Jarin kanssa kalassa -arvauskilpailussa pistettiin tällä kierroksella vastakkain Välimeri ja Olkahisenlahti.

Kreikan osakilpailun Jari hoiteli jo reilu viikko sitten, mutta Välimeren antimet eivät olleet kaksisia. Reissun pisin vonkale oli 16-senttinen liskokala.

Perjantaina Jari junttautui Olkahisenlahden rannalla sijaitsevalle kotilaiturille. Siellä miehemme vietti etukäteen luvatun tunnin testaamassa onko Näsijärven Nihamanselän kaakkoiskulmassa sijaitseva lahti parempi kalapaikka kuin Rodos.

Olosuhteet eivät taatusti olleet samanlaiset kuin Välimerellä. Tampereen suunnalla aamu oli viileä ja syksyisen aharmaa.

– Ainakin tässä suhteessa Rodos hakkasi kotikonnut sata nolla, siellä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko reissun ajan.

Laiturilta katsoessa lahdella ei näkynyt minkäänlaista pintatoimintaa ja yleensähän sen voi tulkita merkiksi kalojen passiivisuudesta.

– Edellisenä iltana tuikkeja oli näkynyt vielä kohtuullisen runsaasti, jopa pieniä ahvenajojakin.

Harmaa syksyinen sää väritti Olkahisenlahden maisemia.

Kalastuksen Jari aloitti pujottamalla gramman painoiseen jigipäähän nelisenttisen Jasu Tiera -vertikaalijigin. Jo toisella heitolla jigiin tuli varovainen tärppi. Lahdella oli kuin olikin elämää, ainakin laiturin liepeillä.

Muutaman tyhjän heiton jälkeen viehettä maisteltiin jälleen, mutta meininkin vaikutti varovaiselta.

– Kun tärppejä ilman tartutusta oli tullut lähemmäs kymmenen, päätin pienentää jigiä entisestään.

Jari leikkasi Tierasta sentin mittaisen pyrstösiivun ja kiinnitti sen koukkuun. Temppu tepsi ja nopeasti laiturilla potki jo ensimmäinen ahven, joka mittautti itsensä 15-senttiseksi.

Tasatunnelmissa

Muutama heitto lisää ja taas koukussa räpisteli hieman alle 16-senttinen ahven. Koska pituus luvattiin pyöristää lähimpään tasasenttiin, Olkahisenlahden johtotulos oli tässä vaiheessa 16 senttiä.

Peli Välimeren ja Rodoksen välillä oli tasan.

Yrityksestä huolimatta tulos ei enää kohentunut, vaikka kohdalle sattui yksi hieman paremman oloisen kalan karkuutus. Tunnin saalis jäi kahteen ahveneen.

Oikea vastaus kilpailukysymykseen, kuinka paljon pitemmän tai lyhyemmän kalan Jari saa Olkahisenlahdelta, oli nolla eli tuloksena oli tasapeli.

– Yhtä hyviä kalapaikkoja siis ainakin tämän otannan perusteella.

Kuinka moni onnistui arvaamaan tuloksen oikein? Vastauksia kilpailuun tuli 272 kappaletta ja niistä täsmälleen oikeita oli kuusi. Oikein arvanneiden kesken suoritetussa arvonnassa onni suosi Karri Kaislaa Kokemäeltä.

Kaikkien vastaajien kesken arvottu pienempi viehepaketti lähtee Anne Järvensivulle Poriin.

Onnea voittajille ja kaikille kilpailuun osallistuneille iso kiitos!