauki tekee heittokalastajille. Paitsi, että särjen sietäjiä ei taida olla senkään vertaa kuin hauen halaajia. Missä on kalastajien suvaitsevaisuus särkeä kohtaan?
 |
Kirkasvetisen järven särki on hyvä ruokakala etenkin talvella. Yhdessä ahvenen (ja hauen) kanssa siitä saa todella herkullisia kalapihvejä ja murekkeitä. Öljyssä tölkitetynä se vetää vertoja melkein mille tahansa enemmän arvostetulle kalalle. |
Valtaosa ns. kovista pilkkijöistä sujauttaa särjet takaisin avantoon tai ”ruokkii” niillä riuttalintuja. Bongasin kerran Saimaan lumettomalta kevätjäältä saman avannon ympäriltä yli sata(!) pulskaa särkeä, joita vain muutamaa oli käyty hieman nokkimassa. Ei se määräänsä enempää jaksa korppikaan syödä.
Saaliiksi kelpaamattoman kalan jättäminen jäälle muka lintujen tai muiden eläinten ravinnoksi ei kestä kriittistä tarkastelua. Hylätyt kalat voivat upota tai peittyä lumeen, jolloin ne paljastuvat vasta myöhemmin kenties kiinni jäätyneitä ja joutuvat lopulta takaisin järven ravinteiden kiertokulkuun. Varis- ja lokkikantojen vahvistuminenkaan ei liene aina ihmisen eikä edes ympäristön kannalta tarkoituksenmukaista.
Jos ei halua särkeä saaliikseen, kannattaa pilkkijän hakeutua särkipaikoilta muille vesille sen sijaan, että jatkaa sinnikkäästi paikan seulomista ja nakkelee hopealle välkkyvät kalaherkut ympäristöön. Rehevöityneen järven auttamiseksi voi harrastaa myös hoitokalastusta kantamalla särjet kuivalle maalle vaikka kompostoitavaksi, jos niitä ei voi muuten hyödyntää.
Särjen syrjijällä riittää (teko)syitä: Särki on ruotoinen, limainen ja pahanmakuinen. Ja krapulaisen näköinenkin se on punaisine silmineen, ruokkoamaton parransänki vain puuttuu, hyi! Taustalla on myös psykologisia syitä, joista osa ei liity vain särjen imagoon vaan myös kalastajan itsetuntoon. Särjensylkijä on sukua koulukiusaajalle, joka kompensoi ongelmiaan muita mollaamalla.
Toki on totta, että särjen maku vaihtelee veden laadun ja vuodenajan mukaan, mutta pääsääntöisesti se on aina syötävä kala. Parhaimmillaan se on puhtaissa kirkasvetisissä järvissä ja etenkin näin talvella. Lima lähtee suomujen mukana perattaessa.
Särjen ruotoisuus ei haittaa pätkääkään, jos jauhaa kalat pariin kertaan lihamyllyssä ja valmistaa niistä kalapullia tai mureketta. Pikkukalojen ruodot pehmenevät myös perusteellisesti hauduttamalla. Särki sopii jauhettuna erittäin hyvin myös ahvenen ja hauen joukkoon.
Kolmen kalan kalapihvit
– nahattomia haukifileitä sekä evättömiksi perattuja ahvenia ja särkiä yhteensä noin 1 kg
– 2 3 kpl kananmunia
– 1 dl korppujauhoa
– 2 dl ruokakermaa (tai smetanan ja kerman seosta)
– suolaa, pippuria (ja muita mausteita maun mukaan)
– tilliä
Jauha kalat lihamyllyllä pariin kertaan tasaiseksi massaksi. Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin. Tee taikinasta tasakokoisia pullia ja litistä ne kiekoiksi. Paista pannulla voissa tai öljyssä pinnaltaan kauniin ruskehtaviksi.
Tarjoa myös särjenvihaajalle, mutta paljasta ainekset vasta kehut saatuasi!
