Keskustelu uudesta kalastuslaista pyörähti käyntiin asiallisissa merkeissä, mistä kiitos kaikille kommentoijille. Koska kommenttiketju on jo aika pitkä, lienee paikallaan jakaa keskustelua pienempiin osiin. Tässä ensimmäisessä jatko-osiossa voisimme käsitellä kalavesien hoidon rahoitusta.

Kaikilla lienee hyvin tiedossa, että valtion kalastuksenhoitomaksun ja läänikohtaisten viehelupien tuotto ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla. Aivan liian monet kalastajat jättävät härskisti lupansa maksamatta.

Anna-Liisa Toivosen ja Päivi Eskelisen tutkimuksesta Vapaa-ajankalastusta ja virtuaalimaksuja (RKTL, Helsinki 2007) käy ilmi, että vuonna 2005 vain noin 288 000 kalastajaa kaikkiaan 665 000 – 692 000 kalastuksenhoitomaksuun velvollisesta todella suoritti maksun. Siis alle puolet! Maksuja jäi siten saamatta jopa yli 7 miljoonaan euroa.

Tutkijat selvittelivät myös läänikohtaisen vieheluvan maksamista. Heidän mukaansa arviolta 240 000 kalastajaa ilmoitti lunastaneensa läänikohtaisen vieheluvan, vaikka maksusuorituksia saatiin vain 105 000 kalastajalta. Karmea määrä lintsareita! Jos näiltä 135 000 vapaamatkustajilta olisi saatu tuloutettua edes viikkolupa (6 euroa), olisi siitäkin kilahtanut yhteiseen pussin komeat 0,8 miljoonaa euroa.

Syitä maksujen laistamiseen voi pohtia vaikka maailman tappiin asti, mutta itse pidän yhtenä syynä nykyisen lupajärjestelmän ja kalastuslain sekavuutta. Toimiessani aiemmin kalastusalueen puheenjohtajana ja sitä ennen yhteislupa-asiamiehenä kohtasin tämän tästä asiakkaita, jotka äimistelivät miksi ihmeessä täytyy ostaa kaksi lupaa päästäkseen kalaan. Ja kun selitin vielä, että valtion kalastuksenhoitomaksun lisäksi tarvitaan joko osakaskunnan lupa tai kalastusalueen myymä yhteislupa tai läänikohtainen viehelupa, meni moni lopullisesti sekaisin. Jättivätkö he kokonaan kalastamatta vai kalastivatko salaa, ei ole tiedossani?

Kuinka kalastuslupajärjestelmää voisi kehittää tuottavammaksi? Seuraavassa muutamia malleja lyhyine perusteluineen:

Malli 1: Verovaroista

Kalastuksenhoitoon tarvittava summa sisällytetään valtion talousarvioon, jolloin maksajina ovat kaikki verolle pantavat yksityiset ja yhteisöt. Pienituloiset maksavat vähemmän, isotuloiset enemmän. Keskimäärin veromaksajan osuus jäisi muutamaan euroon, mitä ei voitane pitää kohtuuttomana, vaikka verovelvollinen ei kalastusta harrastaisikaan. Kustannetaanhan tässä maassa verovaroista paljon muutakin, josta kaikki eivät tunne hyötyvänsä.

Rahat voitaisiin kerätä myös ”korvamerkittynä” kalastusalan liikevaihdon arvolisäverosta.

Mallissa viehekalastaja maksaisi pelkän läänikohtaisen (tai mieluummin koko maan kattavan) luvan tai kalastusoikeuden haltijan myymän kalastusluvan. Perinteinen onginta ja pilkkiminen voisivat olla maksuton jokamiesoikeus kuten tälläkin hetkellä.

Malli 2: Veikkausvaroista

Loton pelaajat ja raha-arpojen ostajat kustantavat tässä maassa kansanterveyttä, kulttuuria ja urheilua. Koska kalastus on mitä suuremmassa määrässä näitä kaikkia, miksi ei kalastuksenhoitomaksuakin voisi hoidella arpajaisten tuotosta. Rahoittajan ei tarvitsisi pelätä edes sitä, että sijoitus ryvettyy jossain doping-skandaaleissa.

Itsekin voisin kuvitella ostavani silloin tällöin Kala-arvan, josta voisi raaputella esiin lohien ja muiden vonkaleiden kuvia. Voittoina olisi kalastusvälineitä tai rahaa, ja tuotto menisi kalasvesien hoitotyöhön.

