Monet suomalaiset vetouistelijat käyvät kirjaimellisesti merta edempänä kalassa. Ruotsin suuret järvet houkuttelevat kalastajia kuin seireenit antiikin merenkulkijoita. Mahdollisuus yhyttää yli kymmenkiloinen järvilohi tai suurtaimen on verraton matkailuvaltti. Voisiko Saimaasta saada aikaan yhtä houkuttavan kalastuskohteen?

Järvilohi Saimaan Yövedeltä Saimaan järvilohi kasvaa nopeasti. Tämä merkitty 5,2-kiloinen yksilö saatiin vain kaksi vuotta ja kolme kuukautta sen jälkeen, kun se oli istutettu 21 cm mittaisena Kuurnan voimalaitoksen alapuolelle.

Ruotsin reissun jälkeen asenteet kotioloja kohtaan ovat entistäkin nurjempia. Lähes kaikki on pielessä: kalavesien omistus, lupa-alueet, istutukset, rauhoitukset, säännöt, valvonta ja jopa kalastuksen perinteet. Tietyt tahot vonkaavat kalavesien pakkolunastamista valtiolle, toiset taas mollaavat tutkijoita, poliitikkoja ja virkamiehiä pahimmiksi kalastusasioiden sotkijoiksi.

Kalastusoloissamme on toki parantamista, mutta maantieteelle emme voi mitään. Meillä ei ole Ruotsin Vänernin kaltaista yhtenäistä järviallasta, johon mahtuisivat kaikki Suomen sisävedet, puhumattakaan Laatokan tai Äänisen tapaisista sisämeristä.

Jos järviemme joukosta on valittava yksi kehittämiskohde, nousee Euroopan neljänneksi suurin järvi Saimaa selväksi ykköseksi. Saimaa on lomailijan Mekka, retkeilijän salaperäinen vesilabyrintti, norpan ja järvilohen valtakunta, muikkukansan henkireikä, koko Itä-Suomen ikoni. Lisäksi Saimaa on Suomen paras kalavesi – tai ainakin sen pitäisi olla.

Saimaan suuruus on kuitenkin näennäistä, sillä se ei ole yksi järvi, vaan useasta sokkeloisesta järvestä koostuva vesistö, joka jakaantuu kahden läänin, neljän maakunnan, kymmenien kuntien, parinkymmenen kalastusalueen, satojen osakaskuntien ja tuhansien kalastusoikeuksien omistajien alueelle. On ymmärrettävää, että yhteisen sävelen löytyminen koko alueen kehittämiseksi ei ole helppoa.

Jotta Saimaa voisi kilpailla kalastusmatkailijoiden sydämistä, tarvitaan kohennusta monessa muussakin asiassa kuin polttoaineen ja lauttalippujen hinnoissa. Kalakantojen lisäksi on parannettava kalapaikkojen tavoitettavuutta ja lupajärjestelyjä. Paikoitellen kaivataan lisää hyviä veneenlaskupaikkoja ja oheispalveluja.
Ruotsin suurjärvien mukaista ilmaista kalastuslupaa Saimaalle ei tarvita, sillä kalaveden hoitokulujen maksattaminen muualla kerätyin varoin ei ole reilua. Luvat voisivat olla nykyistä kalliimpiakin, jos saalisvarmuus olisi hyvä ja kalojen keskipaino edes lähellä Ruotsin tasoa.

Yksi tärkeimmistä askelista Saimaan vetovoiman lisäämiseksi olisi koko vesistön kattavan vetouisteluluvan muodostaminen. Erillisten lupa-alueiden sillisalaatin tilalle on saatava yhtenäinen järvikartoilla julkaistava uistelualue. Kun rajat näkyvät GPS:n kuvaruudulla, ei uistelija harhaudu vahingossa väärille vesille.
Kun lupatulot kohdennetaan kalavesien hoitoon kalastusrasituksen mukaan, ei yksittäisten kalastusalueiden tarvitse pelätä jäävänsä epäoikeudenmukaiseen asemaan. Järvilohen velvoiteistutukset on kuitenkin tehtävä edelleen Pielisjoen alajuoksulle.

Järvilohien vaellus syönnösalueille ja takaisin on turvattava. Vuonna 2003 julkistetun Järvilohistrategian toteuttaminen olisi hyvä askel oikeaan suuntaan, mutta sen lisäksi etenkin lohen vaellusreitin kapeikot olisi pidettävä kriittisinä aikoina vapaina kaikista lohia ja lohenpoikasia pyytävistä pyydyksistä.

Monien uistelijoiden parjaama verkkokalastus vähenee pikku hiljaa luonnostaankin, mutta vähentyminen nopeutuisi, jos osakaskunnat antaisivat lupia vain omistusosuuden perusteella eivätkä myisi niitä lainkaan ulkopuolisille. Myyntitulojen menetykset korvautuisivat monikertaisesti yhteislupatuloilla.

Saimaanlohen (ja nieriän) alamitaksi koko Vuoksen vesistössä on määrättävä lailla 60 cm. Alamittaisten kalojen suojelemiseksi vieheessä saisi olla enintään kolme koukunkärkeä. Lisäksi on otettava käyttöön päivä- ja kausikohtaiset saaliskiintiöt. Kalastuksenvalvontaan tarvitaan koulutettuja ammattilaisia.

Kapeikkojen kalastuksen säätelyn ohella myös selkävesille tarvitaan rauhoitusalueita. Lohen ja sen tärkeimmän ravinnon eli muikun kantoja on seurattava erikoisella huolella. Tarvittaessa viranomaisilla tulee olla valta ja velvollisuus säädellä kaikkea Saimaan kalastusta kesken kaudenkin.

Kun saimaanlohen kutupaikat uhrattiin energiatalouden tarpeisiin, tuli lajista äärimmäisen uhanalainen. Koska kannan säilyminen on nyt täysin kalanviljelyn varassa, monet kyseenalaistavat kaiken saimaanlohen kalastuksen.

Velvoiteistutusten tarkoitus on kuitenkin kompensoida myös kalastajien saalismenetyksiä. Kohtuudessa pysyvien lohenkalastajien ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Viranomaisten tehtävä on säädellä kalastusta niin, että viljelyn tarpeisiin saadaan riittävästi hyvälaatuisia emokaloja.

Saimaa voisi olla yksi maailman upeimmista kalapaikoista. On pitkälle tahdon asia, toteutuuko haave tulevaisuudessa.

Juttu on julkaistu Erässä 13-2007 sivulla 11.