Hakukone (Google Chrome) sylkäisee 0,33 sekunnissa yli 16 000 vastausta kysymykseen maailman nopeimmasta eläimestä ja vastausten perusteella asiasta vallitsee liikuttava yksimielisyys.

Nopein maaeläin on gepardi. Otukselle on kellotettu tuntivauhteja, joilla saisi Suomen talvinopeusrajoituksilla ehkä rikesakon ylinopeudesta (90 km/h) tai sitten gepardille napsahtaisi päiväsakkoja – liukumasta riippuen – 16-32 kappaletta (120 km/h).

Gepardin nopeuskaan ei kestä aikavertailua, kun siirrytään maan pinnalta ilmaan. Reilusti gepardia nopeampi on lintu eli muuttohaukka, joka saavuttaa syöksyessään lähes 400 kilometrin tuntinopeuden.

Jos vauhti suhteutettaisiin eläimeen itseensä, maailman nopeimmaksi eläimeksi julistettaisiin hyönteinen. Tarkemmin sanottuna punkki, Kaliforniassa majaileva Paratarsotomus macropalpis, joka pystyy etenemään 322 tai 323 vartalonsa mittaa sekunnissa.

Valkomarliini kuuluu purjekalojen heimoon ja siitä heimosta löytyvät maailman nopeimmat uimarit.

Vedenalainen hurjastelija

Maailman nopeimmat kalatkin on helppo nimetä. Johtuen ehkä siitä, että ne ovat kohtuullisen isokokoisia ja näkyviä, jolloin niiden nopeutta on helpompi mitata.

Nopeimmat kalat löytyvät purjekalojen (Istiophoridae) heimosta ja erityisesti heimoon kuuluvista marliineista. Ne voivat painaa yli puoli tonnia ja kasvaa yli neljän metrin pituisiksi. Tieteen Kuvalehdessä julkaistun artikkelin mukaan marliini voi saavuttaa jopa 130 kilometrin tuntinopeuden, mutta yleensä nopeudeksi ilmoitetaan ”jopa yli 100 km/h”.

Suomen nopeimmaksi kalaksi on kalastajien havaintojen perusteella julistettu hauki. Mutta onko se? Petokalan syöksy saaliin kimppuun ainakin näyttää nopealta, mutta harva on todennäköisesti päässyt mittaamaan vauhtia tutkalla.

Itse asiassa suomalaisten kalojen nopeuksia ei ole välttämättä mitattu lainkaan, joten asiaa on syytä pohtia enemmänkin teoreettiselta pohjalta ja lähteä liikkeelle vaikkapa saukoista.

Miksi saukoista? Ei, kyseessä ei ole lievää törkeämpi aasinsilta, vaan sosiaalisesta mediasta kumpuava ajatus: pystyykö saukko syömään taimenpuron tyhjäksi kaloista? Se nimittäin edellyttäisi, että saukko liikkuisi nopeammin kuin taimenet.

Kysymyksiin vastaavat tässä jutussa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, filosofian tohtori ja akvaattisen ekologian dosentti Pauliina Louhi ja kalojen lihasfysiologiasta väitellyt Turun yliopiston biologian laitoksen apulaisprofessori, filosofian tohtori Katja Anttila.

Saukko liikkuu vedessä sutjakkaasti, mutta sen nopeus ei riitä purossa majaileville taimenille.

Pystyykö saukko tuhoamaan joen taimenkannan syömällä sen tyhjäksi?

Pauliina Louhi: Saukko on varsin tehokas kalansyöjä ja voi tosiaan tehdä ison loven taimenpopulaatioon. Mutta kokonaisen kannan tuhoaminen edellyttäisi kaikkien ikäluokkien tai sitten kaikkien kalojen syömistä useampana vuonna peräkkäin, joten yksinkertaistettuna taimenpopulaation koko ja rakenne vaikuttaa sen elinkykyyn.

Hyvinvoivan joen (= luonnontilaisen) tarjoama habitaatti on niin monimuotoinen, että se tarjoaa riittävästi suojapaikkoja taimenen jokaisessa elinkierron vaiheessa niin saukoilta kuin muiltakin pedoilta ja uskaltaisin väittää tämän olevan harvinaista luonnonjoissa.

