Katiska on madekeiton ystävän luottopeli, kun mateet tammi- ja helmikuussa alkavat kierrellä lisääntymisalueillaan.
Samaan katiskaan sulloutuu kiivaimman kudun hetkillä useita mateita tai kokonainen läjä. Jos mateita on paljon, yksi niistä on usein suuri mätikala, 2–4 kiloinen.
Pulmana on kutupaikan löytäminen. Koko homma kulminoituu siihen. Ellei tietoa ole, etsintä voi olla työlästä ja aikaa vievää.
Vanhemman polven ihmisillä voi olla muistikuvia madepaikoista. Ne eivät muutu, joten paikan voi onnistua löytämään kysymällä.
Kutupaikalle voivat johdattaa myös mateenpilkkijöiden otsavalot. Pilkkipaikoille en itse pyydyksiä silti laskisi. Katiskalle riittävän hyviä kutupaikkoja löytyy kyllä muualtakin.
Kutupaikkoja etsimään
Arvauksia parempia ehdokkaita kutupaikoiksi voi tehdä päättelemällä. Hyvä lähtökohta on se, että tietää mateiden laskevat mätinsä ja maitinsa pääosin koville pohjille.
Kutumateet liikkuvat vilkkaimmin vyöhykkeellä, joka alkaa metristä tai parista ja jatkuu niin matalaan kuin väljää tilaa jääkannen ja pohjan välillä riittää. Mateet liikkuvat hyvin matalassa luultavasti eniten kutuhuipun päivinä.
Kutupaikkana voi olla lahti selkävesien äärellä ja siellä karikko, ruovikon reunus tai matala ranta-alue. Myös niemet, joiden kärjissä on kovaa pohjaa sekä karikkoa tai ruovikkoa, voivat olla suosiossa.
Samoin saarten rannoilla sijaitsevat kivikot, saarten välit, ruovikot ja muut matalat alueet kelpaavat. Kutupaikkana voi olla myös tavallinen ranta, jos pohja miellyttää mateita.
Jos veden korkeus vaihtelee paljon säännöstelyn takia, esimerkiksi karikko voi jäätyä pohjaa myöten. Kutupaikka löytyy silti luultavasti jostain läheltä, ehkä sen reunalta.
Ajoissa veteen
Kutu voi alkaa Lounais-Suomessa tammikuussa, mutta pääosassa maata huippu ajoittuu helmikuulle.
Katiska on syytä viedä kutupaikalle reilusti ennen kutuhuippua, esimerkiksi tammikuun lopussa tai helmikuun alussa, jos kutu ajoittuu helmikuun puoliväliin.
Yleensä katiskat ovat 50 senttiä korkeita. Pyydys lasketaan matalaan, mutta sen ja jään väliin jätetään vapaata vettä ainakin kolmekymmentä senttiä. Silloin jää ei paksuunnu katiskaan saakka.
Jos katiska lasketaan hyvin matalaan, avannon on oltava hieman katiskaa suurempi. Vähän syvemmässä katiskan voi kääntää pystyyn, jolloin se sopii jään alle hitusen alaansa pienemmästä reiästä.
Avanto syntyy ehkä helpoimmin akkuporakoneella ja sahaamalla reikien välit hyvällä jääsahalla tai lyömällä ne tuuralla. Reunallista lapiota tarvitaan sohjon poistoon avannosta.
Katiskasta löytyi kaksi jättimadetta, yleensä niitä saa vain yhden kerrallaan, tai ei sitäkään.
Tutki pohja
Vanha kettu tekee katiskapaikalle ensin vain muutaman reiän ja sondeeraa esimerkiksi seipään avulla, onko alla kiviä.
Saalis voi heikentyä olennaisesti, jos katiska jää kiven päälle, eikä asetu tiiviisti pohjaan. Mateet voivat kutea katiskan ali.
Liian syvään ei katiskaa myöskään pidä laskea. Mainittu 30–40 senttiä on sopiva väli katiskan yläreunan ja jään välillä. Helmikuussa jää voi paksuuntua nopeasti.
Ennen laskua tarkistetaan nielu, jossa ei saa sojottaa rautalankoja.
Yksinieluisessa katiskassa nielun sopiva leveys on 5–10 senttiä. Mikäli halutaan keittokoon kaloja, sopiva leveys on 5–6 senttiä. Jos tavoitellaan monikiloisia mätimatikoita, kymmenkunta. Näin leveästä nielusta pienet voivat luikahtaa jo pois, mutta ison pyytäjälle niillä ei ole väliä.
