Kuinka lehtijuttu syntyy? Isohkoa juttua ei kirjoiteta yhdellä istumalla, vaan aikaa kuluu itse kirjoittamisen lisäksi materiaalin hankintaan, valokuvaukseen ja yksityiskohtien hiomiseen. Joskus voi jutun muotokin olla hakusessa.
Tässä päiväkirjassa aion kertoa Erä-lehteen tarkoitetun jutun kirjoittamisen vaiheista aina hamaan julkaisemiseen – tai hylkäämiseen – asti. Tilannetietoja on odotettavissa muutaman päivän välein tai useamminkin, jos aihetta ilmenee.
Jos hyvin käy, itse juttu on aikanaan luettavissa Erän 30-vuotisjuhlanumerossa.
Syksy 2006. Sovin päätoimittaja Suurosen kanssa, että kirjoitan juhlanumeroon jutun työnimellä Elämäni kelat. Innostuin aiheesta kovasti, mutta muut työt viivästyttivät kirjoittamisen aloittamista.
7.1.2007. Kävin tervehtimässä appiukkoa Pieksämäellä. Sain häneltä lainaksi vanhan hyrräkelan, joka oli minulla aikoinaan monta kertaa lainassa. Myös pari patinoitunutta ottiuistinta löytyi vanhan pakin pohjalta. Kävin samalla tervehtimässä myös veljeäni, jolla on tallessa keloja ja vapoja, joilla kalastimme 70-luvulla yhdessä. Tarkoitukseni on ottaa välineistä kuvia ja kertoa niihin liittyvistä muistoista.
8.1.2007. Istuin illalla tietokoneen ääreen ja kirjoitin hurjan innostuksen vallassa yli 11000 merkkiä tarinaa lapsuus- ja nuoruusvuosiltani. Mieleeni muistui elävästi ensi kerta, jolloin näin virvelin ja pääsin jopa koskettamaan sitä. Muistoja on niin paljon, että niitä kaikkia ei voi missään nimessä julkaista, mutta tapani on aina ollut purskauttaa ensin nopeasti paljon tekstiä ulos pääkopasta ja sitten lyhennellä sitä suurella vaivalla. Vuolassanaiseksi savolaiseksi ovat haukkuneet!
9.1.2007. Luin eilen kirjoittamani tekstin uudelleen ja tein siihen joitakin korjauksia. Jutun lopullinen muoto askarrutti mieltäni. Kirjoitanko vain muisteluksien sarjan vai esittelisinkö elämäni kelat testinomaisesti ja lisäisin sekaan pieniä muisteluksia vähän samaan tapaan kuin esittelin vuosi sitten järvilohinumerossa ottivieheitä? Jääköön toistaiseksi ratkaisematta; nyt on kirjoitettava, kun tarinaa pursuaa kohta ulos korvistakin. Päätin aloittaa myös tämän blogiaiheen kirjoittamisen ja ryhdyin tuumasta toimeen.
9.1.2007 klo 20:10. Sanoja tulvii myllystäni ja olen kirjoittanut 12000 merkkiä lisää. Olen tarinassani nyt 70-luvun puolivälissä ja ostanut ensimmäisen perhokelani. Näin pitkää jaaritusta ei millään voi julkaista lehdessä, mutta minun on pakko kirjoittaa itseni eroon näistä muistoista ennen kuin pystyn tiivistämään ne järjelliseksi kalamiehen kehityskertomukseksi. Nyt ymmärrän senkin, miksi minusta tuli myöhemmin Erän kalastusavustaja. Minähän olin yksi ensimmäisistä kestotilaajista ja Erä itsehän se minua innosti!
12.1.2007 klo 7:30. Jutun kirjoittamisessa on (toivottavasti vain) pieni suvantovaihe. Sain 10.1. aikaan pari tuhatta uutta merkkiä, kun ensin siistin aiemmin kirjoittamaani. Tarina ei jatkunut kovin kohottavissa tunnelmissa, kun muistelin aikaa jolloin perhokalastuksen elitismi kihahti nuoren kalastajan hattuun. Myös siviilityöt ja luottamustoimet ovat vieneet kirjoitustehoja. Osallistuin eilen kalastusalueen edustajana kalanistutusten suunnittelutyöryhmän kokoukseen.
