Monet punalihaisista lohikaloistamme ovat enemmän tai vähemmän uhanalaisia ja niiden kalastusta säätelevät tiukat rajoitukset.

On kuitenkin yksi, jonka pyytämistä suorastaan suositellaan, eikä saaliskiintiöitä, alamittoja tai muita rajoitustoimia tunneta.

Kauniin värinen ja herkullisen makuinen puronieriä on kala, joka luetaan jopa haitalliseksi vieraslajiksi. Vieraslajiksi siksi, koska se on aikanaan kotiutettu meille Pohjois-Amerikasta.

Takavuosien istutukset onnistuivat sen verran hyvin, että kala on muodostanut elinvoimaisia kantoja sinne tänne.

Haitallisuus taas tulee lähinnä sitä kautta, että puronieriän on todettu valtaavan kotoiselta taimeneltamme reviirejä eli heikentävän uhanalaisen täpläkyljen elinmahdollisuuksia entisestään.

Purtsarijahtiin

Tässä arvauskilpailussa lähdemme kalakaverini Heikin kanssa jahtaamaan puronieriöitä eräälle pohjoispirkanmaalaiselle pikkujärvelle jonain päivänä viikonlopulla 9.-11. syyskuuta.

Minulle kohde on entuudestaan tuntematon, mutta Heikki on käynyt paikalla aiemminkin ja saanut purtsareita vaihtelevalla menestyksellä. Osa reissuista on tuottanut nollatuloksen, osalla taas saalista on saatu useamman yksilön edestä.

Kooltaan kalat ovat olleet parhaimmillaan noin 30-senttisiä, mikä on tästä otuksesta puhuttaessa varsin tavallinen koko. Isoiksi vavanvääntäjiksi puronieriät kasvavat meidän vesissämme harvoin.

Arvauskilpailumme kysymys kuuluu, kuinka pitkä on suurin saamamme puronieriä? Jos emme tavoita puronieriää lainkaan, myös ahven kelpaa mittanauhalle. Vastaus annetaan tasasentteinä.

Jos siis onnistumme puronieriän tai useampia jallittamaan, löytynee oikea pituus väliltä 20-30 senttiä.

Jos taas joudumme tyytymään pelkkiin ahveniin, voi tulos jäädä vieläkin vaatimattomammaksi. Heikin mukaan lammen ahvenet ovat olleet tyypillisesti kokoa 15-18 senttiä.

Onko sitten mahdollista, ettemme saa mitään kalaa? Kalastuksessahan sellaisiakin vahinkoja sattuu, mutta ahvenen kuuluessa lajistoon uskomme nollan todennäköisyyden olevan varsin pieni.

Vieheinä aiomme tarpeen vaatiessa käyttää myös mikrojigejä, joilla viimeistään luulisi ahvenen ja toki myös puronieriän suun raottuvan. Aikaa varaamme kalastukseen vähintään kolme tuntia.

Parhaimman arvaajan palkinnossa on ottipelejä niin hauen kuin ahvenen ja lohikalojenkin narraamiseen.

Kaksi palkintoa

Tämä viehesetti arvotaan kaikkien vastanneiden kesken.

Etevin arvaaja saa tuttuun tapaan täydennystä viehepakkiinsa, kun tusina ottipeliä vaihtaa osoitetta. Mukana setissä on muun muassa Nilsua, Beteä, Autiota, Luulahden Lukkoa, Vissiä, Meppsiä ja muuta mukavaa.

Jos oikeita tai lähimmäs oikeita vastauksia on useampia, voittaja arvotaan niiden joukosta.

Lisäksi pelissä on mukana neljästä vieheestä koostuva arvontapalkinto, joka arvotaan kaikkien vastauksensa lähettäneiden kesken.

Arvauksia otamme vastaan torstain 8.9. loppuun saakka. Onnea peliin!

Huomio! Kysymme lomakkeella yhteystietoja vain palkintojen postittamista varten.

Puronieriän pituus

  • Vastaukset kannattaa antaa sentin tarkkuudella.