Kaksinieluisessa etunielun sopiva leveys on kymmenen senttiä ja takanielu säädetään halutun saaliskoon mukaiseksi.
Nimenomaan kutumateen pyynnissä katiskan aita voi lisätä saalista, ainakin ajoittain. Välttämätön se ei ole. Tärkeintä on osua kutupaikalle, se ratkaisee pelin.
Tämä made oli syönyt vatsansa täyteen katiskassa, jolla pyydettiin viime jäillä särkiä.
Pikkukalat pois
Kun katiska on laskettu avantoon, sitä ei tarvitse siirtää jään alle piiloon. Avantoa ei tarvitse myöskään peittää. Se jäätyy ja tuulessa lentävä lumipöly peittää sen, vaikka lunta ei sataisikaan.
Avanto merkitään vaikkapa heijastimellisin aurausviitoin paitsi muiden kulkijoiden varalta, myös kokemista silmällä pitäen.
Paina mieleen tai ota kuva siitä, missä avanto suhteessa aurausviittoihin sijaitsee. Viima ja lumi häivyttävät sen ääriviivat täysin.
Jos avannon peittää styroksikannella, avaaminen on helpompaa. Toisaalta sellaisen tekeminen, kuljetus jäälle ja virittely avantoon voivat teettää työtä yhtä paljon kuin kannettoman avannon aukaisu.
Tärkeää on käydä tyhjentämässä katiska särjistä, ahvenista ja kiiskistä ennen kutuhuippua. Pienet mädinsyöjät voivat karkottaa mateita.
Silmäloiset ovat tavallisia etenkin isoissa mateissa. Ihmiseen ne eivät tartu.
Kokemisväli
Madekatiskaa ei koeta joka päivä, se voi heikentää saalista. Jotkut kokevat kolmen tai neljän päivän välein, jotkut viikon välein ja jotkut vain yhden kerran, jolloin laskun ja noston väli voi olla parisen viikkoa.
Koettaessa avannon voi avata tuuralla. Jos käytetään akkuporakonetta ja jääsahaa, on syytä muistaa, että liian syvään päästettyinä ne voivat osua katiskaan, mikä pilaa terän.
Akkuporakoneen ja jääsahan käyttöön voi varautua niin, että avanto tehdään jo pyynnin alussa suureksi. Kun katiska on keskellä tällaista avantoa, reunoille jää tyhjää tilaa jääsahalle ja akkuporakoneelle.
Saaliiksi tulee usein enemmän koiraita kuin naaraita. Tämä johtunee samasta syystä kuin monen muunkin kalan kohdalla. Naaraita kyttäävät koiraat viipyvät kutupaikalla yleensä kauemmin ja liikkuvat laajemmalla alueella, jolloin ne ovat alttiimpia menemään pyydykseen.
Jos katiskaan mene iso mätimade, siellä on lähes aina myös lauma koiraita.
Kudun mentyä ohi katiskasta alkaa löytyä hyvin pieniä mateita. Samoin pieniä ahvenia, särkiä ja kiiskiä, joskus siikojakin. Niiden perässä katiskaan voi uida hauki.
Vanha kunnon sohjolapio on kovaa valuuttaa katiskapyynnissä.
Muina aikoina
Katiskalla voi pyytää mateita myös kudun jälkeen, vaikka koko talven. Silloin saadaan useimmiten vain yksi made kerrallaan.
Kutualue ei yleensä ole enää erityisen hyvä sijaintipaikka madekatiskalle.
Avannon aukaisu katiskan kokoiselle pyydykselle on suuritöistä suhteessa siihen, että tuloksena hyvänäkin päivänä on yleensä vain yksi made. Siksi tätä pyyntiä ei pahemmin harrasteta.
Jos silti haluaa pyytää mateita läpi talven, on pieni Kivikangas Oy:n Ufo-katiska on siihen hyvä. Se mahtuu pienestä avannosta.
Matalissa vesissä Ufoon menee pikkukaloja, jotka houkuttelevat mateita. Syvemmässä Ufoon voi laittaa kuolleen kalan tai sen puolikkaan syötiksi. Syötin pitää olla tuore tai tuoreena pakastettu.
Kuollut syötti vetää mateita luokseen vain päivän tai enintään kaksi. Katiska pitääkin kokea usein, vaihtaa syötti.
Paksu lumi on poistettu lapiolla. Sen jälkeen avanto on tehty akku-porakoneella ja jääsahalla.