13.1.2007. Tarkoitukseni oli kerätä kaikki käyttämäni ja vielä tallessa olevat kelamallit esille ja valokuvata ne juttua varten, mutta aamupäivä tärväytyikin etsiskelyyn. En näet löytänytkään yhtä perhokelakassia paikasta, jossa sen luulin olevan. Mielessä kävi hirmuinen säikähdys, että olen unohtanut kelat viime kesänä Inarinjoen rantaan. Onneksi vaimoni löysi kelat lopulta paikasta, jonka olin katsonut jo kahteen kertaan! Ilman häntä hukkaisin varmaan oikean kätenikin.
19.1.2007. Juttu on ollut telakalla; ei kuitenkaan unohdettuna vaan muiden kiireiden vuoksi. Viikonlopulla sukellan jälleen muistoihini. Vanhat kelat työhuoneeni hyllyllä suorastaan huokuvat historiaa. Sekin, jolla heitin korkeintaan 10 heittoa ja sain kolme taimenta. Smack no.710 on tuon kahvimyllyn nimi. Sangassa sen salaisuus.
Smack no.710 on huonoin koskaan ostamani ja käyttämäni kela. Tein sillä neljä kalastusheittoa 70-luvulla.
31.1.2007. Hiljaista edistymistä. Aikaa on huvennut päivätöihin ja kalalla käyntiin. Kaikki vanhat kamat puista uistinkelaa ja yhtä haspelia lukuun ottamatta löytyivät varastojen kätköistä. Kuvauksissa olen käyttänyt taustana mm. tuohikonttia, jonka sain lahjaksi lähes 30 v sitten.
23.2.2007. Juttu rönsyilee ja etsii muotoaan. Tekstiä on niin paljon, että siitä tulisi pikemminkin muistelmat kuin lehtijuttu. Alkaa olla viimeinen aika päättää, teenkö tästä vapakalastajan kehityskertomuksen vai b) leikkimielisen vanhojen kelojen testin vai c) molemmat. Tämä päivä on tosin mennyt Hannu Mannisen historiallista voittoa hehkutellessa. Loistavaa, sukunimikaima!
7.3.2007. Juttu alkaa olla vihdoin valmis. Se haki muotoaan kenties kauemmin kuin mikään kyhäykseni tätä ennen. Tajunnan virtana purkautunut ”elämänkerta” on nyt lavetilla, kenties lopullisesti, ja tilalla leikkimielinen ”kelatesti” yli 10 vuotta käytössä olleista keloista. Vanhin mylly on lähes 50-vuotias. Vielä muutamia kuvia ja voin lähettää juttupaketin lehdelle. Mittaa tekstillä on nyt noin 25 000 merkkiä, mutta yritän vielä puristaa tiiviimpään tilaan turhuuksia karsimalla.
13.3.2007 klo 21:30. Lähetin jutun eilen päätoimittajalle ja sain sen jo tänään korjailtuna oikoluettavakseni. Seppo oli jälleen kerran ansiokkaasti tiivistänyt tarinaa ja ehdotti teknisen datan vähentämistä, koska kysessä ei ole tavanomainen uusien kelojen testi. Se olikin juuri se kaipaamani juttua keventävä konsti! Tein innolla pienet viimeistelyt ja lähetin oikoluetun jutun juuri äsken takaisin päätoimittajalle.
Jutun kuvitus tulee olemaan aika erikoinen, sillä tarjoan sen mukana ikivanhoista paperikuvista skannattuja kuvia. Parempiakaan dokumentteja ei ole ajalta, jolloin ei ollut tapana kuvata kalastustouhuja. Kamerat olivat surkeita ja filmi kallista enkä suurin surminkaan tiennyt olevani joskus Erän kalastusavustaja. Kotistudioni potrettikuvat keloista onnistuivat mielestäni hyvin.
Jutun kirjoittamisesta jäi talteen suuri määrä muistelmatekstiä, jota en käyttänyt lainkaan. Palaan mahdollisesti asiaan myöhemmin ja kirjoitan lisää otsikolla ”ERÄ-oppia ikä kaikki”. Siinä kerrotaan kuinka Erä on vaikuttanut vuosikymmenien mittaan kalastus- ja retkeilyharrastukseni kehitykseen ja välinehankintoihin.
Nyt valmistunut juttu ”Elämäni kelat” ilmestyy tällä näkymin kesän kynnyksellä.