Jos uoma on perattu suoraksi ränniksi, koski-suvanto -vuorottelu puuttuu, valuma-alueen ojitukset vaivaavat (= suojapaikkoja ei ole riittävästi) ja taimenet ovat yksinomaan peräisin istutuksista (= eivät osaa vältellä petoja), niin tilanne on täysin erilainen ja kato voi käydä.

Katja Anttila: Olen täysin samaa mieltä. Taimenia on puroissa/joissa pienistä poikasista aikuisiin (kutuaikana) ja niiden kaikkien saaminen kiinni sellaisessa ympäristössä, jossa kaloilla on pakopaikkoja, on hyvin, hyvin epätodennäköistä. Mutta jos saukkoja pääsee esimerkiksi pieneen lampeen, johon kaloja, esimerkiksi kirjolohia on istutettu vain kalastustarkoitusta varten, niin kato voi käydä.

Kalat, kuten kuvan taimen, käyttävät pakotilanteessa nopeasti supistuvia valkoisia lihaksia ja taipuvat tarvittaessa lähes C-kirjaimen muotoiseksi. Ominaisuuden ansiosta ne voivat väistää petojen iskun, mikäli ennättävät huomata vihollisen.

Voiko saukko saada kiinni taimenen ihan vain uimalla vai pitääkö sen eräällä tavalla yllättää kala?

Pauliina Louhi: Etenkin taimenen poikaset mielellään säästävät energiaa ja oleskelevat kivien tai puiden tarjoamissa suojapaikoissa, mistä ne spurttaavat vain pakenemisen tai ravinnonhaun vuoksi. Isommilla taimenilla on myös niin sanottu matkanopeus, missä ne voivat välillä spurtata edetessään vastavirtaan, mutta mielellään ne myös seuraavat joen virtaamaa esimerkiksi alasvaelluksellaan.

Vauhtiin vaikuttaa paljon veden lämpötila (hapen liukoisuus!) ja taimenen kunto. Taimenet uivat nopeammin muutaman asteen lämpimimmissä vesissä kuin nollan läheisyydessä. Tässä on tosin eroa myös lajien välillä. Esimerkiksi harjuksen uintiin ei veden lämpötila näyttäisi juurikaan vaikuttavan.

Taimenen läheiselle sukulaiselle lohelle löysin uintinopeudeksi noin 90 senttiä sekunnissa (3,24 km/h), mitä pidettiin maksimina noin 13 asteen lämpötilassa. Uintinopeus hidastui lämpötilan laskiessa tai kasvaessa noin viidellä asteella.

Nopeus kalalajien välillä vaihtelee niiden punaisten/valkoisten lihasten mukaan ja lohikalat ovat yleisesti vahvoja uimareita. Punaisilla lihaksilla uidaan matkaa ja kestävyyttä, mutta nopeisiin spurtteihin tarvitaan valkoisia lihaksia. Nopeuteen vaikuttaa massa ja voima, ja lohikaloilla on lihaksia suhteessa enemmän muihin kalalajeihin.

Aikuisen saukon uintinopeudeksi löysin noin 1,5 metriä sekunnissa tai 5,5 kilometriä tunnissa, mutta tämäkin on ilmeisesti lyhytaikainen spurttaus ja matkavauhti on yleensä ruoanhaussa noin 0,2-0,9 kilometriä tunnissa.

Missä määrin kalat siis tulevat jahdatuksi tai yllätetyiksi, riippunee myös niiden aisteista, tilanteesta ja mistä kulmasta peto lähestyy.

Katja Anttila: Yksinkertainen vastaus kysymykseen on ”ei” tai että ”niin ei luonnossa tapahdu”. Saukon uintinopeus on paljon heikompi taimeneen verrattuna ja tässä siis verrataan kestävyys-uintinopeuksia eli saalistus tapahtuisi meressä ja eläimet olisivat niin sanotusti samalla lähtöviivalla kestävyyskilpailuun.

Uinti vedessä on kaikista energiatehokkainta liikkumista esimerkiksi juoksemiseen tai lentämiseen verrattuna, kunhan uinti tapahtuu täysin veden alla.

