Raakku eli jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen laji, jonka suojelussa Metsähallituksella on tärkeä rooli. Puhtaissa vesissä viihtyvä raakku on avainlaji, joka hävitessään vesistöistä veisi mukanaan myös monta muuta lajia.

Metsähallituksen tekemissä maastokartoituksissa etsittiin niin uusia populaatioita jo aiemmin tunnetuista raakkuvesistöistä kuin myös kokonaan uusia raakkujokia.

Maastotyöntekijät kävivät sukeltamalla läpi yhteensä 82 puroa, joista 12 löytyi raakkuja. Osa kannoista oli lisääntymiskykyisiä ja yksilöiden monipuolisen kokojakaumankin perusteella elinvoimaisia. Useilla alueilla raakkukantaa ei kuitenkaan voitu luokitella elinvoimaiseksi.

Yksi merkittävimmistä raakkuesiintymistä löytyi Tenojoen vesistöstä, josta on ennen tunnettu vain yksi raakkujoki. Eräässä joessa oli parinkymmenen metrin matkalla tuhansia raakkuja.

Metsähallituksen Luontopalveluiden projektipäällikön Heikki Erkinaron mukaan tulos osoittaa sen, miten huonosti Suomessa tunnetaan tämän uhanalaisen lajin esiintyvyys.

– Päättelyllä ja karttaan perustuvalla taustatyöllä näitä uusia populaatioita on vielä mahdollista löytää ja ne tulee ottaa huomioon niin vesien- kuin maankäytössäkin.

Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa raakun suojelusta valtion vesialueilla Lapissa ja muualla Suomessa.

Raakku maastoutuu joen pohjaan hyvin. Se voi aluksi näyttää ihan tavalliselta kiveltä.

Raakku puhdistaa vesiä

Tenojoen löydös on Suomen pohjoisin ja isoin raakkuesiintymä.

Jokihelmisimpukka on merkki puhtaasta vedestä, sillä se suodattaa 50 litraa vettä vuorokaudessa ravintoa haaliessaan. Tuhat raakkua suodattaa siis 50 000 litraa ja 100 000 raakkua 5 miljoonaa litraa vuorokaudessa.

Raakkuja voi olla puhtaassa luonnontilaisessa joessa jopa tuhat yksilöä neliömetrillä. Raakku onkin avainlaji, joka samalla luo erinomaisen elinympäristön muille eliölle. Jos avainlaji katoaa ekosysteemistä, katoaa sen mukana moni muukin laji.

– Kun vedessä on raakkuja, vettä voi juoda keittämättä. Ilmastonmuutoksen osalta voidaan miettiä, kuinka monta vesistöä meillä on, joissa ei ole juomakelpoista vettä. Alun perin kaikista Suomen joista on voinut juoda, kertoo Luontopalvelujen erikoissuunnittelija Sakari Kankaanpää.

Raakku tarvitsee taimenia ja lohia

Raakku on riippuvainen taimenesta ja lohesta, sillä se tarvitsee niitä väli-isännikseen elämänsä alkuvuosina.

Naarasraakku purskauttaa veteen miljoonat toukat, jotka kiinnittyvät taimenen tai lohen kiduksiin. Siellä toukka elää noin vuoden verran, kunnes pudottautuu virtaveden pohjalle. Myös isäntäkala hyötyy raakusta, sillä sen ansiosta kalasta tulee vastustuskykyisempi.

– Meillä on erityisen huonossa tilassa Atlantin lohta isäntänä tarvitsevat raakkukannat. Ne ovat perimältään ainutlaatuisia, Erkinaro kertoo.

Padot ja muut vesistöjen nousuesteet haittaavat tai estävät usein kokonaan lohien ja taimenten vaelluksen, mikä vaikuttaa puolestaan haitallisesti raakun lisääntymiseen.

Joitakin tällä hetkellä lisääntymättömiä raakkukantoja on myös ryhdytty elvyttämään raakun toukkavaiheen ja väli-isäntäkalanpoikasten allaskasvatuksen avulla.

Ensiapuna pidettävän laitoskasvatuksen alustavat tulokset ovat olleet rohkaisevia. Konkreettisten suojelutoimien laajempi vaikuttavuus vaatii kuitenkin niin raakun kuin lohen ja taimenenkin hyväksi tehtäviä elinympäristökunnostuksia.