Aurinkoinen ja tuuleton kesäpäivä voi muuttua äkkiä mainioksi kalapäiväksi, jos kalastaja malttaa havainnoida tarkkaan ympäristöään.
Kun ei ollut tähdellisempää tekemistä, päätimme lähteä pienelle souturetkelle. Mukaan sattui tietysti pari vapahoitoakin. Satunnainen soutelu rasvatyynellä ja autiolla järvenselällä oli ylellinen kokemus. Muita kalastajia ei näkynyt missään eikä edes rantamökeiltä kantautunut tavanomaista moottorisahan ärjyntää.
Mutta missä olivat kalat? Vähäisinkään kalatuikki ei rikkonut veden pintakalvoa, vaikka vesihyönteisiä hääräili kaikkialla. Myös kaislikoiden, kortteikkojen ja lumpeikkojen kätköissä vietettiin siestaa. Vain muutama pieni hauennolkki kävi harjoittelemassa vieheenpurentaa.
Vaan mitäpä kaloista! Voihan sitä kauniina päivänä olla järvellä kalastamattakin. Otin lokoisan asennon veneen kokassa, suljin silmäni ja annoin ajan kulua.
Jonkin ajan kuluttua tunsin silmäluomien läpi, että jonkinlainen harsopilvi oli purjehtinut auringon eteen. Kun katsoin ympärilleni, havaitsin muutaman kymmenen metrin päässä pientä kihinää veden pinnalla.
Olisikohan siellä…?
Sousimme äärimmäisen varovasti lähemmäksi ja annoimme veneen liukua loppumatkan. Heti kun pääsimme heittoetäisyydelle, linkosimme lippauistimet matkaan. Vastaus tuli välittömästi: kummankin vavassa rimpuili jytäkkä ahven.
Olimme osuneet ajoahventen syöminkeihin. Luultavasti kymmenien ahventen parvi ahdisti yhteistyössä pikkukalaparven pinnan tuntumaan ja kävi sumeilematta sen kimppuun.
Muutaman kiihkeän minuutin aikana nostimme veneeseen yksitoista komeaa raitapaitaa, joista suurin painoi 517 g ja pieninkin yli 100 g. Leikin lopetti lähes kiloinen isomus, joka karkasi hieman ennen venettä. Kenties sekin olisi tullut eräksi, ellei haavi olisi unohtunut auton peräkontiin.
Pikkukaloja jahdannut yli puolikiloinen ahven erehtyi syöntikiihkossaan puremaan metallista lippaa. Kalan niskassa on todennäköisesti verkon aiheuttama vaurio. Missähän kunnossa kala olisi ollut loppukesästä vesihomeen pesiydyttyä rikkoutuneeseen ihoon?
Isomuksen karkuutus ei kuitenkaan harmittanut tippaakaan, sillä saalista oli tullut juuri sopivasti. Söimme siitä kaksi ruhtinaallista savukala-ateriaa.
Kerron vielä lopuksi kuinka savustin nuo keskenään aika erikokoiset ahvenet: Suolasin kalat yön ajaksi jääkaappiin merisuolalla, jonka olin jauhanut ensin hienommaksi. Kookkaampien assujen lihaan painelin muutamia isompia suolarakeita selkärangan kahden puolen. Savustettaessa lämmitin ensin yli 300-grammaisia ahveniä savustusastiassa ilman savuaineksi noin reilun 10 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin sinne pienemmät ahvenet vajaaksi 10 minuutiksi. Vasta tämän esilämmityksen jälkeen lisäsin rasvapellin alle kolme omanapuun oksasta sahattua kiekkoa savua antamaan ja jatkoin savustusta noin 20 minuuttia. Tuloksena upean kullanruskeat kalat, jotka olivat kaikki juuri sopivasti kypsyneitä.
Matti oli oikeassa: Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa!
