Urheilukalastuspaikoilla kaikki kalastuslupansa maksaneet kalastajat ovat samanarvoisia ja jokainen pääsee vuorollaan kalastamaan parhaista paikoista. Siinäpä utopia, jota testasimme eräällä pienellä Ruijan lohijoella.

Koska pitemmät vaellukset kalan perässä rauhallisille erämaavesille alkavat olla meikäläiseltä elettyä elämää eikä lentokuljetuskaan tunnu oikealta ratkaisulta, on Pohjois-Norjan kalareissut kärvisteltävä teiden varsilla. Tänä kesänä pyörimme ensin pari päivää Finnmarkin ylängöllä Karasjoen ja Kautokeinon maisemissa. Saimme sopivasti kalaa syötäväksi, mutta kovin pitkään emme viihtyneet liiankin tutuiksi tulleilla paikoilla, vaan painuimme Eibyelvan upean rotkon kautta lohivesille.

Osuimme eräälle pienelle lohijoelle, jonka luvat ovat hinnaltaan kohtuullisia ja jonka rannalla on avaria kenttiä vaikka yötä urvahtaa. Reipas tuuli puhalsi kolme päivää kaakon suunnalta ja viilensi mukavasti lähes hellelukemia tavoittelevaa säätä, kun samaan aikaan Suomessa satoi ja myrskysi.

Koska ystävällinen luvanmyyjä ei antanut lupapapereiden mukana minkäänlaisia kalastussääntöjä, pyysin niitä erikseen ja sain luettavakseni laminoidun A4-arkin, joka sai leukani loksahtamaan. Suomenkieliset säännöt poikkesivat karkeasti englanninkielisistä!

Säännöt suomeksiKalastussäännöt suomeksi.

Säännöt englanniksiSaman joen säännöt englanniksi.

Koska oli jo heinä-elokuun vaihde, sai suomeksi siis kalastaa vain perholla mutta englanniksi sääntönsä lukeneet saivat kalastaa myös madolla ilman painoa ja alle 12-grammaisilla lipoilla ja vaapuilla, joissa on korkeintaan kolme koukkua. Norjankielisissä säännöissä sallittiin kalastus myös tasan 12-grammaisilla lusikkauistimilla ja lipoilla (mutta ei vaapuilla)!

No, meille riittivät nuo suomenkielisetkin säännöt, koska tarkoituksemme oli harrastaa vain perhokalastusta.

Ensimmäinen kalastusvuorokausi sujui ottipaikkoihin tutustuessa ja muiden kalastajien kanssa jutellessa. Tutustuimme myös suomalaiseen isään ja poikaan, jotka olivat asettuneet pariksi päiväksi joelle kalaan. Resuisesta Ruijan kartasta päätelleen he olivat lähes yhtä kokeneita pohjoisen kävijöitä kuin mekin, mutta kalapaikkatietojen jakaminen oli silti molemmin puolin antoisaa.

Matkaa jatkaessaan isä ja poika kehottivat meitä ottamaan lohet pois ottipaikasta, jota olimme pommittaneet niukalla menestyksellä yhdessä paikallisten kalamiesten kanssa jo kokonaisen kalastusvuorokauden. Niin tapahtuikin, sillä parikiloinen hieman tummaselkäinen lohi puri perhoa muutaman minuutin kuluttua heidän lähdettyään.

Pikkujoen lohiKymmeniä norjalaisia perhoja ylenkatsonut kala, jälkitarkastelun perusteella kyttyrälohinaaras, erehtyi lopulta pieneen suomalaiseen tinseliperhoon.

Myöhemmin iltapäivällä koimme sitten lohenkalastuksen nurjaa puolta hieman hupaisissakin merkeissä. Kalastimme vähävetisen kosken alustaa, johon oli pysähtynyt parvi lohia odottamaan veden nousua ja häämatkan jatkumista. Jonkin ajan kuluttua taaksemme tuli pari paikallista kalastajaa, todennäköisesti isä ja poika, odottelemaan vuoroaan päästä heittämään samaan paikkaan. Väistyimme muutaman heiton jälkeen rutkasti alavirtaan ja annoimme ottipaikan heille.

Sen jälkeen meillä ei ollutkaan paikkaan mitään saumaa, sillä porukka piti parhaan sektorin visusti hallussaan, vaikka tulimme parin tunnin kuluttua vuorostaan heidän taakseen heittovuoroa vonkaamaan. Perheen isä kävi illan mittaan kolme kertaa autolla kotonaankin hakemassa ensin juomaa, sitten koiran ja lopulta vaimonkin paikkaa päivystämään.

Pojan tehtäväksi jäi isän poissa ollessa pitää paikka varattuna, minkä hän hieman nolona ja katsetta välttäen tunnollisesti tekikin. Vasta yöllä kiintynyt tuuli ja sateen ropina sai perheen vetäytymään koskelta. Itse vetelimme siihen aikaan jo sikeitä.

Kalaonni sentään tasoitti tilejä, sillä norjalaisperheen vesiperää vastaan saimme kokea koskella seuraavana aamuna mukavia hetkiä, kun vesi joessa alkoi hiljalleen nousta ja merestä nousi uusia kirkaskylkisiä lohia.

Edellä kuvatulla en halua missään nimessä leimata Ruijan kalastusolosuhteita enkä kalastajia. Kalastussääntöjen erot johtuvat todennäköisesti pelkistä käännösongelmista, ja ottipaikan itsekäs varaaminen on vähintään yhtä tavallista meillä Suomessakin.

Tavallisia ihmisiä inhimillisine heikkouksineen siis rajan kummallakin puolella!