Varhaiskevät on ruma vuodenaika. Kuolleet järviruokoryteiköt törröttävät sikin sokin pitkin Saimaan rantoja. Vain hauenkukka – rentukka – nostaa päänsä hyisestä vedestä ja antaa lupauksen kesästä.

Rentukka

Rentukka on saanut nimen hauenkukka siksi, että se kaunistaa rantoja silloin, kun hauet heti jäiden lähdettyä viettävät häitään. Tänä vuonna tuota kukintaa ja kuksintaa oli havaittavissa ennätysvarhain, täällä Etelä-Savossakin jo heti Pääsiäiseltä! Aluksi asialla liikkuivat kaikkien pienimmät, alle kiloiset hauenluikit, ja viikon parin päästä jo suuremmat.

Somaa oli käyskennellä pitkin rantoja kevään ääniä ja rantamatalan kuhinaa kuuntelemassa. Vaan viehettä en raaskinut sekaan tarjota. Mitä sitä kenenkään häitä kuokkimaan, antaa hauen jatkaa sukuaan rauhassa.

Useimpien mielestä sisävesien hauki ei ole varhain keväällä yhtä hanakka ottamaan vieheeseen kuin merellä asuva serkkunsa. Lähes allekirjoitan tuon, vaikka olenkin joskus osunut melkoisiin haukipeijaisiin heti jäiden lähdön jälkeen. Mutta tämän aamun lyhellä vetokeikalla en nähnyt hauesta evääkään; siimoja vigutti vain hyinen luoteistuuli.

Onneksi sentään jotkut saavat! Veljenpoika oli viikko sitten ystävänsä kanssa vetämässä Saimaalla ja he saivat samalla lyhyellä reissulla 5,2- ja 6,4-kiloiset. Ja kun isänsä käväisi siitä innostuneena kotijärvellään soutamassa, imuroi 4-kiloinen uistimen kitusiinsa heti rannasta lähdön jälkeen.

Itselläni on vielä muutaman aterian verran eväkästä purtavaa pakastimessa ennen kuin lähden tosimielellä Saimaata kyntämään. Talvella pilkityt hauet ja kirret on syötävä ensin.

Montakohan päivää on vielä sairastettava tätä takatalvea? Oliko se Markku Into, joka runoili joskus joskus kauan sitten jotensakin näin: ”Talvi iskee pitkän puukon, kesän kylkeen jälkeen suukon!

Sattuva kielikuva!