Sehän tiedetään, että lohta kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan. Vaan Vuoksen vesistössäpä elää (?) niin hyvä kala, että sitä kannattaa olla pyytämättä, vaikka saisikin!

Kyseessä on isonieriä, nahkaloheksi kutsuttu jääkauden relikti. Kala, jonka pohjoisen muodon, punavatsaisen tunturiraudun, monet nimeävät himotuimmaksi saaliikseen.

Saimaan isonieriä (Salvelinus alpinus L.) oli vielä 1800-luvulla melko yleinen saalis, mutta nykyään kanta on taantunut ja huvennut käytännössä olemattomiin.

Sen alkuperäiseen elinpiiriin kuuluivat suuret järvialtaat Pielisestä ja Höytiäisestä aina Puruvedelle ja Suur-Saimaalle. Viimeisiä merkittäviä nieriävesiä olivat läntisen Saimaan syvät ja kirkasvetiset järvet Lietvesi, Luonteri, Louhivesi, Yövesi, Ruokovesi ja Partakosken kautta Saimaaseen laskeva Kuolimo.

Nieriän lopullista romahdusta 1900-luvun loppupuoliskolla kiihdyttivät halvat monofiiliverkot ja isiltä peritty tieto kutupaikoista. Touhu oli todellista täsmäpyyntiä, sillä oikean paikan tietävä verkottaja saattoi saada mahtisaaliin vain viisimetrisellä verkonpätkällä.

Nykyään luontaisesta Saimaan nieriäkannasta on merkkejä vain Kuolimolla, jolla tilanteesta on kiittäminen laajoja rauhoitusalueita ja pyyntirajoituksia. Kaikkialla muualla nieriät, joita monet järvilohta palvovat uistelijat nimittelevät nirskuiksi, ovat täysin istutusten varassa.

Ilmaston lämpeneminen jääkauden jälkeen on suosinut nieriän kilpailijoita jo vuosituhansia, mutta ihmisen aiheuttama lämpenemisen nopeutuminen on merkinnyt lajille lopun alkua.

Vaikka Maan keskilämpötilan nousu 0,6 asteella viimeisen sadan vuoden aikana ei tunnu paljolta, on sen vaikutus pohjoisen pallonpuoliskon järvien ekosysteemiin ollut huomattava. Pintavesi on nyt kesäisin jopa useita asteita lämpimämpää kuin ennen ja harppauskerros on aikaisempaa syvemmällä.

Nieriän viihtymiselle otollista alle 11-asteista vettä on keskikesällä vain Saimaan suurimmissa syvänteissä, sillä vesi voi olla elokuussa yli 15-asteista jopa 20 metrin syvyyteen asti. Lisäksi vedessä on oltava happea vähintään 5 mg/l.

Nieriän palauttamista kannattaa siksi yrittää vain järviin, joilla on tarpeeksi laajoja syviä alueita.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) käynnisti nieriän pelastamisyritykset 1970-luvun alussa, jolloin Yövedestä pyydetyistä emokaloista saatiin talteen yhteensä noin 10000 mätimunaa. Poikastuotanto Laukaan kalanviljelylaitoksella ei sujunut ilman ongelmia, minkä vuoksi viljely lopetettiin 80-luvun alussa ja elossa olevat kalat kipattiin Päijänteeseen!

Koska nieriä oli jo käytännössä kadonnut Saimaan pinnan tasossa olevista vesistä, emokalanpyyntiä jatkettiin 80-luvulla lähinnä Kuolimolla. Ankarien ponnistusten jälkeen saatiin saaliiksi muutama kookas kala, joiden sukutuotteilla päästiin aloittamaan Enonkosken laitoksella.

Onnistuneen viljelyn ansiosta on viime vuosina voitu tehdä runsaita poikas- ja mäti-istutuksia, mutta ikävä kyllä juuri missään ei ole havaittu luontaisen kannan elpymistä. Myös saaliit ovat olleet vähäisiä taimeneen ja järviloheen verrattuna.

Vastaistutettu nieriä jää helposti hampaistaan kiinni verkkoihin. Monet muikkua verkottavat Ruokoveden ja Yöveden kotitarvekalastajat kärsivät huonosta omastatunnosta joutuessaan irrottelemaan menehtyneitä nieriänpoikasia pyydyksistään.

Myös syvällä vedettyyn vieheeseen tarrannut nieriä on pintaan kiskottuna usein niin heikossa hapessa, että sen selviytyminen on epävarmaa.

Nieriän paluulle on monta muutakin estettä kuten sairaudet, poikasten laitostuminen, ravintolajien muutokset, ravintokilpailu, petokalat, rehevöityminen, ympäristömyrkyt, kutupakkojen liettyminen, vesiliikenne ja ranta-asutus.

Nieriän viimeiset tunnetut kutupaikat on rauhoitettava kaikelta kalastukselta, turhalta liikenteeltä ja rakentamiselta. Istutukset on kohdennettava jatkossa näihin luonnonvalintaan perustuviin nieriän häähuoneisiin ja lastenkamareihin. Tärkeimmissä kohteissa on syytä harkita tarvittaessa jopa kesämökkien laitureiden siirtämistä toisaalle.

Vuoksen vesistössä vetouisteleville suosittelen nieriän päästämistä takaisin veteen muulloinkin kuin rauhoitusaikana 11.9.-15.11. Lisäksi nieriän kuolleisuutta voi vähentää välttämällä hyvin syvältä uistelua.

Vaikka Saimaan nieriä ei kalaherkkuna ylläkään aivan Lapin nieriöiden tasolle, on se ehdottomasti säilyttämisen arvoinen laji. Nahkalohella on elämisen oikeus jo siksi, että se on ollut täällä ennen ihmistä.

Lähde: Saimaannieriä toimenpideohjelma (Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 80/2006).

Juttu on julkaistu Erässä 2-2007.