Kalat, jotka uivat pitkiä matkoja, ovat kehittyneet tässä erittäin tehokkaiksi, mikä näkyy myös niiden luotimaisessa vartalon muodossa (mahdollisimman vähän vastusta). Nämä kalalajit voivat ylläpitää huomattavia nopeuksia pitkiäkin aikoja. Lajeihin kuuluvat esimerkiksi aikuiset taimenet.

Taimenen nopeus voi olla noin 3,6 kilometriä tunnissa, kun taas saukko jää kauas taakse 0,9 kilometrin tuntinopeudella. Tämä johtuu siitä, että saukko ui pidemmän päälle myös veden pinnassa happea saadakseen, mikä hidastaa huomattavasti vauhtia.

Jos saalistus tapahtuu joessa tai purossa, puhutaan täysin eri asiasta. Joki- tai puroympäristöstä mikään peto ei saalista taimenia uimalla kuin hyvin harvoin, sillä ympäristö on niin monimuotoinen ja pakopaikkoja valtavasti, että tällainen uimalla jahtaaminen ei oikein onnistu.

Jos uintikykyä verrataan joessa tai purossa lajien välillä, pitäisi puhua ennemminkin sprinttinopeudesta lajien välillä. Taimenilta on mitattu yli 25 vartalonmitan nopeuksia sekunnissa eli esimerkiksi kymmenen sentin mittainen kala voi uida nopeudella 9 km/h.

Kalat käyttävät pakotilanteessa hyvin nopeasti supistuvia valkoisia lihaksia, mikä mahdollistaa vartalon kääntymisen C-kirjaimen malliseksi ja näin kala voi väistää saukon iskun, jos sen huomaa.

Kuten Pauliina sanoi, niin etenkin taimenen poikaset ovat purossa yleensä piilossa kivien ja puurunkojen suojassa ja sieltä ne tekevät syöksähdyksiä saaliin perään tai paetakseen petoja. Tämä myös näkyy niiden vartalon muodossa.

Taimenen poikasilla rintaevät ovat huomattavan suuret ja melkein vartalon alla, eli ne saavat tukea pohjasta ja ovat siis ennemminkin valmiita pyrähtelemään kuin uimaan pitkiä matkoja.

Kalojen uintikykyyn vaikuttaa myös ympäristön lämpötila ja jokaiselle lajille on olemassa optimaalinen uintilämpötila.

Etenkin liian korkeat lämpötilat helleaaltojen aikaan voivat olla kohtalokkaita kaloille, kun niillä ei yksinkertaisesti ole energiaa uintiin ja ne voivat kärsiä korkeissa lämpötiloissa sydämen rytmihäiriöistä ja täten uintikyky heikkenee edelleen.

Harmaahylkeet ovat lohia nopeampia uimareita. Saalistajia kalat yrittävät välttää parveutumalla, jolloin yksittäisen kalan mahdollisuudet päästä kotijokeen paranevat.

Pystyvätkö kalat pitämään yllä tiettyä nopeutta pitkään? Onko esimerkiksi harmaahylje tai saimaannorppa parempi tai nopeampi uimari kuin Itämeren lohi tai järvilohi? Entä merimetso ja muut kaloja saalistavat linnut?

Pauliina Louhi: Lohen ”matkavauhdiksi” löysin määritelmän ”vauhti, mitä pystyy ylläpitämään 200 minuutin ajan”. Yllä on mainittu maksiminopeus ja valtaosa post-smolteista (= ensimmäinen vuosi meressä) kykenee pitämään siitä 80-prosenttista nopeutta noin neljän tunnin ajan.

Hylkeiden vauhti taitaa olla jonkin verran lohen uintinopeutta suurempi, joten lohet hakevat pedoilta suojaa vaelluksiensa aikana parveutumalla.

Katja Anttila: Maksiminopeutta lohi ei pysty pitämään yllä kovin pitkiä aikoja, mutta jos kala ui 60-70 prosenttia maksiarvosta, niin silloin uinti tapahtuu täysin aerobisesti punaisia lihaksia käyttäen eli maitohappoa ei paljoakaan synny. Tällaista 60 senttiä sekunnissa (2,16 km/h) vauhtia kala voi pitää yllä periaatteessa niin kauan kuin sillä energiavaroja riittää.

