Suomen Latu, Metsähallituksen ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston julkaisemassa uudistetussa maastopyöräilijän etiketissä kerrotaan luonnossa pyöräilyn pelisäännöistä ja vastuullisista toimintatavoista.

Koska maastopyöräilyn suosio on kasvanut ja laji on saanut jatkuvasti uusia harrastajia, uudella maastopyöräilijän etiketillä ulkoilujärjestö Suomen Latu haluaa muistuttaa maastopyöräilyyn liittyvistä toimintatavoista.

Vastuullinen maastopyöräilijä liikkuu järjestön mukaan aina luontoa kunnioittaen ja ottaa huomioon toiset ulkoilijat.

Lajivastaava Tanja Kyrönlahden mukaan luontoympäristössä pyöräily on jokamiehenoikeus, eikä harrastamiseen pääasiassa tarvita maanomistajan lupaa. Maastopyöräilijän tulee kuitenkin olla selvillä luonnossa liikkumisen pelisäännöistä, Kyrönlahti muistuttaa.

Maastopyöräilijän etiketti eli ”Huomaavaisen maastopyöräilijän ohjeet” noudattelevat pitkälti entistä linjaa. Ensimmäinen sääntö on täysin sama sekä vanhassa että uudessa etiketissä.

1. Polku on yhteinen ja luonto kuuluu kaikille. Ole huomaavainen kaikille kulkijoille.

Useimmat säännöistä ovat periaatteessa vain uudistettuja versioita vanhoista ohjeista.

2. Käytä olemassa olevia polkuja ja reittejä. Vältä kosteikkojen kiertämistä ja lukkojarrutuksia kulumisen vähentämiseksi.
3. Ota selvää alueen ja reittien säännöistä ja noudata niitä.
4. Muista vastuusi. Älä roskaa tai vahingoita puita ja taimia.

Tilannenopeus ja vauhdin hidastaminen

Sääntö viisi on muunneltu versio  aikaisemmista ohjeista. Kohdassa muistutetaan vanhaan malliin oikeasta tilannenopeudesta ja turvallisuudesta ja mukaan on otettu vihje vauhdin hidastamisesta.

5. Oikea tilannenopeus tuo turvallisuutta. Hidasta ohitustilanteissa ja risteyksissä, käytä kelloa tai ääntä.

Aikaisemmissa ohjeissa vastaavassa kohdassa sanottin, että ”pyöräilijä nopeampana on valmis väistämään muita”. Enää näin ei todeta, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia.

Sosiaalisessa medissa on usein vedottu etiketin väistämissääntöön, kun maastossa kävelevät ovat kohdanneet samoilla reiteillä tai pitkoksilla pyöräilijöitä tai päinvastoin. Miksi muutos tehtiin?

Työryhmässä mukana olleen Latu & Polku -lehden päätoimittajan Panu Könösen mukaan poluilla on tilaa kaikille, jos niiden käyttäjät kantavat vastuun omasta käytöksestä ja huomivat muut.

– Omiin että työryhmän kokemuksiin perustuen yleensä tällaisissa tilanteissa kävelijä ehtii siirtymään polulta syrjään ennen kuin maastopyöräilijä ehtii kunnolla asiaan edes reagoimaan.

– Emme kuitenkaan halunneet tuoda tätäkään käytäntöä etikettiin, vaan jättämällä väistämisasiat pois – tai oikeammin korostamalla sitä, että polku on yhteinen ja huomaavaisuus hyve – halusimme korostaa juuri yhteisvastuullisuutta luonnossa liikkuessa.

Könösen mukaan se, että vaeltajat olivat poluilla ensin ei tarkoita, että maastopyöräilijät olisivat jotenkin toissijaisia luonnossa liikkujia.

– Eikä se, että maastopyörällä pääse kovaa, tarkoita sitä, että muut liikkujat joutuvat oman kulkunsa sovittamaan sen mukaan.

Muista auttaa loukkaantuneita

Täysin uutena on tullut mukaan muistus velvollisuudesta auttaa loukkaantuneita.

6. Jokaisen velvollisuus on auttaa loukkaantunutta. Tarvittaessa käytä 112-sovellusta tai soita apua.

Uudessa etiketissä on myös luovuttu eräällä tavalla itsestäänselvyyksistä. Enää ihmisiä ei tarvitse ohjeistaa nauttimaan luonnosta ja jokamiehenoikeuksista vastuu muistaen.  Samaan sarjaan kuuluu myös vanhan etiketin sääntö, jossa pyöräilijöitä kehotetaan toimimaan ”huomaavaisesti alueen asukkaita, maanomistajia ja reitin ylläpitäjiä kohtaan”.

Kuva: AMcDermot, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons