Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) mukaan liejutaskurapu ilmaantui ensin Naantalin vesille, josta se levisi Saaristomerelle. Sielläa kanta on nykyisin runsain.

Vuosikymmenen ajan liejutaskurapu ei levinnyt Saaristomereltä idemmäs, mutta viime vuosina se on jatkanut levittäytymistä Suomenlahdelle. Uusimmat havainnot on tehty loppukesästä Kirkkonummen, Espoon ja Helsingin edustalta.

Ravut ovat levinneet myös Pohjanlahdella, missä pohjoisimmat havainnot on tehty Rauman seudulla. Lisäksi laji elää Ahvenanmaan vesillä.

Uusimpien havaintojen tueksi kaivataan nyt kansalaisten havaintoja liejutaskuravusta varsinkin uusilta esiintymisalueilta pääkaupunkiseudulta ja Pohjanlahdelta.

Tutkijat Katriina Könönen ja Maiju Lehtiniemi SYKEstä muistuttavat, että taskurapuja ei saa siirtää alueelta toiselle. Lisäksi havaitut yksilöt tulisi poistaa merestä.

Liejutaskuravun levinneisyys marraskuussa 2022.

Pohjois-Amerikan tuliainen

Liejutaskurapu on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Samalta seudulta Suomeen on laivojen painolastivesien mukana kulkeutunut muitakin äyriäislajeja, kuten esimerkiksi tiikerikatka, jotka nekin ovat jo monin paikoin hyvin runsaita etenkin Suomenlahdella.

Yhteistä lajeille on se, että ne viihtyvät murtovesissä. Ne eivät ole kovin vaateliaita, ja niiden lisääntymispotentiaali on suuri. Ympäristökeskuksen mukaan kerran runsastuttuaan niistä on lähes mahdotonta päästä eroon.

Liejutaskurapu vai villasaksirapu?

Liejutaskuravun voi sekoittaa kahteen muuhun vieraslajiin eli nuoriin villasaksirapuihin tai rantataskurapuihin.

Suurempikokoista villasaksirapua esiintyy Suomen vesistöissä satunnaisesti sekä rannikolla että Saimaan kanavaa pitkin kulkeutuneena myös Itä-Suomen järvissä.

Vuonna 2022 villasaksiravuista on saatu muutamia kymmeniä havaintoja pitkin Suomen rannikkoa, Perämereltä Kokkolan edustalta aina Suomenlahden itärajalle saakka.

Villasaksirapu kuuluu EU:n haitallisten vieraslajien listalle ja havaitut yksilöt tulisi poistaa vesistöstä. Atlantilta ja Itämeren eteläosista kotoisin olevaa, kolmatta taskurapulajia, rantataskurapua on löydetty vain muutaman kerran satamien läheltä.

Mutta kuinka lajit erottaa toisistaan?

Tutkija Katriina Könösen mukaan liejutaskuravulla ei ole villasaksi- ja rantataskuravulle tyypillisiä selviä nystyjä otsalla, kuoren etureunassa, vaan keskellä on pieni lovi.

Aikuisen liejutaskuravun selkäkilpi on enintään noin 2,5 senttimetriä leveä. Sen väri vaihtelee ruskeasta oliivinvihreään, ja etenkin selässä ja saksien päällä voi olla läikikkyyttä.

– Saksien etureunat ja alapinta ovat usein vaaleat. Oikeanpuoleinen saksi on tyypillisesti toista suurempi”, Könönen kertoo.

Villasaksiravun levinneisyys marraskuussa 2022.

Vaikutuksia ekosysteemeihin

Liejutaskurapu elää matalilla rannoilla. Se kaivautuu liejuun tai hakee suojaa kivien, levien ja kasvillisuuden seasta.

Runsastuttuaan liejutaskurapu voi vaikuttaa alkuperäisiin Itämeren lajeihin. Liejutaskurapu on hyvin kaikkiruokainen. Se syö muun muassa äyriäisiä, kotiloita, simpukoita ja erilaisia matoja.

– Liejutaskuravut vähentävät tehokkaasti rakkohaurun pinnalla eläviä äyriäisiä ja kotiloita, jotka pitävät rakkohaurun puhtaana muista levistä. Siitä voi olla haittaa koko rakkohauruyhteisölle”, kertoo Maiju Lehtiniemi.

Liejutaskuravut voivat Lehtiniemen mukaan myös tukkia vedenottamoita ja häiritä kalastusta syömällä kaloja verkosta.

– Toisaalta ravut ovat muiden eläimien ravintoa. Niitä onkin jo löytynyt esimerkiksi lintujen ja kalojen vatsoista.

Mikäli epäilee tavanneensa liejutaskuravun tai jonkun muun vieraslajin, kannattaa havainnosta tehdä ilmoitus kansallisessa vieraslajiportaalissa. Havaintoilmoitukseen on hyvä liittää mukaan tarkka lähikuva lajista, jotta havainto voidaan varmistaa.

Kuva: Andrew Butko, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons

Lue myös