Räsäsen Seiska on yksi mielivieheistäni. Kun taannoin vaihtelin vanhoihin uistimiin uusia koukkuja, tipahti eräs niistä vuoteen ryppyiselle päiväpeitteelle. Silloin tulvahti mieleeni vekkuli muisto menneiltä vuosilta.

Räsäsen SeiskaRäsänen oli kovaa valuuttaa armeijassakin!

Olin suorittamassa asevelvollisuuttani nyt jo lakkautetussa Savon Prikaatissa Mikkelissä. Peruskoulutuskaudella meitä mopoja totisesti koulittiin. Kovan fyysisen höykytyksen lisäksi myös henkistä kanttiamme kovetettiin sietämään kaikenlaisia olosuhteita.

Asuimme kahdeksan miehen tuvissa, joissa siisteys oli kaiken a ja o. ”Päiväpeitteen ja pinkan laskokset eivät ole kiinni senteistä– vaan milleistä!”, valisti meitä jämäkkä joukkueenjohtajamme, ammattiupseerin urasta haaveileva kesävänrikki Räsänen, kaikin puolin esimerkillinen sotilas. Valitettavasti emme tainneet olla aivan hänen vaatimustensa mittaisia, sillä palattuamme maastoharjoituksista, ruokalasta tai vaikka vain Sotkusta oli tuvan punkat usein pöläytetty ympäri ja pinkat pitkin lattioita. Ja auta armias, jos joku oli unohtanut lukita kaappinsa.

Vaan annas olla, aika kului ja varusmiehen uraputki urkeni. Pääsimme tai jouduimme reservin aliupseerikouluun ja aloimme opetella puolestamme sotaherroiksi. Kesken koulutuksen meille tarjottiin mahdollisuutta päästä tutustumaan Santahaminan Maanpuolustuskorkeakouluun, jossa koulutetaan upseereita armeijan palvelukseen. Ilmoittauduin mukaan, koska arvelin päivän sujuvan siten tavallista leppoisammissa tunnelmissa.

En erehtynyt. Meille esiteltiin upseerikoulua niin innostavasti, että muutamat alkoivat tosissaan harkita jopa ammattisotilaan uraa. Itsellenikin varmistui, että aloin pingottaa tosissani Rukkiin eli reservinupseerikouluun Haminaan. Myöhemmin sinne pääsinkin.

Iltapäivällä saimme kierrellä jonkin aikaa vapaasti koulun alueella. Läksin oitis parin kaverin kanssa tutkimaan upseerioppilaiden asuntoja. Kuinka ollakaan osuimme lukitsemattomaan huoneeseen, jonka ovella luki ”Oppilas Räsänen”. Vanha tuttu kesävänskämmehän se oli päässyt mopoksi korkeakoulun ensimmäiselle vuosikurssille.

Pöläytin punkan niin sekaisin kuin suinkin ja kirjoitin sängylle pienen lappusen, jossa luki ”Terveisiä Savon Prikaatista!”. Että voikin kosto olla joskus suloista!