”Se olla voi toisinkin päin” lauleskelee Ilkka Lipsanen alias Danny vuonna 1966 levyttämässään iskusävelmässä. Sanoitus on Sauvo Puhtilan hieno suomennos alkuperäisestä Ira ja George Gershwinin menestyskappaleesta It ain’t necessarily so. Jaa, että kuinka tämän liittyy kalastukseen? Kaikkihan siihen liittyy!

Dannyn kappaleessa on kyse entisen kyseenalaistamisesta, mikä on ollut monien suurten keksintöjen edellytys. Keksijän täytyy ajatella ja tehdä eri tavalla kuin muut. Sama periaate toimii joskus myös kalastuksessa. Kun eväkkäät eivät hyvistä yrityksistä huolimatta tartu tarjouksiin, kannattaa kokeilla jotain aivan muuta. Toisinaan taas uusiin kokeiluihin kannustaa puhdas uteliaisuus.

Joskus menneessä maailmassa, kun oli enemmän joutilasta aikaa, tuli harrastettua kaikenlaista mukavaa. Antoisinta oli omilla käsillä nikkarointi, vaikka aikaansaannokseni eivät totta vie mitään taidonnäytteitä olleetkaan, pikemminkin päinvastoin. Eniten kyhäilin ja kehittelin erilaisia kalastusvälineitä. Tarkoitukseni, niin kuin jokaisella viehenikkarilla, oli saada aikaan viehe, joka hakkaisi kalastavuudessa kaupalliset tuotteet tai ainakin erottuisi massasta.

Koska suunitelmissani ei ollut vieheiden sarjatuotanto, en hankkinut koskaan kunnollisia vaapunvalmistukseen tarvittavia välineitä. Kunhan vain vuoleskelin balsaa, haapaa tai leppää, vääntelin runkolangat ja ruiskuttelin maalia pintaan suoraan aerosolipulloista.

Heti kun olin saanut aikaan muutaman melko tavanomaiselta näyttävän kapulan, aloin kyseenalaistaa vaappujen runkomuotoa. Eräs ideoistani oli jättää vaappu kulmikkaaksi. Sahailin vain palikan ääriviivoja myöten irti laudasta ja jätin reunat lähes tyystin pyöristämättä. Työ nopeutui ja vieheistä tuli jopa keskenään melko samannäköisiäkin, kun muotoa ei tarvinnut hakea puukolla.

Kantikkaat vaaput eivät keikuttaneet kylkiään aivan yhtä voimakkaasti kuin pyöreämmät samankokoiset mallit, mutta kalaa niillä tuli ainakin yhtä hyvin virityksestä ja värityksestä riippuen. Annoin luomukselleni nimen Kantti.

KanttiKantti-vaapun ”vuoleminen” onnistuu jokaiselta -koska sen työstämiseen ei tarvita puukkoa.

Seuraavaksi aloin tutkia vaapun uintilistan muodon ja paikan merkitystä. Kokeilut johtivat valtavaan määrään susikappaleita, joissa ei ollut liikettä nimeksikään, ei ainakaan kalastavaa. Esimerkiksi uintilistan sijoittaminen jatkovaapun takaosan etupäähän ei kovista yrityksistäni huolimatta onnistunut tyydyttävällä tavalla. Tarkoitukseni oli saada aikaan vaappu, joka heiluttaa vikkelästi pyrstöään mutta jonka etupää ei vatkaa sivulta toiselle.

Voisiko uintilista olla vaapun selkäpuolella? Älytön ajatus, mutta pitihän sitä kokeilla. Painotin vaapun vatsapuolta voimakkaasti ja liimasin uintilistan sen selkään. Sain aikaan vieheen, joka nousi vedossa kohti pintaa, mutta upposi kun liike loppui.

Uintilevy niskassaVatsapuolella runsas painotus ja uintilevy niskassa. Vaappu lentää erittäin hyvin ja sitä voi uittaa matalassa vedessä. Huomaa nokkalenkkiin leuan alle lisätty ”vauhtihelmi”, joka kalahtelee rytmikkäästi vasten vaapun runkoa.

Kokeilin myös valmisvaappujen painottamista selkäuimareiksi. Irrotin niistä vatsakoukut ja asensin ne rautalankalenkin avulla vaapun selkäpuolelle (josta tuli siis vatsapuoli). Viritys toimi vieheissä, joiden uintilista oli pieni ja aika pystyssä. Syvännevaappujen kääntäminen selälleen ei onnistunut.

Paras ideani taisi kuitenkin olla se, kun aloin uittaa vaappuja takaperin. Vaihdoin takakoukun nokkalenkkiin ja ei kun menoksi. Esimerkiksi Rapala Countdownista tuli tällä konstilla mukavan rauhallisesti pinnassa kulkeva viehe, jolla sai helposti haukia ja koskissa lähes kaiken nähneitä taimeniakin.

Vaappu takaperinVaappu ui myös takaperin siimaan sidottuna. Uintilistan voi kiinnittää myös tarkoituksella vaapun peräpäähän.

Takaperin siimaan sidottu vaappu etenee pinnalla peräpäätään puolelta toiselle potkien. Jos haluaa uittaa viehettä pinnan alla, sen eteen voi kiinnittää sopivankokoisen painon. Koska uintilista häiritsee hieman nokkarenkaaseen sijoitetun koukun ottavuutta ja kalan kiinnipysymistä, voi koukun vaihtaa suuremmaksikin.

Kolikko uintilistanaTämän vaapun uintilista maksoi tasan 25 (norjan) äyriä!