Vuosikymmeniä kestäneen kalastusharrastuksen jälkeen alkaa kehossa tuntua selviä ikääntymisen merkkejä. Kolottelee ja särkee sieltä ja vähän täältäkin. Voisiko rakkaalla harrastuksella olla jotain osuutta asiaan?

Kun oltiin nuoria ja komeita, ei huolittu huomisesta vaan elettiin niin kuin hyvältä tuntui. Kalassa käytiin kaikilla säillä vaatimattomin vaattein ja välinein. Elämäntapojen ja materiaalien vaikutuksesta omaan terveyteen ei tiedetty tai piitattu. Ergonomia miellettiin teoreettiseksi viisaudeksi, jolla ei ollut mitään tekemistä oikean elämän kanssa.

Nyt kun ollaan vain komeita (subjektiivinen arvio), katsoo jälkiviisaan silmä somasti taaksepäin ja näkee montakin seikkaa, jotka olisi voinut tehdä toisin – tai jättää tekemättä.

Olen kalastanut ja muutenkin keräillyt luonnon antimia niin pienestä pitäen kuin saatan muistaa. Viisikymmenluvulla poimin ja söin kesällä päivittäin valtavat määrät mansikoista ja muita marjoja. Vakituinen marjapolkuni kulki kodin ympäristössä pitkin tienpientareita. Kukaan ei kertonut, että autojen pakokaasujen mukana ympäristöön levisi runsaasti myrkyllisiä lyijy-yhdisteitä ja muita saasteita, jotka ovat mahdollisesti aiheuttaneet ties mitä hermostollisia vaurioita ja ennenaikaisen vanhenemisen oireita.

Sieniin hurahdin hurjalla innolla jo pikkupoikana löydettyäni Emännän tietokirjasta professori Toivo Rautavaaran toimittaman sieniliitteen. Olin tunnistavinani suttuisten piirrosten avulla kaikki sienet ja söin kaikkia, joita ei mainittu myrkyllisiksi. Esimerkiksi kaikki seitikit olivat sen aikaisen tiedon perusteella myrkyttömiä.

Mitä sieniä olet syönyt? kysellään usein höperehtivältä keskustelukumppanilta. Oma vastaukseni olisi pitkä litania, sillä bongasin ja söin yli 200 erilaista itiöemää ennen kuin tajusin touhun olevan omalla terveydellä leikkimistä. Nyt pysyttelen lähes pelkästään virallisen kauppasienilistan lajistossa. Jos ja kun puhun vast’edeskin pehmoisia, sen voi panna sienten syömisen piikkiin!

Kalalla kuhkittiin vanhoissa muusta käytöstä poistetuissa kamppeissa. Paidanhelmus karkasi talvipakkasella housunkauluksesta ja lyhyt pusakka ei suojannut kunnolla ristiselkää. Kohmeisia käsiä suojasi läpimärät vanttuut ja jaloissa oli pieneksi jääneet vuorettomat kumpparit. Miksiköhän nyt kolottaa ja jäytää selkää, sormia ja varpaita? Miksi nolottaa katsoa mainosta, jossa suihku on heikko?

Täyteisillä lasikuituvavoilla, umpirautaisilla keloilla ja paksuilla siimoilla kiskottiin kavereiden kanssa olan takaa mahdollisimman pitkiä heittoja. Eikä ne heitot jääneet satoihin eikä tuhansiin vaan satoja tuhansia kertoja on tullut viehe lingottua kohti horisonttia. Fysioterapeutti voisi varmasti kertoa minkälainen yksipuolinen rasitus siitä kohdistuu selkään, olkapäähän ja käsivarren niveliin. Vaikka heittovälineet ovat nykyisin paljon keveämpiä, lisäävät puolestaan raskaat jerkkivieheet niveliin kohdistuvaa rasitusta.

Kalavesillä huitomisen lisäksi on tullut kirjoitettua 6 tuntia päivässä 190 päivänä vuodessa 33 vuoden ajan kädet koholla liitutaululle ja pitkät illat naputeltua hartiat turtana kirjoitus- tai tietokonetta. Seurauksena työterveyslääkärin lausunto, että kelpaa palvelukseen sillä rajoituksella että ei altistu työssään käsien kohottamiseen yli hartiatason! Onneksi lausunnossa ei ole mainintaa harrastuksista…

Nykyisin kalavesillä elvistellään tummat lasit silmillä ja syystäkin, sillä äiti auringosta lankeaa maahan muutakin kuin valoa ja lämpöä. Kuka olisi valistanut meitä viikareita haitallisesta UV-säteilystä ja liian kirkkaan valon vaaroista, kun hiihtelimme kimmeltävillä keväthangilla ja kuhkimme päivät pääksytysten kesäisillä kalavesillä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta?

Silmiä on kirvellyt viimeiset 30 vuotta ja kahtena näkeminen onnistuu ilman keskushermostoon vaikuttavia kemikaalejakin. Lukulaseilla näen kyllä pujottaa siiman leikarinsilmään ja ilman laseja näkyvät työhuoneeni vastapäisellä seinällä kirjanselkämykset, mutta välimaastoon täytyy soveltaa sumeaa logiikkaa – tai hankkia kaksiteholasit!

Nuorena korvani kestivät pakoputkettomankin mopon pärinän ja kaikenlaiset paukahdukset ilman kuulosuojaimia, nyt saavat oppilaat kuiskia rauhassa toisilleen luokan takana. Ja lienee luontokin saastunut ihan piloille, kun sirkat eivät ole soittaneet minulle enää viiteentoista vuoteen!

Sinulle nuori lukijani, joka jaksoit lukea kaiken edella suolletun: Älä turru ja turhaudu, vaan usko oikeasti joka tuutista tunkevaa terveysvalistusta. Harrasta luonnossa liikkumista niin, että pystyt jatkamaan sitä mahdollisimman terveenä mahdollisimman pitkään!