…saarelmaan kodin tahtoisin pystyttää, raikui yhteislaulu maamiesseuran illanvietossa joskus kauan sitten. Ja hyvin on tahto toteutunut, ehkä liiankin hyvin.
Suomalaiskansallisen rantarakentamisen kannattajien mukaan tuhansien järvien harvaanasutussa maassa riittää rantoja, mutta todellisuudessa suosituimmilla alueilla ovat mökkikäyttöön soveltuvat rannat jo sellaisilla korteilla, joita ei kelle tahansa jaeta. Rannan omistajaksi päästäkseen saa mättää euron kolikoita keskimäärin kymmenen kolikon pinoissa vieri viereen koko mökkitontin rantaviivan mitalle. Kalleimmat rantaviivat voisi rajata poikittain asetetuilla sadan euron seteleillä.
Pilvihinnoista huolimatta kauppa käy ja vapaa-ajan asuntoja rakennetaan lisää ennestäänkin ahtaille rannoille. Ja viikonloppuisin ajelee katkeamaton autokolonna ruuhkasuomesta ruuhkarannoille rentoutumaan. Somaa on istua ohrajuomaputeli kouransilmässä omalla laiturilla ja kuunnella suvi-illan ääniä: naapurimökiltä kantautuvaa musan jytkettä, toiselta kuuluvaa perheriidan selvittelyä ja vastarannalla soivaa moottorisahaa.
Vapaat rakentamattomat rannat ovat käyneet monin paikoin niin vähiin, että virveli kädessä tai onki olalla kuhkavan kalastajan on turha haaveilla voivansa samoilla pitkin rantoja kalapaikasta toiseen. Jos jostakin onnistuu löytämään edes yhden rauhallisen onkipaikan, on seuraavalle päästäkseen tehtävä pitkä lenkki metsän kautta.
Paljon onnellisemmassa asemassa ei ole veneestä kalastavakaan. Jos ei halua jakaa järven ainoaa retkeilijöiden käyttöön varattua taukopaikkaa monen muun veneilijän kanssa, on eväsleivät natusteltava ja termoskahvit hörpittävä keikkuvassa veneessä.
Jokamiehen asema ei ole edellä kuvattua parempi virtaavienkaan vesien äärellä. Lähes joka ainoan korttikosken rannalla on kesämökkejä tai muita yksityisalueita, joiden kohdalta ei saa kalastaa ja jotka on kierrettävä voidakseen jatkaa kalastusta. Saunailtoina koetaan kiusallisia tilanteita puolin ja toisin.
Samaan aikaan kun Suomen väkiluku on kasvanut 40 vuodessa vain noin miljoonalla eli 25 %, on loma-ajan asuntojen määrä kasvanut viisinkertaiseksi. Varsinaisten loma-asuntojen määrä on nyt noin puoli miljoonaa (500 000) ja jos mukaan lasketaan osan vuodesta käytössä olevat ns. mummon mökit, lukumäärä kohoaa noin kuuteensataan tuhanteen (600 000).
Loma-asuntojen määrä kielii suomalaisten kaipuusta luontoon, josta meitä ei ole parin sukupolven asuminen urbaanissa ympäristössä onneksi vielä vierottanut. Lisäksi tuhannet kaupungissa uraa tehneet kansalaiset haaveilevat muuttavansa maalle jahka pääsevät eläkkeelle.
Vesirajaan rakentamisesta ei voi syyttää tonttimaiden myyjiä eikä niille rakentajia, vaan lainsäädäntöä ja rantojen kaavoittamista. Kun myydä saa ja rakentaminen sallitaan, niin tottakai myydään ja rakennetaan.
Vaatimaton erämökki tontin takarajalla kunnioittavan matkan päässä rannasta on nykyisin harvinaisuus.
Myös taajamien välittömässä läheisyydessä olevat virkistysalueet ovat tätä nykyä uhanalaisia, sillä monissa kunnissa haikaillaan veden ja tonttien väliin jäävien puistokaistojen myymistä lähitonttien omistajille. Tarkoituksena on tietysti korjata horjuvaa kuntataloutta kuntalaisten oikeuksien kustannuksella. Näin esimerkiksi kotikunnassani Ristiinassa.
Olisikohan valtakunnassa nyt korkea aika pohtia jäljellä olevan vapaan rantaviivan säilyttämistä luonnossa liikkuville eläimille, linnuille, kaloille ja virkistystä hakeville kansalaisille?
