Kortti tuo ja kortti vie, mutta kalastus on onnenkauppaa! Vai oliko se sittenkin maanviljely?

Vaikka parasta kalastuksessa on sen addiktoiva sekoitus tuuria ja taitoa, ovat joskus kortit lähes kokonaan kalamiehen puolella. Tällainen tilanne on esimerkiksi kesäinen ajoahventen parveilu. Syönti on silmitöntä ja siitä saa soppakalat jokainen, joka ehtii hivauttaa sekaan edes jotain koukulla varustettua.

Ajoahventen pitoihin kannattaa varustautua iltapäivällä tonkimalla purkillinen matoja tai valitsemalla mukaan sopivankokoisia vieheitä. Matoja löytyy nyt paljon helpommin kuin helteisenä ja kuivana viime kesänä. Riittää kun tonkaisee vähän pottumaan vakoja tai jostakin raparperin lehden alta.

Kätevä matopurkkiJalostajan riistakeittopakkauksen voi kierrättää kerrassaan mainioksi matopurkiksi, jonka kannessa on jopa valmiit ilma-aukot. Alkuperäinen sisältö on maittavaa retkimuonaa ihmiselle ja uusi maistuu eväkkäille.

Yksi parhaista omista ahvenpaikoistani on erään pohjoiseen työntyvän matalan Saimaan lahden pohjukassa, jossa kasvaa runsaasti ahvenvitoja ja kelluslehtisiä vesikasveja. Lahden länsirannalla kohoaa korkea kuusikko, joten paikka on varjoinen jo melko aikaisin iltapäivästä.

Ahveneten syönti on kiihkeimmillään, kun aurinko painuu ylimpien puunlatvojen taakse. Ottipaikan löytää kuulostelemalla, sillä ahvenet saalistavat yhteistyössä piirittäen pikkukalaparven ja iskien sitten kimppuun hirmuisella loiskeella.

Syönnöspaikkaa kannattaa lähestyä varoen, sillä esimerkiksi perämoottorin pärinä tai veneessä kolistelu voivat säikäyttää ainakin isot ahevenet pakosalle. Sähkökäyttöinen perätuuppari on oivallinen ajopeli, mutta myös varovainen soutu vettä loiskuttamatta tuottaa tulosta.

Veneen annetaan liukua viimeiset metrit ja valmiiksi viritetty onki heivataan varovasti kuhisevan kalaparven keskelle. Isku tulee melkein vuorenvarmasti heti. Raitapaita vedetään tuhdilla vavalla suoraan käteen ja tainnutetaan ja teurastetaan nopeasti ennen uuden uutta yritystä. Jos jättää elävän ahvenen takomaan pyrstöään vasten veneen pohjaa, voi syönti tyrehtyä alkuunsa.

Matokoukun sijasta ongensiimaan voi sitoa myös jigin tai liitsin. Kohoa ja painoa ei silloin tarvita. Viehe lasketaan kalaparven keskelle ja tehdään muutamia nostoja samaan tapaan kuin pilkittäessä. Lapsetkin oppivat tämän kalastustavan erittäin nopeasti ja saalista tulee jopa ravakampaan tahtiin kuin madolla, sillä syöttiä ei tarvitse kohennella tärppien välissä.

Lasten kanssa ongittaessa kannattaa keskittyä vain kalojen irrotteluun ja käsittelyyn, sillä omaan onkimiseen ei kuitenkaan jää aikaa. Kun ahvenet ovat otillaan, ehtii yksi vikkeläsorminen aikuinen palvella korkeintaan kahta onkijaa.

OnkisaalisIhan itse ongittuja ahvenia on kiva esitellä rannassa kotiväelle.

Jos kalantulo äkkiä loppuu, jäädään hetkiseksi rauhassa odottamaan, sillä ahvenet vain etenevät jonkin matkan päähän ja saartavat kohta uuden pikkukalaparven. Siitä voi vielä santsata, jos haluaa enemmän saalista.

Tehokkain ahvenliitsini on ollut muutaman gramman jigikoukkuun peurankarvasta ns. muddlertekniikalla sidottu karvajigi. Taikakalua ei kuitenkaan tähän hätään löydy mistään, joten joudun lisäämään sen kuvan tälle sivulle joskus myöhemmin.

Jos haluaa onkimisen sijasta virvelöidä, kannattaa heittää joka kerran samaan paikkaan, että parvi pysyy koossa ja aktiivisena. Eri suuntiin suunnatuilla heitoilla kalat poukoilevat hetken sinne tänne ja syönti loppuu lyhyeen. Vieheiksi käyvät lippojen ja jigien lisäksi pikkukalan kokoiset ja väriset lusikat ja vaaput.

Hyvää kesää kaikille lukijoille! Lomailen lähiaikoina paikassa, josta ei nettiä näpelöidä.