Kun keväisen jään paksuus on alle 10 kairankierrosta, on aika vetäytyä kuivalle maalle.
– Kestääkö jää?
– Kyllä se kestää!
– Kiitos!
– Ei kestä!
Noinhan sitä vitsailtiin koulupoikina joskus kauan sitten, mutta hymy hyytyi kun naapurikylän poika vajosi polkupyörineen salojärven pohjaan.
Itselläni on takana muutama onnekas selviytyminen tilanteista, jolloin jään ei pitänyt olla heikkoa. Selviä virhearviointeja siis.
Pitkäperjantai Konnevedellä
Pahin tilanne sattui eräänä pitkänäperjantaina joskus 70-luvulla. Olimme Pohjois-Konnevedellä pilkillä ja vahvaa jäätä oli kaikkialla 60-70 cm. Paitsi siinä ohueen riitteeseen jäätyneessä ja lumituiskun peittämässä uveavannossa, johon vajosin ilman varoitusta kaulaa myöten!
Pääsin kairan avulla nopeasti avannosta, mutta huomasin pian olevani pahassa pulassa. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja matkaa lähinpään rantaan useita satoja metrejä. Huusin kavereille, että juoskaa edellä saareen tekemään tulia, ja läksin itse perässä minkä jaloistani pääsin.
Vaatteet jäätyivät hetkessä hirmuiseksi panssariksi, joka esti liikkumisen lähes täysin. Päällä minulla oli tavalliset talvivaatteet, ei mitään nykyajan lämpimiä kellunta- tai pilkkiasuja.
Pääsin lopulta rantaan ja onnistuin toisten avustuksella kuivattelemaan itseni suuren nuotion ääressä niin hyvin, että jatkoin parin tunnin kuluttua jopa pilkkimistä. Saaliinkin muistan: 13 kiiskeä!
Jos olisin ollut liikkeellä yksin, en missään nimessä olisi pystynyt tekemään tulta tai jaksanut juosta lähimpään taloon.
Vettä kenkään
Vähäpätöisimmältä tuntuva jäihin putoaminen tapahtui muutama vuosi sitten, kun toinen jalkani holahti metsälammen jään läpi aivan rannan tuntumassa. Vettä tulvi saappaaseen, ja ajattelin kuivatella itseni nuotiolla ja jatkaa pilkkimistä.
Yritykseksi jäi. Sain nuotiota kyhäillessäni pahan kylmäkipukohtauksen, joka teki minut lähes toimintakyvyttömäksi. Ainakin muut nivelreumaa sairastavat tietävät, mistä on kyse. Kädet vapisivat niin, että tulitikut katkeilivat enkä saanut sytytettyä tulta. Läksin juoksemaan noin kilometrin päässä olevalle autolle ja pääsin nipin napin perille.
Horkka tärisytti niin, että avaimen osuttaminen lukkoon oli vaikeaa. Pääsin kuitenkin sisälle ja sain moottorin käyntiin. Panin lämmityslaitteen täysille ja aloin pikkuhiljaa lämmetä.
Jos olisin ollut kauempana autosta, en tiedä olisinko selvinnyt. Jos olisin pudonnut kokonaan veden varaan, en missään nimessä olisi tätä kirjoittamassa.
Kokemuksista (toivottavasti) viisastuneena tarkkailen jatkuvasti jään kuntoa ja varon askeleitani. Maltan myös lopettaa keväiset pilkkireissut ajoissa. Yleensä lopetan jäillä liikkumisen viimeistään silloin, kun kovempaa jäätä on alle 10 kairankierrosta.
Jää voi olla vaarallisen heikkoa, vaikka sen kokonaispaksuus on vielä huomattava. Esimerkiksi eilen aamulla tuntui erään Varkauden korkeudella olevan kirkasvetisen järven jää melko kiinteälle, kun aloitimme pilkkimisen pienessä aamupakkasessa. Kaira meni läpi vasta noin parinkymmenen kammenkierroksen jälkeen. Illalla jää puhkesi paljon helpommin ja ”teräsjäätä” tuntui olevan kohvan alla vain muutama kammenkierros.
Päätimme lopettaa pilkkireissut tältä keväältä. Nyt on aikaa huoltaa kesäkalastusvälineet kuntoon ennen kauden alkua. Jos kesäntulo etenee tätä vauhtia, veneilykausi alkaa Etelä-Savossakin huhtikuun puolivälissä.
Vai iskeekö takatalvi vielä kylmän puukon kesän selkään?