Nisäkkäiden kohdalla ero uintikyvyssä tulee siinä, että ne joutuvat käymään väistämättä jossain vaiheessa pinnalla hengittämässä, mikä hidastaa niiden uintia.

Jotkin nisäkkäät, etenkin hylkeet, voivat sukeltaa hyvinkin pitkiä aikoja ja täten parantaa uintikykyään. Mutta pidemmän päälle kalat kyllä voittavat, jos puhutaan pitkästä, satojen kilometrien vaelluksesta.

Linnut voivat myös uida veden alla lyhyitä aikoja, mutta kuinka hyviä ne ovat, riippuu lajista. Yleensä linnut kalastavat syöksymällä.

Kalojen vauhti kuulostaa yllättäen aika hitaalta, vaikka ne näyttävät liikkuvan vedessä todella vauhdikkaasti?

Katja Anttila: Tässä tulee se ongelma, että puhutaanko ylläpitonopeudesta vai sitten sprinttinopeudesta. Marliinien ylläpitouintinopeus on myös vain luokkaa 80-120 senttiä sekunnissa ja ne pystyvät vain pyrähdysmäisesti huimiin nopeuksiin.

Pauliinan antama 90 senttiä sekunnissa (joissakin lähteissä 100 cm/s) on kestävyysnopeus lohelle ja ylläpitonopeus, jolla ne voivat uida tuntikausia, on 60-70 prosenttia tuosta nopeudesta eli noin 60 senttiä sekunnissa.

Pyrähdysnopeus taimenelle on noin yhdeksän ruumiinmittaa sekunnissa ja riippuu kalan koosta mihin absoluuttiseen arvoon se kykenee. Eli esimerkiksi 10 senttiä pitkä kala pystyy pyrähtämään nopeudella 9 km/h. Mutta tämäkään ei ole mitenkään lineaarinen suhde kalan koon ja maksimipyrähdysnopeuden välillä.

Kirjolohella on paras muodon ja lihasten suhde, joten se on vahva ehdokas yhdeksi Suomen nopeimmista kaloista.

Mikä mahtaa sitten olla Suomen nopein kala?

Pauliina Louhi: Lasketaanko tähän kirjolohi? Tietääkseni sillä on nimittäin paras muoto/lihas-suhde, mikä voisi tuottaa nopeimmat vauhdit. Muita nopeita lajeja voisivat olla puronieriä, taimen tai lohikin, kunhan lohinopeuksia ei mitata ”liian isoilta ja monen merivuoden körmyiltä”.

Katja Anttila: Vastaus riippuu ihan siitä, että puhutaanko kestävyysnopeudesta vai sprinttinopeudesta. Lohikalat ovat erittäin hyviä uimareita pitkillä matkoilla, mutta esimerkiksi hauki on taas hirmuisen nopea syöksyessään saaliin tai uistimen kimppuun. Olen lukenut, että hauki voisi yltää 16 kilometrin tuntinopeuteen.

Mitään Suomen nopein kalalaji -vertailua ei taida olla tehty. Vaatisi hyvin paljon eri artikkelien kahlausta, että saataisiin aikaan lista uintinopeuksista eri Suomen kalalajien välillä. Ja siinäkin täytyisi ottaa huomioon mittauslämpötila.

Lohien maksiminopeus ei kuulosta hurjalta, noin 90 senttiä sekunnissa, mikä vastaa reilun kolmen kilometrin tuntinopeutta.

Harmaahylje: Mirva Kakko/OM-arkisto

Hauki: Georg Mittenecker, CC BY-SA 2.5, via Wikimedia Commons

Kirjolohi: Liquid Art, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons

Lohi: Hans-Petter Fjeld, CC BY-SA 2.5, via Wikimedia Commons

Saukko: Alexander Leisser, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons

Taimen: Eric Engbretson for U.S. Fish and Wildlife Service, Public domain, via Wikimedia Commons

Valkomarliini: dominic sherony, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons

Lue myös