Malli 3: Koko Suomen Kalastuskortti

Aiemmin esittelemäni rahoitusmalli, jossa kaikki 18-vuotta täyttäneet kalastajat maksavat yhden kortin, jolla saa nykyisen kalastuksenhoitomaksun ja läänikohtaisen vieheluvan sallimat kalastusoikeudet koko valtakuntaan. Vaikka kaavailemani maksu (30 euroa vuodessa) on vähemmän kuin nykyinen kalastuksenhoitomaksu (20 e) ja yhden läänin viehelupa (27 e) yhteensä, kertyisi maksuista rahaa jopa nykyistä enemmän, jos kaikki nykyisin ilmaiseksi onkivat ja pilkkivät sekä 65 vuotta täyttäneet ottaisivat maksun omakseen.

Onginnan, pilkkimisen sekä eläkeläisten taannoinen vapauttaminen kalastuksenhoitomaksusta on kuitenkin ns. saavutettu etu, johon puuttuminen tulisi olemaan todella vaikeaa. Asiaa on kuitenkin pohdittava juurta jaksain, sillä suurten ikäluokkien eläköityessä (itsekin siinä mukana) maksupohja tulee kapenemaan roimasti nykyisestä.

Mallini mukaan kalastaja voisi ostaa useampiakin kalastuskortteja ja käyttää silloin useampia vieheitä. Jos esimerkiksi 20 000 uistelijaa innostuisi lunastamaan maksimimäärän eli kuusi lupaa, kertyisi siitä peräti 3 miljoonaa euroa ”ylimääristä” tuloa.

Kompensaationa kalavesien omistajille esitin, että yksityisten suljettujen kalavesien omistajien ei tarvitsi maksaa valtion kalakorttia omilla vesillään kalastaessaan. Tähän periaatteeseen voi kuitenkin kätkeytyä valvonta- ynnä muita ongelmia.

Jos olet täyttänyt 18 vuotta ja haluat kalastaa Suomessa, ostat vain joko yleiskalastusoikeuksia antavan Koko Suomen Kalastuskortin tai kalastusoikeuden haltijan myymän/antaman luvan. Siinä kaikki!

Malli 4: Nykyinen järjestelmä terästettynä

Kaikki 18-64 täyttäneet muuta kuin perinteistä onkimista ja pilkkimistä harrastavat maksavat kalastuksenhoitomaksun sekä läänikohtaisen vieheluvat tai kalastusoikeuden haltijan myymän/antaman kalastusluvan. Kalastajan on osattava muun muassa onginnan, pilkkimisen ja painouistimen jossain määrin vaikeaselkoiset määritelmät.

Kalastuksenhoidon rahoituksen varmistamiseksi jatkossa on maksupinnarit saatava ruotuun, mikä lienee mahdollista vain ammattimaisen valvonnan lisäämisellä (mihin taas tarvitaan rahaa). Maksavien ikäluokkien rajusti pienentyessä maksuja joudutaan ehkä rajustikin korottamaan.

Kalakorttivarojen jakoperusteita ja koko kalastusalan hallintoa voisi myös rukata niin, että mahdollisimman suuri osuus rahoista menisi varsinaiseen kalavesien hoitotyöhön eikä byrokratiaan. Esimerkiksi kalastusalan neuvontajärjestöjen siivua voisi kaventaa, koska ainakin yleisen mielipiteen perusteella niille annetut miljoonat eivät ole juuri missään näkyneet. Jos järjestöjen talous perustuisi vain jäsenmaksuihin ja omaan aktiivisuuteen erilaisten neuvontapalvelujen myyjinä, niiden toiminnan olisi pakko tehostua.

Malli 5: Kukaan ei maksa valtiolle

Annetaan kalavesien omistajien hallinnoida ja hoitaa vesiään parhaaksi katsomallaan tavalla. Kalaan pääsee vain heidän luvallaan ja ehdoillaan. Kalastuslaki antaa toiminnalle puitteet.

Malli 6: Kimi maksaa

Houkutellaan Kimi Räikkönen takaisin Suomeen ja maksamaan tänne veronsa. Verotuloja riittäisi moneen muuhunkin hyvään tarkoitukseen.

Malli 7: Hällä väliä

Viidakon laki: Kukaan ei maksa mitään kenellekään, ja kaikki kalastavat missä sattuu ja miten haluavat. Nykyisen kalastavan enemmistön tahto(?) toteutuu. Suurin osa kalakannoista kestäisi tämänkin.